Kun pohdin otsikkoa, mieleen tuli, että viime aikoina käytyjen keskustelujen pohjalta yhtä hyvin voisi tarinan ylle merkitä tekstin “Isänmaan toivottomat”. Yksi syy alakuloiseen tai peräti masentavaan asenteeseen ovat luonnollisesti viime aikoina kovasti puhuttaneet koulutusmäärärahaleikkaukset. Eivät mainitut leikkaukset tietenkään jälkiä jättämättä tule jäämään, mutta ei ihan kaikkea uusien ikäluokkien ja sukupolvien vastoinkäymisiä, syrjäytymisuhkia ja väliinputoamisia voi laittaa kyseisten leikkausten syyksi tai edes järjestelmän piikkiin lainkaan. Tämä tarina alkoi oikeastaan jo toistakymmentä vuotta sitten. Eräs – nyt jo edesmennyt – ystäväni toimi työnohjaajana nuorten niin kutsutussa työpajatoiminnassa. Kun uteliaana kyselin, mitä hänen toimenkuvaansa kuuluu, niin hän kertoi, että yleensä päivä alkaa sillä, että hän kiertää näiden ohjattaviensa kotona herättelemässä heitä sängystä töihin.…

Viimeaikoina runsaasti esillä olleen kilpailukyky- / yhteiskuntasopimuksen tiimoilla on puhuttu paljon paikallisesta sopimisesta. Ehkä näin eläkeläisellä aika kultaa muistoja, mutta on sitä palkoista ja muista työehdoista “sovittu” ennenkin paikallisesti. Elettiin vuotta 1969. Keskiolut oli vapautunut saman vuoden alussa. Tämän kirjoittaja työskenteli erään panimon edustusliikkeen palveluksessa oluen ja virvoitusjuomien myyntitehtävissä. Työyhteisöön kuului neljä miestä ja kuorma-autot ja jokainen hoiti omat myyntipiirinsä varsin itsenäisesti. Myyntipiirit eivät kuitenkaan olleet keskenään samanarvoisia. Osa oli rakennettu puhtaasti olutasiakkaiden varaan ja jossain piirissä kaupaksi kävi runsaasti myös virvoitusjuomia. Koska oluen ja virvoitusjuomien myyntipalkkiot erosivat toisistaan, lähes krooninen keskustelunaihe oli se, kuinka palkkaus saataisiin sellaiseksi, että se kohtelisi tasapuolisesti kaikkia työntekijöitä. En vielä tänä päivänäkään tiedä, olisiko…

Vanhan sanonnan mukaan tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, enkä taida olla kovinkaan väärässä, jos sanon, että kovin paljon kolina ei vaimene, jos tynnyrien sisältönä on pääasiassa turhia toiveita. Parin päivän takaisena, ilmeisen keskeisenä uutisaiheena kerrottiin, että suurista puheista ja pääasiallisista suunnitelmista huolimatta, tasavallan hallitus ei ole juurikaan edistynyt työllistämistavoitteissaan. Toki se on todettava, että “vasta” vuosi on kulunut vaalikautta, jonka tavoitteeksi hallitus on ohjelmassaan asettanut 110 000 uutta työpaikkaa ja 72 prosentin työllisyysasteen. Epäilyt turhista toiveista lähtevät luonnollisesti siitä, että mainitun vuoden aikana – jolloin työpaikkatavoitteesta laskennallisesti – olisi tullut saavuttaa neljännes eli noin 27 500 uutta työpaikkaa, mutta uutisessa kerrottiin, että kehitys on ollut mieluimmin miinus-merkistä ja mikäli koko vaalikauden…

Kun tässä jokunen kuukausi sitten törmäsin ensi kerran televisio-ohjelmaan, jonka nimi oli “Uutiset selkosuomeksi” myönnän, että ilmiö vaikutti hieman liioitellulta tai vähintäänkin tarkoitushakuiselta. Oli ensivaikutelma sitten oikea tai ei, olen seurannut arki-iltapäivisin esitettyjä uutisia varsin usein. Selkosuomi on – kuten uutisten yhteydessä aina kerrotaan – tarkoitettu suomenkielen opiskelijoille ja sellaisille, joilla muuten on hankaluuksia seurata normaalia suomen kieltä. Selkosuomenkielisissä uutisissa uutistenlukijat puhuvat rauhallisesti ja artikuloivat sanat selvästi, huomioivat ääntämisessään tekstissä olevien, mahdollisten välimerkkien olemassaolon ja kun luetut uutiset ovat vielä tekstitetyt, on lopputulos – ainakin tämän kirjoittajan mielestä – varsin onnistunut. Vaikkei itselläni niin kutsuttujen “normaalien” uutistenkaan yhteydessä ole ilmennyt kuullun ymmärtämisessä isompia ongelma, on myönnettävä, että uutisia selkosuomeksi katsoo…