Kotimainen Politiikka

Kavereita tyrkyllä

Kun puoluejohtajilta tivataan kannanottoa oman puolueensa gallup-menestykseen, (hyvään tai huonoon) he yleensä vähättelevät koko mielipidemittausta väittämällä, että kysymys on vain ja ainoastaan gallupeista ja että vasta vaalit ratkaisevat. Näinhän tietysti on – ainakin vaalien suhteen. Mielenkiintoista kuitenkin on, että vaikka ennakkoäänestys alkaa ja varsinaisiin vaaleihin on aikaa vielä puolitoista viikkoa, keskustalla (gallup-kärjessä) näyttää kavereita riittävän. Mutu-tuntumaa on toki ollut ilmassa jo jonkin aikaa, mutta pääsiäisen päätteeksi MTV3 julkaisi uutisissaan kyselytuloksen, jonka mukaan kaikki kolme muuta, tasavallan niin kutsutuista suurista puolueista, asettavat keskustan parhaaksi kaverikseen vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa. Asiantila muistuttaa takavuosien tilannetta, kun kouluissa taitavimmat pallonpotkijat saivat valita itselleen joukkueen. Myös heillä oli aina kavereita, vaikka muuten usein olivatkin varsinaisia öykkäreitä.

Tässä tilanteessa siis mielipidekyselyyn osallistuneilla näyttäisi olevan huomattavasti erilainen näkemys vaalien lopputulokseen, kun puoluejohtajilla. Olettamus tai peräti usko on luja, että Kepu – kaikista taannoisista vaaliraha- ja muista hämärähommista huolimatta – voittaa vaalit. Niin on lyhyt kansakunnan kollektiivinen muisti, kun kysymys on poliitikoista ja heidän edesottamuksistaan. Ja vaikka Juha Sipilän – Kepun keulahahmona – väitetään vaikuttaneen puolueensa ennakkosuosioon, ei pidä unohtaa muitakaan nimiä. Jyrki Katainen ja Alexander Stubb sekä Jutta Urpilainen ja Antti Rinne ovat olleet varsin keskeisiä nimiä, kun arvioidaan sitä, miksi Kepua ja sen johtajaa pidetään tahona, joka valitsee tällä kertaa pelivuorossa olevan joukkueen eli tasavallalle hallituksen. Helppoa ei tule olemaan. Ei tarvitse olla mikään ennustajaeukko, voidakseen sanoa, että hallitukseen osallistuvien puolueiden ryvettyminen tullee jatkumaan.

Sekin on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa, että joukkuetta tasavallan hallitukseen valitessaan, Kepun suunnasta vilkuillaan punamullan eli demareiden suuntaan. Kun myös se tiedetään, että demareiden ja kokoomuksen keskinäinen niin kutsuttu kumppanuus on sen verran tuoreessa muistissa, että he tuskin mahtuvat samaan joukkueeseen, perussuomalaiset on se todennäköinen vaihtoehto, joka joutunee myös hallitusvastuuseen ryvettymään. Sivuun jääminen rähjäännyttäisi puoluetta ja sen kannatusta luultavasti vieläkin enemmän kuin osallistuminen ja vastuunkanto. Se joutuisi sietämään joukkuekaverinaan myös takiaispuolueiksi kutsumistaan tahoista ilmeisesti ainakin Rkp:tä, joka taitaa olla monille persuille varsin vastenmielistä.

Kavereita voittajaehdokkaalle siis riittää. Sen verran varmana voittajaa ilmeisesti pidetään, että tällä kertaa ei pääministerivaalista ole puhuttu mitään. Puoluejohtajien usko gallupeihin taitaa myös vahvistua. He kun – Kepua lukuun ottamatta – ovat kisaamassa ainoastaan vaalien kakkospaikasta.

Comments Off on Kavereita tyrkyllä