Ennen oli ennen

Kun Sote-sekoilut tuntuvat kestävän ja kestävän eikä valmista näytä tulevan, ajatus kuin itsestään liikkuu jonnekin menneisyyteen, kun edellisen kerran aiheen parissa harjoitettiin poliittista kädenvääntöä. Silloin ei puhuttu sote-uudistuksesta, vaan silloin tehtiin kansanterveyslakia, jonka sanottiin olevan jos ei kaikkien aikojen, niin ainakin sodanjälkeisen ajan merkittävin terveydenhuollon uudistus Suomessa. Oletettavasti erilaisia korjauksia lakiin, sen runsaan 40 vuoden voimassaoloaikana, on tehty, siitä huolimatta tuo kansanterveyslaiksi kutsuttu lakikokonaisuus on toiminut kohtalaisen hyvin, koska vieläkin joskus törmää sanontaan: ”Uusi kansanterveyslaki” teki sitä tai mahdollisti tätä. Puuttumatta tässä yhteydessä kuin pariin, lain sisältämään, sen aikaiseen uudistukseen, tulkoon sanotuksi, että tuolloin velvoitettiin jokainen Suomen kunta huolehtimaan omien kuntalaistensa perusterveydenhuollosta kuntiin perustettavissa terveyskeskuksissa. Toisin sanoen, eivät nämä kuntalaisten ympäri maata ”arvauskeskuksiksi” nimeämät terveydenhoitolaitokset sen vanhempaa perua ole, kuin 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Sama kansanterveyslaki velvoitti purkamaan myös niin kutsutun kunnanlääkärijärjestelmän, jolla oli pidetty huolta maaseutuväestön terveydenhuollosta ilmeisesti jostain 1900-luvun alusta lähtien ja joillain paikkakunnilla jo aiemminkin.

Kovin kadehdittava ei kunnanlääkärin toimenkuva toki ollutkaan. Hän oli töissä 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemänä päivänä viikossa. Jos lomaa halusi pitää, oli hankittava sijainen. Joillain saattoi olla apunaan myös sairaanhoitaja, jotka olivatkin varsin päteviä työssään, kuten seuraava, eräältä tuttavalääkäriltä kuulemani, tarina osoittaa.

Tämä tuttu lääkäri oli joskus 1960-luvulla, vastavalmistuneena lääkärinä, saanut tilapäisen työpaikan kunnanlääkärin sijaisena eräässä pohjalaisessa kunnassa. Vastaanotolle tuotiin nuori poika, joka valitti vatsakipuja ja tuttavalääkäri teki diagnoosin, että ”tauti” edellytti leikkausta ja umpilisäkkeen poistoa. Hän sanoi hoitajalle, että tämä soittaisi taksin, jolla poika voitaisiin viedä keskussairaalaan leikattavaksi. Siihen hoitaja totesi, että ei kai me nyt niitä keskussairaalan kiireisiä lääkäreitä tällaisella pikkujutulla vaivata eli eiköhän me hoidella tämä ihan vaan itse.

Nuorena vastavalmistuneena lääkärinä tuttavani toki teoriassa tiesi, kuinka umpilisäkkeen poisto suoritetaan, mutta ei ollut koskaan tehnyt sitä itse. Sairaanhoitaja oli kuitenkin sen verran tomera toimissaan, että hommiin oli ryhdyttävä. Ja niin siinä kävi, että potilas nukutettiin – kaiketi eetterillä ja tuttava hoiti leikkauksen kokeneen hoitajan neuvojen mukaan ja potilas pääsi tulehtuneesta umpilisäkkeestä ja kaikki olivat tyytyväisiä.