Taas on aika kertoa, mikä tänä jouluna keljuttaa. Totean heti alkuun, että syy ei johdu tällä kertaa joulusta, vaikka näin joulunalusaikoihin keljutuksen aikaansaaneet tapahtumat ajoittuivatkin.

  Kerron ensin tapauksesta vuosikymmenten takaa. Työskentelin silloin Ylistaro-nimisessä kunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Kuntaa ei enää ole, vaan se on osa Seinäjoen kaupunkia. Siellä asuessani kerrottiin tarinaa tapahtumasta, jonka mukaan Strömbergin sähkötarviketehtaalla oli suunnitelmia rakentaa Ylistaroon satoja työpaikkoja käsittävä liesitehdas. Sikäläinen kunnanvaltuusto kuitenkin ”suuressa viisaudessaan” teki päätöksen, että sellaista tehdasta ei Ylistarossa tarvita. Perusteluna oli, että moinen laitos vaan toisi kommunisteja paikkakunnalle.

  Ja sitten siihen, mikä keljuttaa. Kysymys on tietenkin Fennovoimasta ja siitä, että se luopui suunnitelmistaan rakentaa ydinvoimala Ruotsinpyhtäälle. Fennovoiman kannalta syy luopumiseen oli toki perusteltu. Vaikka teknisesti Ruotsinpyhtään Gäddbergsö olisi ollut paras ratkaisu ydinvoimalalle ja vaikka Ruotsinpyhtää, valtuustonsa erittäin selvin äänin, toivotti Fennovoiman tervetulleeksi, uudesta Loviisasta ei poliittista kannatusta asialle olisi löytynyt.

  Miten muistot Ylistarosta ja Fennovoiman luopumispäätös liittyvät toisiinsa? Kysymys on poliittisesta päätöksenteosta. Toisin sanoen, voin lohduttaa uuden Loviisan päättäjiä, että on niitä – ”suuressa viisaudessa” – tehty ennenkin, poliittisesti typeriä päätöksiä ja estetty työpaikkojen ja verotulojen turhaa keskittymistä paikkakunnalle. Mihin Loviisakaan moista työpaikka- ja verokeskittymää olisi tarvinnut???

  Loviisassa ei pelätä kommunisteja, mutta uuden Loviisan valta-asemistaan käsin, Rkp näyttää kauhistelevan suomenkielisten lukumäärää, jonka määrän se mieluimmin näkisi vähenevän. Ja kukapa tietää. Ehkä joku pieni toive jossain elääkin, että Loviisan suomenkielinen asujaimisto vähitellen hiipuisi pois ja Rkp pääsisi yksin huseeraamaan kaupungin asioissa.

  Nyt lienee kuitenkin kutakuinkin selvää, että mikäli valtiovalta myöntää ainoastaan yhden ydinvoimalan rakentamisluvan. Sitä ei tule saamaan Fortum, joten jotain muuta Loviisan on taloutensa – edes kohtuulliseksi – ylläpitämiseksi kehiteltävä.

  Ennen kuntaliitospäätöstä heikoimmaksi lenkiksi ja ties miksi nimitelty Ruotsinpyhtää olisi tuonut huomenlahjanaan uuteen Loviisaan tulevaisuudessa melkoisen kiinteistöveromaksajan ynnä muutaman sata työpaikkaa. Ei kelvannut – valitettavasti.

  Vaikka vähän keljuttaakin, Piruparka toivottaa lukijoilleen rauhallista joulua.

