Omat kokemukset,  Muut pakinat

Miesten työt ja naisten työt

En muista, koska olen kuullut ensimmäisen kerran sanonnan: ”Ei työ miestä pahenna”. Ihan äskettäin se ei ollut ja kysymys onkin siitä onko aikaa tuon sanonnan kuulemisesta kulunut 40 tai peräti 50 vuotta.

Huolimatta siitä, että tilanne on parantunut siitä mitä se joskus aiemmin on ollut, asennoituminen eri ammatteihin on joskus vieläkin hieman samanlainen, kuin suhtautuminen urheiluun oli joskus ennen. Vielä viime vuosisadan puolivälissä – puhumattakaan aiemmista ajoista – sekä miehillä, että naisilla oli vain muutamia yhteisiä urheilulajeja, joita he harrastivat. Nykyisin ei ihan äkkiä tule mieleen sellaista urheilun osa-aluetta, joita molemmat sukupuolet eivät voisi harrastaa ja niissä kilpailla. Ja vaikka ”silmä alkaa tottua” muutokseen ja ajatuskin hyväksyä, että eri ammateissa saattaa törmätä kumpaan sukupuoleen tahansa, vielä armon vuonna 2014 saattaa törmätä käsitteisiin ”miesten työt” ja ”naisten työt”.

Vuosien saatossa tämän kirjoittajalla on ollut tilaisuus työskennellä monissa eri ammateissa ja työtehtävissä, niin sellaisissa, joita aikojen kuluessa on yleisesti pidetty miesten töinä, mutta myös sellaisissa. jotka on mielletty mieluimmin lähinnä naisten toimenkuvaan kuuluviksi ja vaikka joskus on joitain kommentteja kuulunutkin, tuo alussa mainittu sanonta on aina ollut jonkinlainen johtoajatus.

Saattaisivat 1950-luvun ihmisten naamat venähtää, jos heille kerrottaisiin, että naisia työskentelee tulevaisuudessa linja-autonkuljettajina ja heitä näkee myös raskaiden ajoneuvoyhdistelmien puikoissa. Tai että heitä on poliiseina, merimiehinä sekä armeijan upseereina ja vaikka naispuoliset palomiehet ovat vielä varsin harvinaisia, myös sammutus- ja pelastustehtävissä heitä tullee esiintymään jatkossa yhä enemmän.

Kun kolmisenkymmentä vuotta sitten pyöritin yhtiökumppanini kanssa kiinteistöhuoltofirmaa, toimenkuvaamme kuului, että siivosimme myös kerrostalojen rappukäytäviä. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun etenkin naispuoliset asukkaat ihmettelivät, että kuinka on mahdollista, että miehet siivoavat. Eli kysymys ei ollut mistään miesten sovinistisista asennevammoista, vaan nimenomaan naiset olivat sitä mieltä, että rappujen siivous ei sovi miehille. Miehet ovat jo pitkään toimineet sairaanhoitajina, eikä se ihmetytä enää ketään. Ja vaikka maailmalla tarjoilijoiden ammattikunta on aina ollut erittäin miesvaltainen, Suomessa miestarjoilijat olivat melko harvinaisia varsin pitkään.

Miesten tai naisten yksinoikeus joihinkin ammatteihin ei ole niin sanotusti enää tätä päivää. Silti on olemassa niin kutsuttuja naisvaltaisia ja miesvaltaisia aloja. En ala väittelemään naisten ja miesten euron hinnasta, mutta totta on, että niin sanotut naisvaltaiset alat ovat huonommin palkattuja. Paraneeko tilanne, kun niille aloille tulee enemmän miehiä? Ehkä. Aika näyttää.

Comments Off on Miesten työt ja naisten työt