VUOSI 2003

7.6.2003
Jos ei heilaa helluntaina, niin ei AIDS:ia adventtina.

12.6.2003
En haluaisi olla ensimmäisten joukossa vaatimassa uuden pääministerin eroa, mutta se uskottavuus, jota tuon tason poliitikolta edellytetään, ei kestä kyllä yhtään mokaa enempää.

3.7.2003
– Äiti me leikittiin politiikkaa. Mä sain olla Jäätteenmäki.
– Mikä leikki se sellainen on.
– Se joka on Jäätteenmäki, saa valehdella niin paljon kuin haluaa.

26.6.2003
Vanha sanonta kuuluu jotenkin niin, että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Kenellä oli kenellä ei. Siitä kuitenkin olen varsin vakuuttunut, että Anneli Jäätteenmäelle pari kuukautta kestänyt hallituskausi ei lyhyen kestonsa takia tai edes siitä huolimatta ollut mitenkään hauskaa aikaa. Tai mistä sen tietää.

6.10.2003
Joskus elettiin aikoja, kun koko suomalainen puolustuspolitiikka oli vuosikymmenten ajan kirjattuna lähes yksinomaan silloiseen YYA-sopimukseen. Tuolloin puolustusministereiden autonkuljettajilla taisi olla enemmän virkatehtäviä kuin kuljetettavilla esimiehillään.