Taas vierähti vuosi ja on joulukeljumin aika. En tiedä, missä vaiheessa alkaa vaikuttaa itsensä toistamiselta tai peräti jankuttamiselta, jos samat asiat keljuttavat vuodesta toiseen. Mutta minkäs teet, kun kaikesta edistyksestä huolimatta elämme, ainakin säätilojen suhteen, mitä suurimmassa määrin luonnon armoilla. Ja näyttää jopa siltä, että luonto leikittelee ja vanhoista kunnon joulusäistä ei enää ole tietoakaan.
Ei ole kulunut muutamaa viikkoa enempää, kun – parin aiemman vuoden tapaan – luonto järjesti lumimyräkän jo reilusti ennen joulua ja sen seurauksena maahan saatiin kymmenien senttien paksuinen lumipeite. Hyväuskoisempi olisi saattanut olettaa, että lumimäärä, jonka seasta ihmiset saivat etsiä autojaan, riittäisi hulppeasti jouluun asti. Toisin kuitenkin kävi. Edellä mainittujen, parin vuoden mukanaan tuoma kokemus oli muistissa ja herätti vahvoja epäilyksiä. Ja niinhän siinä kävi, että muutamia aurauksen synnyttämiä penkkoja lukuun ottamatta, runsaiden vesisateiden huuhtomana, koko paksu lumipeite hävisi olemattomiin.
Tämä talvinen lumettomuus kuuluu tietenkin niihin asioihin, joista joutuu fatalistisesti toteamaan, että ei ylivoimalle mitään mahda. Surkeampaa on se, että käsitteet alkavat muuttua. Kun tätä kirjoittaessani taivaalta tippuu märkää, vedensekaista räntää, joka muodostaa teiden ja katujen pinnoille väriltään ensin vaaleahkoa, mutta pian likaisen ruskeaksi muuttuvaa loskaa, ihmiset iloitsevat, että taidetaan sittenkin saada valkoinen joulu. Toki on todettava, että ovathan ne räntä ja loska omalta osaltaan – samoin kun lumi ja jääkin – veden erilaisia olomuotoja, mutta ei se silti sitä tarkoita, että kaikki, mitä taivaalta tippuu, on myötävaikuttamassa joulutunnelman syntymiseen.
Tässä vuosien saatossa Piruparkaa on ”joulukeljuttanut” milloin tanskalaisen joulukinkun pannan julistaminen ja vaatimukset kotimaisen kinkun syönnistä, milloin roskalaatikoiden täyttyminen postlaatikkoon tulvivasta mainospostista jo reilusti ennen joulua. Pari vuotta sitten keljutti keskieurooppalaisten kristillisten piirien pyrkimys kieltää Joulupukin esiintyminen jopa lainsäädännön avulla eikä pienimpiä joulukeljutuksen aiheita ollut sekään, kun epäilin erilaisten joulukeräysten tuoton koostuvan antamisen ilon sijaan ostamisen ilosta. Eli lahjoittamalla rahaa tai tavaraa erilaisiin keräyskiin, ihmiset ostavat itselleen mielenrauhaa jouluksi naamioimalla sen antamisen iloksi.
Aika näyttää vieläkö jatkossa joulukeljuttaa. Tämän joulun osalta Piruparka kiittää lukijoita saamastaan palautteesta ja toivottaa kaikille oikein Rauhallista Joulua.

