Nuorisotakuu ja kortteliohjukset

Näinä nuorisotakuun ja muiden mahdollista nuorison syrjäytymistä estävien toimenpiteiden aikana, tulee mieleen ajat, kun niin kutsutut suuret ikäluokat – jotka pääsääntöisesti nyt ovat jo jääneet tai lähiaikoina jäämässä eläkkeelle – aloittelivat työntekoa tuolla 1960 – luvun alkupuoliskolla.

Silloin kynnys oppivelvollisuuden päättymisestä työelämään oli hieman matalampi kuin nykyään, mutta ei silloinkaan silloisten kansalaiskoulun tai keskikoulun (nyk. peruskoulu) päättäneillä työpaikkoja ollut pilvin pimein tarjolla tai ainakaan valittavaksi asti. Puhumattakaan, että ne olisivat olleet hyvin tai edes kohtuullisesti palkattuja. Koska työn tekeminen kuitenkin oli kutakuinkin ainoa tapa hankkia omaa rahaa, vaatimattomampikin palkkataso kelpasi. Siksi työtehtävät ja ammattinimikkeet, jotka nykyisin ovat suurimmaksi osaksi hävinneet, olivat monien ensimmäisiä kosketuksia työelämään. Asiapojat (-tytöt), lähetit, juoksupojat, tsupparit ja mitä työnkuva- tai ammattinimikkeitä näillä – joskus myös kortteliohjuksiksi kutsutuilla – työelämän ensiaskeleita ottaneilla olikaan, ikää ja työkokemusta heillä ei paljon ollut. Intoa todennäköisesti löytyi sitäkin enemmän.

Kun tämän kirjoittaja aloitti syntymäkotikaupungissaan erään sähköliikkeen juoksupoikana 1963, palkka oli 160 markkaa kuukaudessa. Summan vertaaminen nykyisiin euroihin on aika hankalaa, mutta kun käytetyn mopon hankkimiseen tarvittiin tuolloin yli kahden kuukauden palkka kokonaisuudessaan, voisi olettaa, että nykyiset eurot ja silloiset markat saattaisivat jopa vastata ostovoimaltaan toisiaan. Kun palkkasummasta maksoi kolmanneksen kotiin ylöspidostaan ja sen mopon polttoaineet ja vakuutukset, omiin menoihin ei kovin runsaasti enää jäänyt, mutta jostain oli lähdettävä liikkeelle eikä vaihtoehtoja juuri ollut. Kovin pitkäaikaiseksi ei kovinkaan monen tsupparinura kehittynyt. Useimmat vaihtoivat työpaikkaa, joku saattoi päästä toisiin ja parempiin työtehtäviin samassa firmassa ja tiedänpä yhden tapauksen, jota voisi verrata jopa jonkinlaiseen amerikkalaiseen unelmaan. Eräs tuttu poika teki jo kouluaikana osa-aikaisesti juoksupojan hommia eräässä pankissa ja jatkoi töitä muissa tehtävissä opiskeluaikanaan ja mikäli tiedän, hän on kymmeniä vuosia pankkiuraa tehneenä jäämässä kohta eläkkeelle kyseisen pankin johtajantehtävistä.

Ajat ovat toki muuttuneet ja sellaisia ammatteja ja työtehtäviä on kaiken aikaa yhä vähemmän, joihin voisi kuvitella pääsevänsä pelkällä peruskoulupohjalla. Siksi voimassa oleva nuorisotakuu ja oppivelvollisuusiän nostaminen ovat positiivisia ratkaisuja. Se kuitenkin ihmetyttää todella suuresti, että kuuluuko nuorisotakuun piiriin kuuluvien nuorten työpajojen toimenkuvaan se, että työnjohtajat tai – ohjaajat käyvät hakemassa nuoria kotoaan sängystä töihin, kuten olen kuullut kerrottavan.