• Kesänovellit

    JUHANNUSHÄÄT

    NOVELLI Kirjoittanut Harri Hakala JUHANNUSHÄÄT Häät eivät olleet itsetarkoitus, ei edes päämäärä. Kysymys ei siis ollut sen enempää Rikun kuin Hannankaan pitkäntähtäimen suunnitelmasta, jonka toinen tai toinen olisi päättänyt toteuttaa. On toki myönnettävä, että kuningas alkohomalidi näytteli jonkinlaista, ehkä merkittävääkin osaa siinä tapahtumaketjussa, joka tuli päättymään juhannushäihin. Hanna ja Riku eivät varsinaisesti tunteneet toisiaan. He olivat tavanneet sen verran, että tiedostivat toistensa olemassaolon, mutta sen lähemmän tuttavuuden solmimiseen ei kumpikaan ollut tuntenut kiinnostusta tai ehkä se johtui vain siitä, että tilaisuutta intensiivisemmän suhteen aikaansaamiseksi ei ollut aiemmin tarjoutunut. Kun tilaisuus sitten tuli, se tapahtui – kuten aikuisilla ihmisillä usein – ravintolaympäristössä. Molemmat tarinamme päähenkilöistä viettivät erästä talven viikonloppua ravintolaillan merkeissä…

  • Kesänovellit

    PAAVON LOMADUUNI

    NOVELLI Kirjoittanut Harri Hakala PAAVON LOMADUUNI – Hei, sanoi vaimo Paavolle, tänään on viimeinkin se päivä, kun pestään lattiat. Paavo oli jossain vaiheessa, ehkä hetkellisessä mielenhäiriössä tullut luvanneeksi vaimolle kesälomansa aikana pestä lattiat, johon kuului myös vanhan lattiavahan poisto. Kesälomasta oli enää viikko jäljellä ja Paavo oli varsin kiitettävästi onnistunut välttelemään nyt puheena olevaa urakkaa. Itse asiassa hän oli mielessään jopa alkanut elätellä ajatusta, että selviäisi siitä kokonaan. Nyt komento tuli kuitenkin niin yllättäen, Paavon ollessa juuri aamukahvin ääressä, lehden takana perehtymässä edellisen päivän urheilutuloksiin, ettei mieleen heti tullut yhtään tarkoitukseen sopivaa veruketta päästä pälkähästä. Paavo huokaisi alistuneesti. Hän tiesi, että vaikka vaimo suuressa jalomielisyydessään esitti homman tehtäväksi monikkomuodossa, vaimon…