Sattui viime viikolla silmään uutinen, jossa kerrottiin kuinka eduskunnan oikeusasiamies, yksityisen kansalaisen kantelun perusteella, oli puuttunut julkisen palvelun tarjoajan nimeen, jona – vastoin perustuslakia – oli jo pari vuosikymmentä käytetty yksinomaan vieraskielistä sanaparia. Tuolla sanaparilla – Stroke Unit – olisi pitänyt tuntea jo vuodesta 1988 Tampereen yliopistollisen sairaalan aivoverenkiertohäiriöitä hoitava osasto.

  Jostain syystä, joka ei tämän kirjoittajalle ole koskaan selvinnyt, viime aikoina kehityssuuntana, ellei suoranaisena trendinä on ollut, että joko suoraan vieraskieliset nimet tai muuten mitään sanomattomat kirjainyhdistelmät ovat lisääntyneet suomalaisille tarkoitettujen palveluntarjoajien nimien joukossa. Syitä moiseen hölmöilyyn on voinut vain arvailla.  

  Siitä huolimatta, että esimerkiksi sellaisten nimien, kuten vaikkapa Itella tai Destia toimintaympäristöt, ovat eri yhteyksissä tulleet kansalaisille tutuiksi, on myönnettävä, että myös niiden yhteydessä oli alkuun hankala mieltää, mistä toimialasta on kysymys.

  Lausunnossaan eduskunnan oikeusasiamies painotti, että hänen kannanottonsa on tarkoitettu yleisemmäksi periaatteeksi, vaikka kohdistuikin edellä mainittuun yksittäiseen kanteluun. Nähtäväksi jää, onko lausunnolla mitään vaikutusta.

  Täytyy luonnollisesti muistaa, että oikeusasiamiehen kannanotto koskee vain ja ainoastaan julkisten palvelujen tarjoajia ja niiden ainoina käyttämiä nimiä. Silti reagoitavaa varmasti löytyy. Lainaan tähän pienenä esimerkkinä Helsingin Sanomien, aihetta koskevasta, uutisesta luettelon kymmenestä julkisesta palveluntarjoajasta, joiden toimiala tai toimintaympäristö ei ainakaan Piruparalle, pelkän nimen perusteella avaudu. Eli minkälaista palvelua lähtisit hakemaan seuraavien palveluntarjoajien taholta: 1. Acuta, 2. Amiedu, 3. CERT-FI, 4. Coxa, 5. Destia, 6. Fimea, 7. Finavia, 8. Helsinki C, 9. Metropolia 10. Trafi.   

  Siinä maistiaisiksi. Toki ymmärrän, että tavoitteena lienee ollut nykysuuntausten mukainen, erilaisten yrityskuvien ja brändien vahvistaminen ja muut imagonhallintatoimet. Mutta mitä viisautta sisältyy yrityskuvan kohentamiseen, brändin mielikuvien tehostamiseen, mahdollisten uhkakuvien poistamiseen, asiakastyytyväisyyden ja -uskollisuuden vahvistamiseen, vastuullisen toiminnan korostamiseen, yrityksen arvomaailman vahvistamiseen etc., etc., jos toimenpiteet rajoittuvat vain ja ainoastaan trendikkäältä kuulostavaan nimeen, joka kuitenkaan – kuten todettu – ei sano asiakkaille yhtään mitään. Silloin ollaan todella hölmöläisten tiellä.

Vanha viisaus varoittaa laittamasta kaikkia munia yhteen koriin. Vanhoista viisauksista välittämättä, huomattava joukko loviisalaisista päättäjistä löi hyvissä ajoin lukkoon omat näkemyksensä siitä, että nyt pelataan joko upporikasta tai rutiköyhää. Pelin henki oli, että kaupungin tulevaisuudesta pelataan vain ja ainoastaan Fortumin kortilla. Puhetta toisesta, tyrkyllä olevasta vaihtoehdosta Fennovoimasta, ei haluttu kuulla edes vararatkaisuna.

