• *LAINAUKSET

    Vuosi 2008

    8.12.2008 Aika muuttuu, maailma muuttuu ja ihmiset muuttuvat. 4.12.Kurin ylläpitäminen ja kurittaminen ovat kaksi eri asiaa. 20.11. Tuulimyllyillä varmaan saadaan jotain aikaiseksi – ainakin karkoitetaan asutus niiden toiminta-alueilta ja haitataan linnuston elämää – mutta mitään lopullista ratkaisua ne eivät tuo. 11.11 Luetun ymmärtämisessä oli suuria vaikeuksia ja myönnän, että kesken jäi lukeminen. 16.10.2008 Kun sen ottaa käteensä, ei tarvitse pohtia, miksi sille on annettu juuri se nimi. 3.10 Ihmisten kärsimyksellä mässäilevästä joukosta ei pääse eroon edes yksityisen ja henkilökohtaisen menetyksen sattuessa kohdalle, vaan kriisiapua on tyrkyllä jopa lemmikkieläimen kuoleman johdosta. 30.8. Vanha viisaus: Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa, toimii myös Suomen ja Venäjän välisestä alueyhteistyöstä…

  • *LAINAUKSET

    Vuosi 2007

    13.12.2007 Yhdenvertaisuus on luonnollisesti yksi tärkeimmistä perusoikeuksista. Se kuitenkin tiedetään, että toiset ovat yhdenvertaisempia kuin toiset. 1.11.2007 Suomessa ei taida onnistua, että ryhmä tai vaikkapa vähän isompikin joukko ihmisiä alkaisi painostaa VR:ää saadakseen tahtonsa läpi Finnairissa. Tämä kannattaa muistaa, kun koplaussuunnitelmia alkaa rakennella. 29.10.2007 Vanhan tarinan mukaan kovin rakentavaa keskustelua ei synny, jos toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä. Kuullun ymmärtämisellä lienee myös merkitystä. 11.10.2007 Moni kokee politiikasta puhumisen niin vieraana, että sitä voisi verrata feminismin puolustamiseen jätkäporukan saunaillassa. 4.10.2007 Pitäisikö ruotsinpyhtääläisten olla solidaarisia ja luopua ydinvoimalan tuomista verotuloista Kemijärven, Kristiinankaupungin, Pyhäjoen, Simon ja Vaalan hyväksi. 25.9.2007 Lapsuudenystäviään paluumuuttaja kotikonnuillaan tuskin tapaa ja jos tapaakin, nämä mitä todennäköisimmin työntelevät…

  • *LAINAUKSET

    Vuosi 2006

    5.1.2006 Millä yritysjohtajat puolustavat Suomen ja isänmaan etua, rahdatessaan tehtaitaan työpaikkoineen Kiinaan ja muualle halvemman työvoiman maihin. 19.1.2006 Odotan mielenkiinnolla, minkälaisiin mittasuhteisiin asettuu se Niinistön lanseeraama ”aikansa elänyt vastakkainasettelu”, kun kaksi ”työväen presidenttiä” ottaa mittaa toisistaan. 10.2.2006 Kukapa nykyisten pätkätöiden ja muiden epätyypillisten työsuhteiden aikana edes kykenisi pätevöitymään siinä määrin, että se olisi palkanlisän peruste. 22.2.2006 Ei ole helppoa maailmassa, jossa uskottelee vastakkainasettelun olevan ohi. Ellei sitten reilusti tunnusta, että kaikkea ei pidä uskoa, mitä kokoomus vaalipuheissaan väittää. 14.4.2006 Suomalaiset mahtuisivat hulppeasti nykyistä puolta pienemmälle alueelle. Lopusta riittäisi raaka-ainetta metsäteollisuudelle, sinne sopisi luonnonsuojelualueita ja aarniometsiä. Olisi tilaa karhuille, susille ja valkoselkätikoille. Luonnollisesti sinne saisi muuttaa ja siellä asua, mutta ei…

  • *LAINAUKSET

    Vuosi 2005

    13.1.2005 On aivan selvää, että Suomi jossain vaiheessa liittyy Natoon, oli Piruparka asiasta mitä mieltä tahansa. 19.1.2005 Naapurimaassa kotiin tuotujen vainajien arkut oli verhottu kuningaskunnan sini-keltaisin lipuin ja vastaanotto oli muutenkin kuin sankarivainajilla ikään. No, ruotsalaisilla ei sankarivainajia ole ollut surtavana satoihin vuosiin, joten mainitunlainen vastaanotto – vaikka tuntuukin oudolta – lienee ymmärrettävää. 18.2.2005 Suomalainen, itsensä läpirehelliseksi kokeva rahvas on aina ollut siinä lapsenomaisessa uskossa, että kaikki muutkin tasavaltamme täysivaltaiset jäsenet omaavat samat luonteenpiirteet. 4.3.2005 On selvää, että jokaisella kansanedustajalla on oikeus, jopa velvollisuus vetää kotiinpäin. Sieltähän äänet tulevat ja valtakirja saadaan 7.4.2005 Se jopa toimii. (digiboksi) 21.4.2005 Otto-viikko on vuosittain toistuva tapahtuma, joka säännöllisesti alkaa Oton päivänä 17. huhtikuuta…

