Kotimainen Politiikka,  Kansainvälinen politiikka

Ristiriitaako?

Vai aineksia synnyttää suurempiakin vastakkainasetteluja? Kysymys on jälleen kerran – kuinkas muuten – Suomen ja itänaapurin välisistä suhteista. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käytti äskettäin rauhoittavanoloisen puheenvuoron koskien väliin kiivastakin sanailua Venäjä-suhteista. Siitä huolimatta hän MTV:n haastattelussa alkuviikolla oli sitä mieltä, että ”Lähestymme kylmän sodan portteja”. Kun tiistaina julkistettiin uutinen siitä, että vahvasti valtion omistuksessa oleva Fortum olisi lähdössä turvaamaan suomalaisomistusta ydinvoimayhtiö Fennovoimassa, vastineeksi mahdollisista vesivoimaosuuksista Venäjällä, alkoivat parrat päristä vanhaan malliin.

Kylmän sodan aikaa on yleisesti ottaen pidetty niin Suomen, kuin koko Telluksemmekin kannalta huonona ja ei toivottuna aikana ja sen päättymistä on pidetty jopa juhlinnan aiheena. Hyväksyn toki periaatteen. Ei sotilaallinen kilpavarustelu maailman suurvaltojen kesken ollut kenellekään eduksi. On myös mantran lailla toistettu, että Venäjä ei ole Neuvostoliitto, eikä kylmä sota senkään vuoksi ole kovin todennäköinen. No, Venäjä ei tietenkään ole synonyymi Neuvostoliitolle, mutta maailmanvalta kiinnostaa toki myös Venäjää ja mitä ilmeisimmin myös herraa nimeltä Vladimir Putin. Suomen kannalta ristiriitaa tai ihan suoranaista ongelmaa, näyttäisi synnyttävän ainakin se, kuinka solidaarinen pitäisi olla EU:n tekemille pakotepäätöksille silloin, kun isänmaan taloudellinen etu on toisessa vaakakupissa.

Kylmän sodan aikana – niin epätoivottava kuin kyseinen ajanjakso olikin – Suomi menestyi itäisen naapurinsa kanssa käydyssä kaupassa varsin hyvin, etten sanoisi loistavasti. Kieli osittain poskessa voisi sanoa – kuten on sanottukin – että Suomi tyhjensi kylmän sodan aikaista Neuvostoliittoa raaka-aineista kuin siirtomaaisännät alusmaitaan kun kauppa oli käytännössä vaihtokauppaa, Suomi sai muiden muassa kohtuuhintaista raakaöljyä jalostettavaksi huomattavasti kehittyneimmiksi ja hintavimmiksi tuotteiksi ja viemällä Neuvostoliittoon vastavuoroisesti pitkälle jalostettuja ”rätei ja lumpui”. Tämä vaan yhtenä esimerkkinä Suomen harjoittamasta ”siirtomaapolitiikasta” kylmän sodan aikaista Neuvostoliittoa kohtaan.

Aika kultaa muistot, eivätkä ne entisajat – ainakaan sellaisenaan – presidentin arveluista huolimatta, enää palaa. Suomen itärajan takana on kuitenkin sen verran taloudellista potentiaalia, että Suomen ei Piruparan mielestä kannattaisi, ainakaan EU:n pelossa, jättää sitä hyödyntämättä rakentamalla itse itselleen pakotteita ja ampumalla omaan jalkaansa.

Comments Off on Ristiriitaako?