Joulukeljumit

Joulukeljumia 2011

Tämä taitaa olla jo kymmenes vuosi, kun palstanpitäjä istuu jonkinlaisissa joulunalustunnelmissa ja yrittää aikaansaada tekstiä aiheesta ”Joulukeljumia”. Lähes aina nuo aiemmat tunnelmat ovat pitäneet sisällään jonkinlaista kettumaista keljutuksen syytä tai aihetta. Ja vaikka ikkunasta ulos katsellessa, siellä vallitseva lumettomuus ja sen myötä lähes totaalinen pimeys saattaisivat jonkinasteisen keljutuksen ja sen myötä myös tekstin aihe olla, näihin nykyisenkaltaisiin mustiin jouluihin on viime vuosina joutunut tottumaan. Eivätkä nuo pari viimeksi koettua, todella tunnelmallista ja lumen kyllästämää joulua, ole päässeet viemään luottamusta säätieteilijöiden vakuutteluihin, joiden mukaan lähes kaikki säätyypit kuuluvat pitkäaikaisten tilastojen mukaan, normaalien sääilmiöiden piiriin.

Toisin sanoen, kun edes synkästä ja vesisateen kyllästämästä joulusäästä ei saa aihetta joulukeljumiin, alkaa huoli olla todellinen. Johtunee Piruparan, syvällä Pohjanmaan lakeuksien mullassa olevista juurista, kun tällaisessa tilanteessa mieleen alkaa ängetä hämmennys, joka pohjalaisittain tavataan ilmaista toteamuksella: ”Mikä ristus ny on, ku ei mikään aharista”.

Olisiko niin, että kun koko vuoden tälläkin palstalla on – lukijoiden kärsivällisyyttä koetellen – tullut purettua erilaisten syiden aiheuttamia ja monien typeryyksien synnyttämiä, turhautumisten aikaansaamia frustraatioitaan, takki alkaa olla niin tyhjä, ettei keljumainen ketutus yllä enää vaikuttimeksi joulukeljumin tekstiin asti. Eli näyttää siis siltä, että varsinaista ketutuksen aihetta ja keljutuksen syytä, ei tänä vuonna näyttäisi pakinaksi asti löytyvän.

Jostain syystä edes uutinen, joka juuri kantautui jostain taustalta television uutistenlukijan kertomana korviini, että eduskunta on lopettanut syysistuntokautensa, saanut ärsytyskynnystä juurikaan alenemaan. Toki kansamme edustajien verkkainen työtahti aiheuttaa näille sen verran stressiä ja turhautumisen paineita, että eivät kestä normaali-ihmisten työaikoja ja tarvitsevat aina väliin pitkiä lomajaksoja. Vai onko Bryssel anastanut lainsäädäntövallan kansanedustuslaitokselta niin totaalisesti, että kansanedustajilla ei riitä koko vuodeksi hommia, elleivät joka välissä lomaile. Ehkä pitäisi palata vanhaan ja kaiketi perustuslaissakin määriteltyyn järjestelmään. Sen mukaan Suomen eduskunta kokoontuu valtiopäiville. Ja se – ainakin arkijärjellä ymmärrettynä – tarkoittaa, että valtiopäivät kestävät niin kauan, kun asioita riittää, eikä istuntokausia tarvitse lomilla pidentää. Sitten edustajat palaavat omiin hommiinsa.

No, tulihan siinä pientä joulukeljumiakin, ettei tarvinnut otsikkoa vaihtaa.

Piruparka toivottaa lukijoilleen oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua.

Comments Off on Joulukeljumia 2011