Kulttuurierojako?
Joitain vuosia sitten kerroin tällä samalla palstalla eräästä Lontooseen suuntautuneesta turistimatkastani, jonka kestäessä jouduin sattuneesta syystä iskeneen liikkumisongelman takia ja sen helpot-tamiseksi hankkimaan itselleni kävelykepin. Liikkumisongelmat johtuivat tuolloin varsin kiusallisesta vaivasta nimeltä kihti. Koska Lontoossa liikkuminen ainakin tämän kirjoittajan mielestä on helpointa ja yksinkertaisinta julkisilla kulkuvälineillä eli ensisijaisesti maanalaisella ja busseilla, niitä tulee varsin runsaasti myös käytettyä.
Minulla ei tuolloin ollut aiempaa kokemusta liikkumisesta minkäänlaisten apuvälineiden tukemana, mutta se kiinnitti huomiotani, että oli kysymys mistä tahansa lontoolaisesta julkisesta liikenne-välineestä, kävelykeppini myötävaikutti siihen, että vapaa istumapaikka löytyi aina. Etenkin keskenkasvuiset pikkupojat ja -tytöt osoittivat kohteliaita käytöstapoja luovuttamalla oman istumapaikkansa minulle. Epäilin varsin vahvasti jo tuolloin, että löytyisikö Suomessa vastaavanlaista auliutta.
Asia oli vuosien saatossa jo unohtunutkin, kunnes – jälleen sattuneesta syystä – joudun kulkiessani käyttämään liikkumista helpottavia apuvälineitä. Tätä kirjoittaessani minulla on vielä varsin suppea-alaiset kokemukset asiasta ja ne rajoittuvat toistaiseksi runsaan viikonlopun kestäneeseen ajanjaksoon Pohjanmaalle suuntautuneen matkaani aikana saatuihin kokemuksiin.
En liikkunut julkisilla liikennevälineillä, joten suoranaista vertausta lontoolaiskokemuksiin en voi tehdä. Apuvälinekin oli eri. Kun Lontoossa käytössäni oli kävelykeppi, nyt liikkumistani avitti niin kutsuttu rollaattori. Suomalaiskokemukset edellä mainitulta runsaalta viikonlopulta koskevatkin ensisijaisesti matkan varrella olleita ruokapaikkoja ja nimenomaan niiden niin kutsuttuja ”invavessoja”. Myönnän, että en tunne kovinkaan hyvin mainittujen invavessojen käyttöoikeuksia, mutta valistunut arvaukseni on, että olivatpa säännöt muuten mitkä hyvänsä, rollaattoria apuvälineenä käyttävällä on ensisijaisempi oikeus invavessan käyttöön, kuin joukolla keskenkasvuisia pojankloppeja, jotka erään tunnetun kolmikirjaimisen huoltoasema-, ravintola- ja myymäläketjun palvelupisteessä katsoivat asiakseen pitää invavessaa varattuna ja tämän kirjoittajaa rollaattoreineen kiusallisen pitkään odottamassa vuoroaan.
En tiedä, kuinka brittiläisiä koulupoikia sikäläisen perinteen mukaan opetetaan käyttäytymään apuvälineitä käyttäviä henkilöitä kohtaan, enkä sitä, kuuluuko opetusvastuu tällaisissa asioissa kouluille vai vanhemmille. Opittavaa suomalaisilla joka tapauksessa löytyy.