Olen useinkin kuullut väitettävän, että elämä eläkeläisenä on niin täynnä erilaisten aktiviteettien täyttämää toimintaa ja muuta puuhastelua ja että kiire kaiken ehtimiseen painaa päälle enemmän kuin monet työhön liittyvät asiat ennen eläkkeelle jäämistä konsanaan. Omat eläkeläiskokemukseni – vajaan puolen vuoden ajalta – poikkeavat tuosta yleiskäsityksestä ainakin siinä, että monista tekemisistä ja olemisesta on vähitellen muotoutunut jonkinlainen kaava, jonka mukaan elämä monien toimintojen kohdalla pääasiallisesti jatkuu. Noihin toimintoihin kuuluvat kohtalaisen tarkkaan aikataulutettuina ainakin heräämiset, nukkumaan menot, ateriat, lehtien luku, iltapäivänokoset, ruokakaupassa käynnit ja jopa saunomiset tiettyinä päivinä ja usein aina samaan kellonaikaan ja vieläpä näiden tekstien kirjoittaminen voidaan laskea kuuluvaksi samaan kategoriaan. Kysymys on siis päivärytmistä, johon Piruparka näyttää, kuin huomaamatta,…

Reissu, jolle tämän kirjoittaja lähti kaksi ja puoli viikkoa sitten, on nyt tehty ja niiltä osin takanapäin. Todettava on, että onneksi retki tuli tehtyä eläkeläisen ominaisuudessa ja palautumisaikaa näin ollen on riittävästi. Matkan aiemmista kokemuksista on tullut ”raportoitua” tälläkin palstalla aiemmin, että en rasita lukijoitani niillä enempää. Mutta niin vaan kävi, että toisen polven syntymäpakana päätyi matkan viimeisenä päivänä kirkkoon kuulemaan – ei toki kuitenkaan kuuntelemaan – Jumalan sanaa Keski-Porin kirkkoon. Kävi näet niin, että sukulaiseni olivat järjestäneet Piruparan lomamatkan viimeiseksi päiväksi matkan sukukokoukseen, joka siis järjestettiin Porissa. En itse ole koskaan harrastanut sukututkimusta, mutta olen mielelläni lueskellut toisten, oman sukuni eri haaroista tekemiä tutkimuksia ja selvityksiä. Kun jokaisella ihmisillä…

Kun jo syntyjään ”saaristolainen” eli saarivaltakunta Britanniassa syntynyt, kasvanut ja elänyt englantilainen vävypoikani oli tutustunut muutaman päivän ajan suomalaiseen ja vaasalaiseen saaristoelämään, hän piti sitä lähes täydellisenä. Ainoa särö, joka tuon täydellisyyden tunnelman ja ilmapiirin rikkoi, olivat kuuleman mukaan hyttyset, joita hän kutsui varsin mahtipontisentuntuisesti moskiitoiksi. Sauna sen sijaan oli tälle britille tuttu paikka. Siltä osin voin vakuuttaa vävyni kuuluvan varsin edistykselliseen sukuun, ellei peräti heimoon. Hänen isänsä nimittäin oli rakentanut oman, Cambridgessa olevan talonsa kellariin, saunan jo paljon aikaisemmin, ennen kun perheen vanhin poika alkoi riiustella tyttäreni kanssa ja näin rakentaa suhdetta suomalaisuuteen ja sen mukana myös suomalaiseen saunakulttuuriin. Sain muutama vuosi sitten itsekin tilaisuuden kylpeä tuossa cambridgelaistalon kellariin…

Siitä huolimatta, että kirjoitan tätä tekstiä Suomessa, syntymäkotikaupunkini Vaasan kunniakkaassa ja historiallisessa kaupunginosassa Palosaarella, palaan vielä hetkeksi brittiläiseen tapakulttuuriin. Yksi ehkä silmiinpistävimmistä ja samalla mahdollisesti myös ärsyttävimmistä brittitavoista ovat – ainakin suomalaismittapuun mukaan – korostetun kohteliaat käytöstavat, jotka ainakin alkuun saattavat vaikuttaa enemmän hienostelulta kuin hienostuneelta. Ja vaikka englantilainen kohteliaisuus saattaa suorastaan ärsyttää siihen tottumatonta, hyvillä käytöstavoilla on puolensa myös silloin, kun on julkituotava epämieluisia asioita, Tilanteessa, jossa joku harrastaa etuilua, vaikkapa suomalaisessa taksi- tai nakkikioskijonossa ja joka tilanne joskus tai jopa varsin usein, saattaa johtaa nokan koputteluksi ihan kirjaimellisesti hoidetaan Britanniassa tyylikkään sarkastisesti. Siinä jonossa ohitettava antaa vapaaehtoisesti tilaa etuilijalle toteamalla vaikkapa, että kaikin mokomin, olkaa hyvä. Jos etuilija…