Petipaikalta

Kun vuodesta 2001 asti eli kolmetoista (13) vuotta on seurannut maan ja osin myös maailman ta-pahtumia sitä silmällä pitäen, että niistä olisi löydyttävä aihepiirejä, joista pitäisi kaksi kertaa viikossa rustata jonkinlainen mielipidekirjoitus, pakina tai kolumni – yllätys on melkoinen, kun eräänä aamuna havahtuu tilanteeseen, missä osa lähimenneisyyttä on hävinnyt muistikuvista kutakuinkin kokonaan.

Niin kävi Piruparalle muutama viikko sitten, kun lääkintähenkilöstön taholta varsin yksiselitteisesti ilmoitettiin, että palstanpitäjää on kuskattu milloin intuboituna hengityskoneessa ja milloin johonkin kevyempään laitteeseen kytkettynä ympäri eteläisen Suomen sairaanhoitoyksiköitä Loviisan terveyskeskuksen, Porvoon sairaalan ja Helsingin Meilahden välillä.

Oletan, että lienee parasta olla vakuuttelematta, että eivät ajoittaiset muistinmenetykset tämän kirjoittajalle mikään täysin kokematon ilmiö ole aiemminkaan olleet Ne ovat vaan ennen rajoittuneet maksimissaankin yhden illan tapahtumiin. Nyt, kysymyksessä on useamman päivän katoaminen lähihistoriasta, Vaivaksi on diagnosoitu aivoinfarkti. Eli ihan kevyen luokan taudista ei ole kysymys.

Näin petipaikalta kun asioita tarkkailee ja kiitollisena nauttii ammattitaitoisen ja asialleen ja alalleen sitoutuneen henkilökunnan ammatillisesta osaamisesta, on vaan todettava, että tuleepa paljon parranpärinää aikaansaanut sote-uudistus tuomaan mukanaan mitä tahansa muutoksia voimassa oleviin järjestelmiin, ainakin nykyisen henkilökunnan palveluasenne on kohdallaan ja ansaitsee sille kuuluvan kiitoksen eli erityisen otettu ja kiitollinen olen Loviisan terveyskeskuksen osasto III :n henkilökunnan ammatillisesta osaamisesta.

Siitä huolimatta, että aivoinfarktilla taudinmäärityksenä onkin kohtalaisen ikävä kaiku, Piruparalla on säästynyt ilmeisen tyydyttävä kyky kommunikoida suusanallisesti. pitänee vielä – ainakin jossain määrin – treenata. Kunhan jalat vielä alkaisivat kantaa, niin raportointia voisi jatkaa vielä myös petipaikan reunalta.