Urheilu

Nyt se sitten alkoi

Pari päivää etuajassa, mutta siitä huolimatta vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaisten lähtölaukaus oli katsottavissa televisiosta jo keskiviikko-iltana, vaikka virallisia avajaisia saadaan katsella vasta tänään perjantaina.

Myönnän, että naisjalkapallo ei katselukohteena välttämättä ole suosikkilajini, vaikka jalkapalloa muuten mielelläni seuraankin. Olympialaisten avausottelussa vastakkain olivat Ruotsi ja Etelä-Afrikka ja totuuden nimessä on sanottava, että ihan viihdyttävää ottelua sai katsella. Ja huomattavasti siistimpää oli peli, kuin miesten pelatessa. Naisten toisen pelin, isäntämaa Brasilian ja Kiinan välillä, keskeytti Piruparan yllättänyt uni.

Kuten todettu varsinaiset kisojen avajaiset ovat vasta tänään. Kovin paljon suomalaisia kisaturisteja ei Rioon ole tiettävästi lähdössä. Uutisten mukaan noin 700 henkeä olisi matkustamassa Brasiliaan kisoja seuraamaan.

Näitä olympia-kuvioita pohtiessani havahduin huomaamaan, että omasta Rio de Janeirossa käynnistäni on tänä vuonna tullut kuluneeksi tasan 50 vuotta. Vuosi oli 1966, kun olin tilaisuudessa paikalla käydä. Niin se aika kuluu. Olin täyttänyt muutama viikko aiemmin18 vuotta, kun “laivamme laski, Rio de Janeiron satamaan”. Olimme tulossa Buenos Airesista, Montevideosta ja Santoksesta. Silti puhtia riitti vielä Rion yössä temmeltämiseen ja täytyihän sitä tankata, kun seuraava pysähdys oli vasta Kanarian saarilla.

Kovin paljon ei Riosta mieleen jäänyt. Rantakapakoita ja viehättäviä brasiliattaria. Siinä ne tärkeimmät. Toki jälkeen päin on tullut luettua aiheesta ja katsottua tarkentavia dokumenttiohjelmia televisiosta. Jo 50 vuotta sitten oli syytä pitää huolta lompakostaan, kellostaan ja mahdollisista muista arvoesineistään, eikä tilanne taida olla kovinkaan paljon parempi tänä päivänä. Sellainen mielikuva kuitenkin on jäänyt mieleen, että hauskaa oli, vaikkei karnevaaliaikaan sinne sattunutkaan.

Nyt ei kahteen viikkoon kuitenkaan tarvitse televisio-ohjelmista etsiä katsottavaa. Vaikka en varsinaisesti urheilun suhteen mikään fakki-idiootti olekaan, kyllä olympialaiset pitävät palstanpitäjän aika tiiviisti television ääressä. Ja sekin on hauskaa, että kaikki suomalaismenestykset tulevat olemaan yllätyksiä.

Comments Off on Nyt se sitten alkoi