  Munat ovat siis yhdessä, Fortumin korissa. Kovin pitkään ei enää tarvitse odotella, kun munakorin tulevaisuus ja kohtalo alkavat selkiintyä ja myönnettävä on, että kovin hyvältä ei tässä vaiheessa näytä. Tieto vararatkaisun olemassaolosta helpottaisi odottavan aikaa huomattavasti. Eikä tähän tilanteeseen sovi lausahdukset myöhäisestä pyristelemisestä, kun on jo housuissa. Kuten todettu vararatkaisu oli ja todella näyttävästi tarjolla.   

  Valitettavan suuri osa uusista loviisalaisista päättäjistä halusi siis osoittaa uskollisuuttaan yksinomaan Fortumille, sillä seurauksella, että Fennovoima vetäytyi poliittisen tuen puuttuessa kilvasta, vaikka teknisesti ilmoitti Loviisan olleen ylivertainen kohde muihin verrattuna. Fortum itse on pitänyt huolen, että sen ydinvoimamunat eivät yksin ole Loviisan korissa. Neljänneksen omistus TVO:sta takaa sen, että joka hetki Olkiluodossa munituista munista, melkoinen osa kasvattaa myös Fortumin munakorin sisältöä myös jatkossa.  

  Kirjoitin 17. helmikuuta 2009 tällä samalla palstalla, että silloisilla – vielä vanhan Loviisan asukkailla, oli joko / tai – asenne uuteen ydinvoimaan, jossa joko tarkoittaa Fortumia ja tai – ei mitään. Nyt näyttää valitettavasti siltä, että tuo, ei mitään – vaihtoehto, on tällä hetkellä vahvoilla. 

  Siitä huolimatta, että eri tiedotusvälineitä viime aikoina seuratessa, pessimismi on vähitellen vallannut alaa, on kuitenkin muistettava, että ennen lopullisia päätöksiä, kaikki – ainakin teoriassa – on mahdollista. Ehkä Piruparka turhaan maalaa kuviaan seinälle ja niiden odotukset ja toiveet, jotka ovat asettaneet tulevaisuuden toiveensa Fortumin ja Loviisa 3:n varaan, täyttyvät. Jos näin ei käy, toivoa sopii, että niiltä Fennovoiman vastustajilta, jotka edellä mainitun varasuunnitelman tyrmäsivät, löytyy lääkkeet Loviisan tulevaisuuden rakentamiseksi ja rahoittamiseksi. Saattaa vaan käydä niin, että loviisalaisille, jotka ovat vuosikymmeniä päässeet maistelemaan ydinvoiman paikkakunnalle tuomaa vaurautta, eivät ihan vaatimattomiin lääkkeisiin tyydykään. Kun on kauhalla syönyt, ei lusikallisesta tule kylläiseksi.

Viime päivien uutiset ovat kertoneet huijarilääkäreistä. Ensimmäisenä tuli mieleen sana puoskari. Koneeni toki herjasi ja kyseli, sopiiko puoskari-sana kirjoittamani tekstin tyyliin, ja utelinkin sanan tarkempaa merkitystä kaiken tietävältä, sananselittäjä googlelta. Ja toden totta, sieltä löytyi selitys: ”Puoskarilla tarkoitetaan henkilöä, joka harjoittaa lääketieteellistä tointa ilman voimassa olevaa lupakirjaa”. Huijarilääkärit harjoittavat siis puoskarointia, oli sana miten epämiellyttävä hyvänsä.

  Lääkärin ammatti on arvostettu. Siihen valmistuminen kestää 6-8 vuotta. Toki lääkäritkin saavat arvostelua osakseen, muuta yleensä potilaat noudattavat kirjaimellisesti lääkärinsä antamia hoito-ohjeita ja muita neuvoja. Lääkäreihin ja heidän sanaansa siis luotetaan. Kautta aikojen, pelkästään valkoinen takki ja stetoskooppi taskusta vilkkuen, ovat antaneet lääkärille sellaista statusta ja arvovaltaa, että sitä ei kovin helposti ole lähdetty kyseenalaistamaan. Tämä koskee tietenkin vain potilaita ja muita tavallisia ihmisiä, eikä selitä valvontaviranomaisten huolimattomuutta, eikä päästä näitä pälkähästä.

