Keskinkertaista paremmat

  Suomalaiseen kansanluonteeseen on sanottu kuuluvan, ellei nyt aivan itsestään selvästi, niin olennaisena piirteenä kuitenkin, heikko tai ainakin parantamista tarvitseva itsetunto. Asiasta voi olla toistakin mieltä. Tai ainakin on joitain asioita, joissa se itsetunnon heikkous ei kovin selvästi ole havaittavissa. 
 

  Ensimmäisenä mieleen tulee, että syitä ja niiden seurauksia voi etsiä vaikkapa maailmalla menestyneistä ralli- ja formulakuljettajista, sillä auton ajamisessa ja uskossa omiin kuljettajataitoihin suomalaisten itsetunnossa ei ole mitään vikaa – päinvastoin. Yksiselitteisellä varmuudella lähes jokainen (ainakin miespuolinen) kuljettaja otaksuu olevansa autonratissa keskinkertaista parempi osaaja.
 

  Johtuneeko sitten tuosta omien kykyjen ja taitojen yliarvioimisesta se, että kutakuinkin joka ikinen syksy eli suunnilleen näihin aikoihin, taivaalta varsin säännöllisesti maahan leijaileva tai myrskyn myötä teille tupruava lumi, yllättää nämä keskinkertaista taitavammat kuljettajat. Ensimmäinen lumentulo jo eteläisessäkin Suomessa koettiin, josta selvittiin ilmeisesti lähes yksinomaan peltivaurioin, mutta muunkinlaisia syksyjä on ollut. Eikä sekään ole poissuljettu, että ensilumen sulaessa huoleton kesäkeliajelu jatkuu ja kun talvi sitten todenteolla näyttää voimansa, silloin rysähtää ja yleensä oikein kunnolla.
 

  Tämän kirjoittaja sai ensimmäisen ajokorttinsa vuonna 1967. Silloin autokoulussa opetettiin muun muassa, että ajonopeus on sovitettava ajo-olosuhteita vastaavaksi ja myös sellaiseksi, että auto kyetään tarvittaessa pysäyttämään tien kokonaan näkyvällä osuudella. Tuolloin saadun ensimmäisen ajokortin jälkeen on luonnollisesti tullut hankittua kymmeniä vuosia ajokokemusta, mutta sen lisäksi myös linja-auton kuljettamiseen oikeuttava ammattitutkinto. Eikä nuo 45 vuotta sitten takaraivoon taotut opit ole merkitykseltään vähentyneet pätkääkään. Ehkä asioita nykyisin opetetaan eri sanoin tai metodein, mutta lumi ja liukkaat kelit ovat ja tulevat joka ikinen talvi uudelleen. Se on ainakin vielä toistaiseksi ollut fakta, josta ei pääse yli eikä ympäri.
 

  Toki talviseen vuodenaikaan mahtuu myös kelejä, joiden vallitessa esimerkiksi alennetut talvinopeudet saatetaan kokea liian alhaisina. Mutta se, että nopeusrajoitusten noudattaminen näyttää joillekin olevan suoranainen velvollisuus, myös huonoilla keleillä, vaikutta suorastaan uskomattomalta. Omalle kohdalleni on sattunut useammin kuin kerran, että kun joku, joka kaikkien viisaiden opetusten mukaan on sovittanut moottoritiellä lumipyryssä nopeutensa olosuhteita vastaavaksi. Eli vaikkapa 70 – 80 km / tunnissa, hänet on ohitettu – näiden keskinkertaista parempien kuljettajien toimesta – jopa äänitorvet mielenosoituksellisesti soiden.