VUOSI 2006

5.1.2006
Millä yritysjohtajat puolustavat Suomen ja isänmaan etua, rahdatessaan tehtaitaan työpaikkoineen Kiinaan ja muualle halvemman työvoiman maihin.

19.1.2006
Odotan mielenkiinnolla, minkälaisiin mittasuhteisiin asettuu se Niinistön lanseeraama ”aikansa elänyt vastakkainasettelu”, kun kaksi ”työväen presidenttiä” ottaa mittaa toisistaan.

10.2.2006
Kukapa nykyisten pätkätöiden ja muiden epätyypillisten työsuhteiden aikana edes kykenisi pätevöitymään siinä määrin, että se olisi palkanlisän peruste.

22.2.2006
Ei ole helppoa maailmassa, jossa uskottelee vastakkainasettelun olevan ohi. Ellei sitten reilusti tunnusta, että kaikkea ei pidä uskoa, mitä kokoomus vaalipuheissaan väittää.

14.4.2006
Suomalaiset mahtuisivat hulppeasti nykyistä puolta pienemmälle alueelle. Lopusta riittäisi raaka-ainetta metsäteollisuudelle, sinne sopisi luonnonsuojelualueita ja aarniometsiä. Olisi tilaa karhuille, susille ja valkoselkätikoille. Luonnollisesti sinne saisi muuttaa ja siellä asua, mutta ei siellä kunnallista byrokratiaa ja komeita kunnantaloja tarvittaisi.

27.4.2006
Jos Ruotsi haluaa sitoa energiansaantinsa venäläiseen sähköön, ei suomalaisten sitä tarvitse apinoida.

1.6.2006
Suomessa tunnutaan totutun siihen, että mikä hyvänsä on mahdollista, eikä mistään tarvitse hämmästyä.
Äimistelyä ei ole aiheuttanut sekään, kun tasavallan suuriman työväenpuolueen johtohenkilöt (Ahtisaari, Lipponen, Jaakonsaari) ovat niin lääpällään Naton suuntaan, kun tuossa iässä lääpällään enää julkisesti kehtaa olla.

13.7.2006
Todennäköisesti lenkkimakkara ei tuolloin täyttänyt nykyisin terveysvaikutteiselle ravinnolle määriteltyjä laatuvaatimuksia, mutta ei se ollut sen tarkoituskaan.

20.7.2006
Olen täysin vakuuttunut, että myös Haatainen valitsisi sijoitustensa valvojaksi ensisijaisesti pätevyyttä kuin sukupuolta.

27.7.2006
Suomalaiset ovat kautta aikojen olleet paloviinan armoitettuja ystäviä. Viljan jalostaminen juoksevaan muotoon kuului pitkään suomalaisten jokamiehen oikeuksiin.

31.7.2006
Kolmekymppinen kuuluu peruskoululaisen silmin katsottuna varmasti jo elämänsä ehtoopuolta lähenevään ihmisryhmään.

3.8.2006
Harha kansanedustajien runsaasta työtaakasta johtuu siitä, että he itse mielellään laskevat edustajan työhön kuuluvaksi kaiken poliittisen puuhastelun, edustuksellisen kekkuloinnin ja äänten kalastelun, jolla ei ole mitään tekemistä lainsäädäntötyön kanssa.

9.8.2006
Ehkä pääministerillä ja ulkoministerillä on työnjako? Tuomioja hoitelee Lähi-idän tilanteen ja Vanhasen työsarkaan kuuluu maatalousnäyttelyt ja uuden naisystävän esittely kansalle.

31.8.2006
Venäjää kutsutaan Venäjäksi ja venäläisiä venäläisiksi. Paitsi silloin, kun kysymys on tapahtumista, joissa osallisina sattuvat olemaan naapurin autonkuljetusrekat, venäläisten riskialttiit öljynkuljetukset Suomenlahdella tai nyt viimeksi, Suomea häirinneet sammuttamattomat metsäpalot.

13.9.2006
Yli 50 vuotta ovat eläneet sitkeät huhut, salaliitosta presidentti Kennedyn murhan yhteydessä.

20.9.2006
Siihen on vuosien saatossa totuttu, että niin sanotut tasa-arvoasiat ovat yksiselitteisesti vähintäänkin naispainotteisia asioita. Miesten tasa-arvolla ei ole niin väliä.

28.9.2006
Eivät Kataisen pelot välttämättä ihan tuulesta temmattuja ole. Niinistö on ennenkin leikkinyt puolueensa kanssa kissa- ja hiirileikkejä.

4.10.2006
Köyhä kansa kelpaa äänestäjiksi. Sen pidempään motivaatiota ei heidän asioilleen sitten riitäkään.

11.10.2006
Terävinä televisiossa esiintyneet politiikan toimittajat Seppo Tikka ja Antero Kekkonen eivät eduskuntaan päästyään enää olleetkaan niin terävähampaisia kuin olisi saattanut olettaa.

2.11.2006
Koska kansanedustajan työstä lienee täysin mahdotonta maksaa korvausta saavutettujen tulosten perusteella, ehdotan, että palkanmaksuperusteeksi määritellään aikapalkka siltä pohjalta, miten paljon kansanedustaja osallistuu eduskunnan työskentelyyn.

23.11.2006
Näitä nyt nimettyjä pääministeriehdokkaita ei kansa kykene äänestämään henkilöinä kuin Helsingissä, Uudellamaalla ja jossain Savossa (missä se Siilinjärvi nyt sijainneekaan).

14.12.2006
Mistäpä sitä tietoa etiketistä hankkisi, kun ei ole raittiuskilpakirjoituksia eikä sieltä palkinnoksi jaettavia käytösoppaita.

22.12.2006
Ei tarvitse sotimalla valloittaa alueita, kun naapurit ihan vapaaehtoisesti ja vieläpä innokkaasti ovat liittymässä yhteiseen valtioiden liittoon.

29.12.2006
Hyväksi kysymykseksi usein väitetään kysymystä, johon ei osata tai ei ehkä haluta antaa vastausta. Tällaisessa tilanteessa vastaaja naamioi oman kykenemättömyytensä tai haluttomuutensa vastata kysyjän kehumiseksi.