  Erilaisia puoskarointitapauksia on selvinnyt. Tämä Karjaa-Karkkila tapaus on kuitenkin ihan omaa luokkaansa. Siinä täysin pystymetsästä repäisty henkilö, ilman minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta ”hoitaa” potilaita, tekee taudinmäärityksiä, kirjoittelee lähetteitä ja reseptejä kuukausikaupalla, eikä kukaan huomaa mitään. Jälkiviisasteluja ei lasketa. Hämmästyttävintä lienee se, että mitään korvaamattomia tai suorastaan kohtalokkaita hoitovirheitä ei – ainakaan vielä – ole tullut ilmi.

  Mikäli lehtitietoihin on uskomista, ehkä kaikkein mielenkiintoisin ja ajatuksia herättävin yksityiskohta liittyy tapaukseen, jossa tämä Karjaa-Karkkilan puoskari järjesti Kelasta myönteisen eläkepäätöksen karjaalaismiehelle. Kun tietää, kuinka kovilla, etten sanoisi suorastaan kiven alla, ovat niin sanottujen oikeidenkin lääkäreiden lausuntojen perusteella annetut myönteiset eläkepäätökset, ei voi kun ihmetellä, kuinka tällainen vedätys onnistui huijarilta.

  Piruparan asia ei ole lähteä etsimään syitä nyt esiin tulleisiin puoskarointitapauksiin. Huomio kiinnittyy kuitenkin lääkäreiden vuokrausfirmoihin, joita kunnat lääkäripulassaan paljon suosivat. Kenen tehtävä on varmistua keikkalääkärin pätevyydestä? Katoaako moraali ja etiikka bisnestä tehtäessä. 

  Ihmiset ovat saaneet muistutuksen, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää – edes terveyskeskuksessa. Ja ehkä myös lääkäreiden ammattikunnassa kannattaa joskus hieman nöyrtyä ja pitää mielessä, miten päteväntuntuisesti huijarit heidän tontillaan ovat hääränneet.

Sanotaan että on terveellistä syödä omena päivässä ja banaani, että saa kalsiumia. Pitää myös syödä appelsiini että saa C-vitamiinia! Ja on pakko juoda kuppi vihreää teetä päivässä jotta kolesteroliarvo laskee.

  Pitää juoda kaksi litraa vettä. Unohtamatta 2 dl jogurttia, joka on nautittava, jotta vatsalaukun bakteerikanta pysyy terveenä. Kukaan ei tiedä, mitä nämä bakteerit ovat, mutta niitä täytyy olla vähintään miljoona tai voit todella huonosti. On nautittava lasi punaviiniä päivässä, jottet saa sydäninfarktia. Ja lasi valkoviiniä suojataksesi hermostoasi. Ja lasi olutta (en nyt kuitenkaan muista, mitä hyötyä siitä on). Mutta jos nautit nämä kolme samanaikaisesti, voit saada aivohalvauksen. Se ei kuitenkaan haittaa sillä, et huomaa sitä.

  Sinun pitää syödä 4-6 kertaa päivässä kevyitä aterioita, mutta älä unohda että joka suupala pitää pureskella vähintään 36 kertaa. Ja sitten vielä: joka aterian jälkeen pitää pestä hampaat, eli harjaa hampaat myös syötyäsi omenan, jogurtin, banaanin etc. Tätä voit tehdä niin kauan kun sinulla on hampaat tallella, äläkä unohda hammaslankaa, hammasvettä ja ienhierontaa.