Vaikka toisen polven syntymäpakanan joulua eivät koskaan ole sävyttäneet mitkään uskontoon tai uskonnollisuuteen vivahtavat seremoniat, jotkut traditiot kuuluvat toki Piruparankin joulun viettoon. Syömisen, saunomisen ja laiskanpulskean löhöilyn lisäksi, näyttää Piruparalla jouluperinteeksi vähitellen muodostuvan myös joulun alusviikolle sijoittuva, jokavuotinen joulukeljumin kirjoittaminen. Julistukseksi sitä tuskin uskaltaa sanoa, vaikka jonkinasteista paatoksellista harmitusta nuo keljumit yleensä ovat sisällään pitäneet.
Tätä kirjoitettaessa, kun jouluun on vielä muutama päivä aikaa, joulukeljumin aiheeksi kelvannee – monia muitakin, kuin Piruparkaa harmittava – lumen puuttuminen. Säätieteilijöiden tilastot toki kertovat, että moinen ei suinkaan ole harvinaista, ainakaan täällä tasavaltamme etelärannikolla. Itse asiassa nuo tilastot taitavat väittää, että niin kutsutut mustat joulut ovat jopa yleisempiä, kuin joulut kunnon talvimaisemassa.
Onko syy kasvihuoneilmiön aiheuttama ilmastonmuutos? En ota kantaa! Tästä joulusta näyttäisi kuitenkin hyvää vauhtia muodostuvan viime vuotuisen joulun ja talvenkin toisinto. Toisin sanoen loppusyksystä lumi vilautti itseään ja antoi tuolla viuhahduksellaan oikeuden aavistaa, että valkoinen, lumipeitteinen joulu on todellinen mahdollisuus. Pelkäksi viuhahdukseksi näyttää joulu taas tänäkin vuonna lumen osalta jäävän.
Näin joulun ollessa ovelle, tuollaisesta talven ”leikillisestä” itsensä vilauttelusta, vanhenevan miehen mieleen assosioituu, nyt jo muinaisilta kokemuksilta tuntuvat joulut, kun viehättävät tonttutytöt käyttivät tuota samaa vilauttelutekniikkaa, jonka seurauksena poikapukit erehtyivät odottamaan aitoa ja jäljittelemätöntä joulutunnelmaa, joka odotusten mukaan olisi huipentunut lahjan jakeluun. Kuten arvata saattaa ja kokemus on myöhemmin, jopa katkerasti opettanut, että kaikkea ei aina saa, mitä mieli halajaa – ei edes jouluna.
On tunnustettava, että lumen puutteeseen jouluna on vuosien saatossa siinä määrin ehditty tottumaan, että se – ainakaan merkittävästi – tuhoaa Piruparan joulutunnelmaa. Tätä kirjoitettaessa suurempaa joulukejumin aihetta ei kuitenkaan vielä ole tiedossa. Sellainenkin toki ennen joulua vielä voi ilmaantua – jopa jo tämän lehden ilmestyessä niin on saattanut käydä – tai sitten ei.
Suomessa päätöksenteko kuitenkin toimii demokraattisesti – myös Loviisanseudulla – ja siihen on, Piruparan ohella, myös kaikkien muiden tyydyttävä, olivat päätökset sitten mitä tahansa. Ei auta, vaikka joulukeljumia kuinka tunkisi mieleen.

On taas se aika vuodesta, kun Piruparalla on ollut tapana julistaa omaa joulukeljumiaan. Tällä kertaa joulun keljuttamiselle aihetta löytyykin. Sattui näet muutama viikko sitten aistimiin joulun alle erittäin sopimaton ja keljumainen uutinen tuolta keskeltä Eurooppaa. Siellä kun on alkanut kampanja joulupukin kieltämiseksi. Ei kaikkia tietenkään tarvitse uskoa mitä tiedotusvälineet kertovat, mutta onhan se edesvastuutonta julistaa joulupukki persona non grataksi juuri joulun alla.
Uutinen kertoo, että eri kristilliset ryhmät ympäri Eurooppaa haluaisivat kieltää joulupukin ihan lain voimalla. Saksassa ja Itävallassa joulupukin pääsy on estetty perinteisille joulumarkkinoille. Wienin maailmankuuluilla joulumarkkinoilla jopa valkoparran kuvat on vaadittu poistettavaksi.
Kun edellä olevaa tiedotetta lukee, tulee tietenkin oitis mieleen, mistä syystä keskieurooppalaiset ovat joulupukkiin suivaantuneet. Yhä enemmän hämmästytti, kun uutisessa kerrottiin Wienin kaupungintalon tiedottajan ilmoituksesta, jonka sisältö oli, että se joka haluaa nähdä joulupukin, menköön – ei suinkaan Suomen Lappiin – vaan Amerikkaan. Johan on joulun alla keljumille aihetta. Se toki on tiedossa, että ruotsalaiset ovat pyrkineet anastamaan itselleen lähes kaikkea suomalaista, niin joulupukkia kuin saunaakin, mutta mitä Amerikka tähän kuuluu. En ole koskaan kuullut, että amerikkalaiset olisivat väittäneet joulupukin asuvan edes omalla mantereellaan. He kun uskottelevat joulupukin tulevan lentävillä poroillaan suoraan pohjoisnavalta. Siihen on tietenkin syynä sikäläinen maantiedon opetus, jossa Amerikan ulkopuolisen maailman olemassaololle ei juuri panna painoa, joten amerikkalaisesta näkökulmasta katsottuna Korvatunturin sijoittuminen pohjoisnavalle on täysin ymmärrettävää.
Kun keljuttaminen hieman hellitti ja jatkoi lukemista, niin löytyihän se syy-yhteys Atlantin taakse. Wienin kaupungintalon tiedottajan tuohtuminen on toki ymmärrettävää, kun selvisi, että sikäläiseen joulupukkitietämykseen on päässyt pesiytymään sellainen käsittämätön väite, että joulupukki on Coca Colan, 1930 – luvulla kehittämä mainostuote. On aikoihin eletty! Tuollaisten harhakäsitysten levittäminen on todella edesvastuutonta ja niiden poistamiseksi on aidon suomalaisen joulupukin ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin.
Näissä tunnelmissa Piruparka toivottaa lukijoilleen Rauhallista Joulua.

