Yllättyikö joku?
Tässä viime viikolla uutisoitiin isoon ääneen ja suurin kirjaimin Juhana Vartiaisen suulla esitetystä kokoomusideasta – vai oliko peräti vaatimus – että Suomessa luovuttaisiin maksamasta sunnuntaisin tehdystä työstä asianmukaista korvausta. Tai ainakaan sen ei pitäisi olla yleissitova sääntö ja siitä pitäisi sopia paikallisesti tai työpaikkakohtaisesti aina erikseen. Sen verran viime aikoina kaikenmaailman kiky-sopimukset ja muut köyhän kansan kyykyttämiset ovat vähäosaisen kansanosan elinolosuhteita kaventaneet, että moinen vartiaismainen esitys kokoomuksen taholta ei pitäisi yllättää enää ketään Tämän kirjoittaja on jo pitkään vierastanut kokoomuslaista tapaa esittää jotain muuta kun mitä todellisuudessa ovat. Takavuosina tuli ihmeteltyä pääomapuolueen intoa esiintyä työväenpuolueena. Sauli Niinistöä mainostettiin aikoinaan työväen presidenttinä ja Jyrki Katainen esiintyi jossain kokoomusmainoksissa työkalujen lapion ja maalisiveltimen (ei sentään sirpin ja vasaran) kera, vaikka viittaus itäiseen naapuriin ja heidän suosimaansa työkalupakkiin muuten tuli täysin selväksi. Kovasti oltiin eräässä vaiheessa myös Sari Sairaanhoitajan asialla ja kuinkas siinä kävi? Kansaa ja sen mieltä kai siinäkin yritettiin myötäillä, kun Alexander Stubb kokoomuksen puheenjohtajana äskettäin vaihdettiin suurempaa gallupsuosiota nauttineeseen Petteri Orpoon. Edellä mainitut ehdotukset lakisääteisten sunnuntaityökorvausten poistamisista kuitenkin paljastavat, että kaikesta silmänlumeesta huolimatta, kokoomus on edelleen se sama patamusta porvaripuolue, joka se on ollut aina.
Epäilemättä silmänkääntötemput tuottavat ajoittain myös tulosta. Aina löytyy höynäytettäviä, jotka kerran herran paskaan astuttuaan kuvittelevat olevansa sen jälkeen itsekin herroja. Kultapossukerho(t) herraporukoineen houkuttelevat. Jopa monet pienipalkkaiset duunarit heiluttavat innokkaina häntäänsä kokoomuksen suuntaan, että joukon jatkona ollaan.
Tässä äskettäin sattui silmään joku tutkimus, jonka mukaan kokoomuslaisuus on kaikkein yleisin aatesuunta, joka periytyy seuraaville sukupolville. Myönnän tietämättömyyteni, kun olen aina olettanut, että nimenomaan vastapuolella työväenaate on se, joka seuraa isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle herkemmin kuin muilla aatesuunnilla konsanaan. Toisaalta, periytyyhän se pääomakin eli eihän siinä sen puoleen mitään suurempaa ihmettelemistä ole.
Ja kaikki näkyy harjoitettavassa hallituspolitiikassa, johti hallitusta sitten kokoomuslainen tai kepulainen. Eikä tähän loppuun voi muuta kun todeta vanhan laulun sanoin: “Hallitus on vankka, kätyrilauma sankka, kauhuntuskaa levittää yli onnettoman maan…” Ei pitäisi yllättää ketään.