   Pitää myös nukkua 8 tuntia vuorokaudessa ja olla töissä toiset 8 tuntia, jos oletetaan, ettei matkalla töihin tai kotiin ole liikenneruuhkia. Tilastojen mukaan ihmiset katsovat televisiota noin 3 tuntia päivässä. Jokaisen pitäisi myös kävellä vähintään puoli tuntia joka päivä. Sinun on tavattava ystäviäsi, sillä he ovat kuin kasveja ja tarvitsevat päivittäistä hoivaa ja huolenpitoa. Kaiken tämän lisäksi, sinun pitää myös olla valveutunut ja lukea vähintään kaksi sanomalehteä päivässä ynnä iltapäivälehdet, saadaksesi tarpeeksi laajan näkemyksen maailmanmenosta ja pysyäksesi kriittisenä.

  On harrastettava seksiä päivittäin ilman, että siitä tulee arkista ja leipiintynyttä eli sinun pitää olla innovatiivinen, luova ja joka kerta sinun pitää vietellä partnerisi uudestaan. Tämä vie aikaa.

    Ainoa ratkaisu on yhdistää toimintoja. Käy kylmässä suihkussa ja avaa suu, näin saat nautituksi kaksi litraa vettä päivittäin. Samalla kun poistut kylpyhuoneesta hammasharja suussa, voit harrastaa seksiä partnerisi kanssa, joka vuorostaan katsoo televisiota ja lukee päivän lehtiä. Ja kun sinulla on vielä toinen käsi vapaana, voit soittaa ystävillesi ja sukulaisillesi.

  Tämän jälkeen – uskot sitä tai et – viini maistuu. Siis jos aikaa sille vielä jää.

Ennen viime viikkoa – henkilön lähipiiriä ehkä lukuun ottamatta – tuskin kukaan tiesi, kuka on mies nimeltä Esko Kiesi. Kyseenalainen kiitos tiedostusvälineille, jopa Ylen asiapitoisuudesta tunnetulle uutistoimitukselle – näin ei ole enää. Kiesi ja tämän tausta ja asema on mediaani välityksellä selvitetty perin pohjin ja jos nimimuisti jostain syystä pätkii, niin Audi-miehen maine ja teot tunnetaan nyt erittäin laajasti.

Myönnän auliisti, että omiin silmiini ei ole sattunut sitä Anna-lehden erikoisnumeroa, jossa julkaistuun kirjoitukseen koko Audi-miehen äkkinäinen ja ennalta arvaamaton julkisuus perustui. Oma, kohua suuresti hämmästelevä käsitykseni perustuu siis niihin teksteihin, joita eri tiedotusvälineet Annan kirjoituksista ja siis Kiesin lausunnoista ovat lainanneet.

Jollain tasolla saatan ymmärtää ja jossain määrin jopa hyväksyä sen, että joidenkin feministi-tahojen ärsytyskynnys ylittyi. Toki lausunnossa julkisesti verrattiin naista autoon, mutta ymmärtääkseni Kiesi – vaikka Audi-mies onkin – ei missään määrin toimi tämän maan mielipidemuokkaajana, mistään asennejohtajuudesta nyt puhumattakaan, vaan toi esiin omia näkemyksiään. Toisaalta, voin vakuuttaa, että olen kuullut naisista ja etenkin edellä mainituista feministi-tahoista kielteisessä mielessä huomattavasti räväkämpiä mielipiteitä, kuin mitä Kiesi omissa puheissaan esitti. Ei siis mitään uutta auringon alla – paitsi tuo esityksen julkisuus.

Pienenä detaljina Kiesi-kohussa pisti Piruparan silmään Audi-miehen näkemys naisen asemasta paidan silittäjänä. Itselläni mainitusta puuhastelusta on kohtalainen, eli noin 46 vuotta kestänyt kokemus. Se tarkoittaa, että olen 15-vuotiaasta silittänyt pääsääntöisesti itse paitani ja prässännyt housuni. Myönnän toki, että tuosta periaatteesta on vuosien saatossa tullut annettua joskus periksikin, kun jotkut elämänkumppanit tai muut naisystävät ovat innokkaina ja omista kyvyistään vakuuttuneina sitä ehdottomasti vaatineet. Jos jälki olisi tyydyttänyt, kai he olisivat profiloituneet nimenomaan paidansilittäjinä. Mutta kun ei. Siksi olen yleensä joutunut ottamaan homman takaisin itselleni. Eli päinvastoin, kun Audi-mies väittää, ei naisista ole paidan silittäjäksi ollut.