Eräs tuttavani tarvitsi kettinkiä. Hän poikkesi paikalliseen rautakauppaan ja kerrottuaan myyjälle tarpeestaan, tämä mittasi pyydetyn metrimäärän haluttua tuotetta ja lähti liikkeen takaosista etsimään työkalua kettingin katkaisuvälineeksi. Tällä välin tuttavani tuumasi, että ainahan sitä kettinkiä tarvitaan ja kiskoi rullasta tuotetta valmiiksi mitattuun kettinkikasaan vielä muutaman metrin lisää. Myyjä palasi työkaluineen, katkaisi ketjun ja vei koko kettinkikasan vaa’alle punnittavaksi. Mikäpä siinä auttoi – nolohkossa tilanteessa – kun maksaa koko kasa.
Kiusallisesta tilanteesta ja harhautusyrityksestään huolimatta, tuttavani tasan tarkkaan tiesi mitä osti ja mistä maksoi. Näin ei aina ole. Joskus joudumme maksamaan aivan jostain muusta, kun siitä, mitä olemme ostamassa. Usein tietämättämme. Tällainen ajankohtainen tuote on joulukinkku. Näin jouluna, kun ostamme perinteitä kunnioittaen suolatun joulukinkun, toki tiedämme, että kinkun ohella hintaan sisältyy korvaus myös tuotteen sisältämästä suolasta. Joulunodotuksen mielialojen kyllästämissä tunnelmissa kovinkaan moni, joko ei tiedä, tai ei ainakaan vaivaudu välittämään, että kinkun ohella meitä harhautetaan ostamaan myös suolaan sekoitettua vettä. Varsin hintavaa jopa.
On kinkunsuolaajan röyhkeydestä ja ahneudesta kiinni kuinka laimealla suolavedellä hänen kanttinsa kestää kinkkumme suolata. Mitä alhaisempi on veden suolapitoisuus, sitä enemmän nestettä pitää kinkkuun pumpata. Asiasta perillä olevat tahot väittävät varsin yleistä olevan, että ison kinkun painosta jopa kolmannes saattaa olla lihaan pumpattua suolavettä. Tämä kaikki on tietenkin laillista. Virallisestihan kinkku ainoastaan suolataan. Painonlisäys on vain seurausta tästä toiminnasta.
Jostain syystä mieleen assosioituu kuva joidenkin vuosien takaisesta tilanteesta, kun tyhjentyneen, parin kilon perunapussin pohjalta, saattoi löytää puoli kiloa savista multaa ja jopa pieniä kiviä. Ei niitäkään sinne painonlisäykseksi ollut laitettu, ei tietenkään. Kunhan olivat perunoiden pinnalta pussin pohjalle rapisseet. Alkoivatko kivet perunapussissa kasvaa liian suuriksi? Sitä en tiedä, mutta nykyisin valtaosa pussitetuista perunoista myydään valmiiksi pestyinä.
nnSamoin kun perunat voidaan myydä pestyinä, on joulukinkun suolaamiseen muita mahdollisuuksia, kuin laimean suolaveden pumppaaminen. Ellei sitten tieten tahtoen haluta nostaa kinkun painoa.
Hieman keljumaisista mietteistään huolimatta, Piruparka toivottaa lukijoilleen Rauhallista Joulua.

