Yhteiskunta,  Kotimainen Politiikka

Lomaileva Suomi

Suomalainen lomakausi pääsi luikahtamaan käyntiin tämän kirjoittajan osalta niin, että edustajat kansakunnan kaapin päältäkin pääsivät lomailemaan niin, että paikallislehden palstanpitäjä ei päässyt tällä kertaa arvostelemaan heidän lomailukausiensa runsasta määrää ja pituutta lainkaan. Sen toki voi sanoa vielä näin jälkeenkin päin, että toisin kun “normaalien” – palkallaan elävien – kansalaisten, kansanedustajien ei tarvitse ansaita lomiaan olemalla töissä tai edes työpaikalla lain säätämiä päiviä kuukaudessa. Mutta siinähän ei ole mitään uutta. Se on ollut selvillä jo pitkään. Siksi kai kansanedustajien kesä-, joulu-, kevät sekä syyslomia, joita ilmeisesti jonkinlaisen muodollisen erotuksen takia kansalaisten lomiin, kutsutaan istuntotauoiksi. Tuolloin niihin ei tarvinne soveltaa “normaalien” ihmisten lomakäytäntöjä ja -lainsäädäntöä.

Suomi siis on lomalla. Eurooppa-tasoiset urheilukisat jalkapallon ja yleisurheilun puitteissa ovat sävyttäneet nekin alkukesän aktiviteetteja siinä määrin, että esimerkiksi Naton huippukokousta Puolassa tai vaikkapa Ylen julkaisemia viimeisimpiä puolueiden kannatusgallupeja on tullut seurattua ainoastaan puolihuolimattomasti toisella silmällä ja puolella korvalla.

Se mitä mainitusta Nato-kokouksesta seuraa, selvinnee aikanaan, eikä se – tämän kirjoittajan näkemyksen mukaan – tule olemaan kovin myönteistä, ainakaan Suomen kannalta. Muitakin mielipiteitä varmasti on, mutta se ei muuta Piruparan kantaa.
Puoluegallupit sen sijaan kertovat, että kokoomuksessa Alexander Stubbin vaihtaminen Petteri Orpoon oli ilmeisen fiksu veto. Sdp:n putoaminen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi antaa varmasti myös demarileirissä miettimisen aihetta. Toki istuva hallitus on toimillaan edesauttanut aiempaa demarikannatusta, mutta pohtimisen paikkaa löytyy varmasti myös siinä, olisiko omilla toimilla ja jopa puolueen uudistumisajatuksilla jotain käyttöä.

Viime ajat kotimaan uutisten keskiössä esiintyneet Kiky- ja sote-sopimukset ovat olleet tasavallan hallituksen tapa perustella kansalaisten kannalta keskeisimpiä oikeistotavoitteitaan. Mutta uskon, että ainakin edellinen kaihertaa silti aika monen duunarin mieltä muiden muassa alennettuine ansiotasoineen. Sotesta ja sen etenemisestä ei takuuvarmasti tiedä tai ymmärrä edes kaikki edustajamme kanakunnan kaapin päällä. Sen verran aihepiiriin ovat päässeet sotkeentumaan kepun aluehallintopäämäärät ja kokoomuksen tavoitteet julkisen terveydenhuollon yksityistämissuunnitelmista.

Comments Off on Lomaileva Suomi