Joskus vuosia sitten sorruin kerran omaan hyväntahtoisuuteeni, ilmoittamalla silloiselle morsiamelleni, että samallahan tässä tulee prässättyä myös hänen housunsa, kun silitysrauta on kuumana. No, tulihan prässit tehtyä. Seuraavissa kupinkumoamistalkoissa sain kuitenkin kuulla toimineeni kuin “ämmät”, moisilla prässäysehdotuksillani. Ja kuten arvata saattaa, vastaavanlaiset ehdotukset, ovat sen jälkeen jääneet tekemättä.

Vaikka ikää ja elämänkokemustakin on palstanpitäjälle kertynyt monista asioista, aina törmää ilmiöihin, joille ei omasta kokemuspiiristä löydy selitystä. Löytyisikö selitystä, vaikka omakohtaista harjaantuneisuutta maailmanlaajuisesta massamurhekokemuksesta olisi matkan varrella kertynytkin – mene ja tiedä.
Kysymys on tietenkin Michael Jacksonin kuoleman aikaansaamasta maailmanlaajuisesta suruhysteriasta.
Kenenkään surun astetta ja aitoutta on tietenkin vaikea mennä mittaamaan tai muuten arvioimaan. Mielessä herää kuitenkin kysymys, onko menetys yhtä suuri tai merkittävä, jos menettää idolin tahi kun menettää omaisen tai ystävän?
Haluamatta ehdoin tahdoin loukata kenenkään idolikäsityksiä, totean, että sen verran tämä poislähdöllään maailmanlaajuisen massamurheen aikaansaanut Jackson oli itselleni tuttu, että saatoin identifioida hänet lehti- tai televisiokuvasta. Kukaties olen joskus kuullut hänen musiikkiaankin, kuitenkaan tietämättä tai tunnistamatta, että kysymys on ollut juuri mainitun herran tuotannosta. Myönnän, etten tiedä edes sitä, tekikö hän itse musiikkia, vai oliko hän ainoastaan sen esittäjä. Tästä syystä en osaa arvioida, menettikö maailma suuren musiikintekijän, jolta nyt enää ei siis synny uutta tuotantoa ja uusia lauluja vai poistuiko estradeilta ainoastaan hyvä tulkitsija. Eli surevatko ihmismassat sitä, että joutuvat uuden puutteessa tyytymään vanhojen kappaleiden kuunteluun ja vanhojen videoiden katseluun? Kovasti maailmalla näytetään kuitenkin miehen lähtöä murehdittavan.
Kuoleman aiheuttama suru on henkilökohtaista ja asiantuntijat väittävät, että jaettu murhe helpottaa surun kestämistä. On olemassa ihmisiä – joihin jopa itse myönnän jossain määrin kuuluvani – jotka kokevat empatiaa ja myötäliikuttumisen oireita tilanteissa, joissa esiintyy aitoa surua. Suru voi olla omaisen itkua hautajaisissa, mutta toki myös ihmisen murhetta sodan tai luonnonvoimien aiheuttaman hävityksen edessä.
Jostain syystä, viime päivinä nähty, ylenpalttinen ja hysteerinenkin mässäily massamurheella ei vaikuta kovin rehelliseltä ja tuntuu sivustaseuraajasta jotenkin, ellei nyt suorastaan luonnottomalta, niin epäaidolta kuitenkin. Ehkä juuri siksi mitään myötäliikutuksen tai empatian tuntemuksia ei mielessä ole käynyt.
Tästä murheen alhosta, johon suuret ihmismäärät – jopa Suomessa – näyttävät Jacksonin kuoleman vuoksi vajonneen, puuttuukin enää vain se, että erilaiset kriisiapua tarjoavat tahot rientävät jonkun Salli Saaren johdolla auttamaan näitä onnettomia massamurheen uhreja.