Kotimainen Politiikka

Aina vaan Sote

Tasavallan hallituksen kaikista yrityksistä ja muista edesottamuksista huolimatta, sitä keskiverto kansalainen jaksaa olettaa, että jotain muutakin järkevää hallituksen toimien seurauksena syntyisi, kuin pelkkiä selityksiä. Kun pääministeri Sipilä tässä taannoin eli syksyllä sai hallituksen muut jäsenet – eli käytännössä herrat Stubb ja Soini – peloteltua uhkauksellaan kävellä tasavallan presidentin luo, hyväksymään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen varjolla keskustan hellimän aluehallintouudistuksen, sitä keskiverto kansalainen oletti, että nyt alkaa tapahtua jotain sote-rintamalla myös käytännön tasolla. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ollut. Viime viikonvaihteessa Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen mukaan näyttäisi vahvasti siltä, että sote-uudistus olisi jälleen kerran menossa perusratkaisuiltaan uusiksi. Aiheen tiimoilta HS uutisoi, että Suomeen oltaisiin rakentamassa valtion ja maakuntien väliin viisi niin kutsuttua yhteistyöaluetta. Asiasta kerrottiin tehdyn jo lakiluonnoskin, mutta poliittiset neuvottelut ovat vielä kesken ja avoimia yksityiskohtia löytynee edelleen runsaasti.

Sen verran monimutkaisia ovat suunnitelmat 18 maakunnan ja 15 sote-alueen ynnä vielä edellä mainittujen viiden yhteistyöalueen kesken, että sitä lienee mahdoton ruveta selvittelemään tämän kirjoituksen puitteissa. Se lienee kuitenkin tosi asia, että vastuu, soten järjestämisestä siirtyisi pois kunnilta ja kuntayhtymiltä vuoden 2019 alusta lukien.

Oli miten oli, kovin kauaksi hallitus ei ole lähtökuopistaan edennyt. Sote sotkee paikoillaan ja yhteiskuntasopimus kilpailukykysitoumuksineen takkuaa. Kovin paljon ei näin ollen löydy asioita, joita hallitus voisi sanoa hoitaneensa tai edes edistäneensä tai vähintään kunnolla aloittaneensa. Aikaa toki hallituksella vielä on ja vaalikautta jäljellä, mutta kuka sen jahkailua jaksaa loputtomiin hyväksyä.

Pääministeri Sipilän äskettäin julkaisema ilmoitus, että hän on valmis luopumaan politiikasta, elleivät hänen ja johtamansa hallituksen ajamat asiat edisty, otettiin kaiketi tyydytyksellä vastaan monilla tahoilla. Hieman uhkailun tai pelottelun makua oli myös tuossa tiedotteessa, samoin kun oli edellä kerrotulla pelottelulla presidentin puheille lähdöstä. Aivan toinen asia on se, keneen tuon kaltaiset uhkailut tehoavat. Olettaisin, että ei kovin moneen.

Comments Off on Aina vaan Sote