  • *LAINAUKSET

    Vuosi 2004

    2.1.2004 Mikä on se logiikka, jonka mukaan säästäessään alennusmyynneissä puhdasta rahaa suomalaiset tulevat samalla tuhlanneeksi kymmeniä miljoonia euroja. 15.1.2004 Kaikkien suomalaisten, mutta erityisesti vallan huipulla olevien on syytä muistaa, että ihmiset Suomessa eivät ole alamaisia, vaan kansalaisia. Ihmiset ovat syntyneet tasa-arvoisiksi, myös pääministerit. 22.1.2004 Nyt poliisille esitetään oikeutta telekuuntelun, televalvonnan ja teknisen tarkkailun laajentamista koskemaan myös terroritoiminnan ja terrorihyökkäyksen suunnittelua. Näyttäisi amerikkalaisten potema vainoharhaisuus sairautena olevan varsin tarttuvaa laatua. 29.1.2004 Joutuiko maatalousväestö Lipposen ojasta Vanhasen allikkoon. 5.2.2004 Ongelmana on väitetty olevan vanhojen kokoomusarvojen kodin, uskonnon ja isänmaan katoaminen puolueen aatemaailmasta. Kokoomuksen ongelmallinen johtajaongelma lienee kuitenkin se, että kypäräpäisiä pappeja kasvaa nyky-yhteiskunnassa ongelmallisen harvassa. 12.2.2004 Ei työn iloja koskaan ole hirveästi…

  • *LAINAUKSET

    Vuosi 2003

    7.6.2003 Jos ei heilaa helluntaina, niin ei AIDS:ia adventtina. 12.6.2003 En haluaisi olla ensimmäisten joukossa vaatimassa uuden pääministerin eroa, mutta se uskottavuus, jota tuon tason poliitikolta edellytetään, ei kestä kyllä yhtään mokaa enempää. 3.7.2003 – Äiti me leikittiin politiikkaa. Mä sain olla Jäätteenmäki. – Mikä leikki se sellainen on. – Se joka on Jäätteenmäki, saa valehdella niin paljon kuin haluaa. 26.6.2003 Vanha sanonta kuuluu jotenkin niin, että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Kenellä oli kenellä ei. Siitä kuitenkin olen varsin vakuuttunut, että Anneli Jäätteenmäelle pari kuukautta kestänyt hallituskausi ei lyhyen kestonsa takia tai edes siitä huolimatta ollut mitenkään hauskaa aikaa. Tai mistä sen tietää. 6.10.2003 Joskus elettiin aikoja,…

  • *LAINAUKSET

    Vuosi 2002

    9.1.2002 Arvostettu kirjailija Ilmari Kianto perusti aikoinaan Suomeen yhdistyksen KHPV (Kohtuullisen Hutikan Pyhä Veljeskunta). Jos joku alasta kiinnostunut, ehkäpä Kiantoa mukaillen perustaisi Lo- viisan seudulle vaikka 4H:n kerhoa (Hilpeän Hiprakan Hulvattomat Harrastajat), ilmoittautuisin heti jäseneksi. 3.7.2002 Rahojen keräilijöitä sanotaan numismaatikoiksi. Olen aina vähän kateellisena ihaillut, kaiketi siksi, että omat yritykseni kerätä rahaa ovat aina epäonnistuneet. 7.11.2002 Ymmärrän täysin tilanteen, jossa akuuttia kriisiapua annetaan sitä todella tarvitsevalle, mutta kun ihmisille aletaan uskotella, että nämä eivät selviä ilman erilaisten kallonkutistajien apua eri puolilla maailmaa sattuneista terrori-iskuista, aletaan olla hyvinkin heikoilla jäillä.

  • *LAINAUKSET

    Vuosi 2001

    8.9.2001 Kun nauramme vitseissä esiintyville blondeille, emme naura heidän tyhmyydelleen, vaan sille, että meille tulee niin hyvä mieli, kun emme ole yhtä tyhmiä.