Erilaista jouluun liittyviä, joulukeljumin aiheeksi kelpaavia lieveilmiötä on toki esiintynyt tänäkin vuonna, mutta jostain syystä Piruparan ärsytyskynnys on ollut tavallista korkeammalla tai muuten saavuttamattomissa, että mainittavampaa provosoitumisilmiötä ei näyttäisi tapahtuneen. Kun vallitsevalle säätilalle ei mitään voi, televisiossa esitetyt toistuvat kehotukset osallistua vähäosaisten lapsiperheiden joulujärjestelyihin, saivat kuitenkin sen verran aivotoimintaa aikaiseksi, että joulukeljumin julistukselle löytyi aiheentynkää.
Erilaiset rahan- ja tavarankeräykset joulun alla ovat kuuluneet kuvioihin ilmeisesti aina. Muistan selvästi, miten keräysten kohteina aikoinaan olivat vain ja ainoastaan rajaseudun lapset. Nyttemmin rajaseuduilla on ilmeisesti vaurastuttu tai vähäosaisuus on muuten levinnyt kattamaan koko tasavallan, koska erityismainintaa rajaseudusta ja sen lapsista ei enää vuosiin ole näkynyt.
Joulumielen kerrotaan syntyvän antamisen ilosta. Siitä kai näissä keräyksissäkin on kysymys. On suorastaan liikuttavaa havaita, kuinka ihmisillä riittää ostovoimaa oman joulumielen hankintaan. Erilaisia keräyksiähän riittää, kun lukuisat järjestöt ja muut yhteenliittymät kilvan tekevät pyyteetöntä työtä järjestämällä ihmisille mahdollisuuden joulumielen hankintaan. Onhan se sentään iloinen asia, että vähävaraisuus ja huono-osaisuus ovat levinneet ympäri valtakuntaa, näin mahdollisimman monille parempiosaisille tarjoutuu tilaisuus joulumielen ostoon. Puhumattakaan suurista ja vähän pienemmistäkin firmoista ja yrityksistä, jotka näin pääsevät kohottamaan imagoaan jaloina joulumielen tuojina.
Jotenkin en pääse ajatuksesta, että antamisen iloon liittyy hyvinkin oleellisesti myös saajan ilo. Jos pelkästään antaminen on niin iloinen asia, rahaa ja tavaraa saatettaisiin iloisin mielin jakaa ympäri vuoden. Näissä jouluisissa rahankeräyksissä saajat ovat kuitenkin hyvin epämääräinen ”vähäosaisten lapsiperheiden” joukko, joille parempiosaiset hankkivat tai ainakin ovat hankkivinaan jouluiloa ostamalla lahjoituksillaan itselleen hyvän joulumielen.
Kun kukaan lahjoituksen tekijöistä ei tiedä kuka hänen lahjoituksensa saa, antamisen ilon lopullinen toteutuminen jää mielikuvituksen varaan. On varmaan mieltä kohottavaa nähdä mielikuvissaan kuinka oma lahjoitus tuo jouluiloa sen kaltaisiin perheisiin, joita on kuvattu vaikkapa Putkinotko- ja Ryysyrannan Jooseppi-teoksissa.
En lähde esittämään epäilyksiä lahjoitusten perillemenosta tarkoitettuun kohteeseen, varsinkin kun toiminta- ja toimituskulut on ensin vähennetty päältä pois. Mielenkiintoista sen sijaan olisi tietää, mitä ovat ne vähäosaisuuden kriteerit, joiden perusteella lahjoituksia jaetaan? Ja kuka kohteet valitsee?