Urheilu

Se on taas sitä

Se on sitten pelkkiä olympialaista seuraavat pari viikkoa. No, eiköhän siitä selvitä. Ja vaikka pakkosyöttö kaikissa muodoissa on yleensä vastenmielistä, myönnettävä on, että ihan vapaaehtoisesti katselin avajaisiakin. Tosin hieman pettyneenä. Jostain mielen sopukoista silmien eteen tuli mielikuvaa kiinalaisten vastaavista juhlallisuuksista neljä vuotta sitten ja jotenkin nämä tämänkertaiset avajaiset vaikuttivat varsin vaatimattomilta. Toki lienee niinkin, että valtavien, kalliiden ja ennen kaikkea aina edellistä suurempien ja entistä mahtavampien spektaakkelien rakentaminen, ei sekään kovin järkevää ole. Rajat tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Tämän kirjoittaja syntyi samana vuonna, kun Lontoossa olivat edellisen kerran olympialaiset. Eli nämä taitavat äkkiä laskettuna olla 17. kesäolympialaiset, jotka Piruparan elinaikana ovat järjestetty. Se tarkoittaa, että teoriassa näppituntumaa näihin olympialaisiin urheilurientoihin on saatu jo varsin runsaasti. Ensimmäiset itse tiedostetut muistikuvat olympialaisista kuitenkin sijoittuvat vuoden 1952 Helsingin olympialaisten yhteyteen. Ei niinkään kisoissa saavutettujen urheilutulosten vuoksi, vaan siksi, että muistan aivan tarkasti, kuinka äitini ja sisareni kanssa olimme saattamassa isääni syntymäkotikaupunkini Vaasan rautatieasemalla, hänen lähtiessään katsomaan ensimmäisiä ja edelleen ainoita Suomessa järjestettyjä olympiakisoja.

Melbournen kisoja ja niiden tapahtumia 1956 muistan kuunnelleeni radiosta. Mutta neljä vuotta myöhemmin, kun olympialaiset järjestettiin Roomassa, kisat tuntuivat tulevan huomattavasti lähemmäksi. Se tietysti johtui siitä, että ainoan kultamitalin, jonka suomalaiset noissa kisoissa voittivat, sai vaasalainen voimistelija Eugen Ekman ja sehän oli keskenkasvuisista pojankolleista jo jotain, kun sai kertoa pesäpalloa harrastaville ”maalaisserkuilleen” että sitä on tullut nähdyksi olympiavoittaja niin sanotusti livenä.

Tokion olympialaiset ovat jääneet mieleen siksi, että ne saivat muuten varsin konservatiivisesti uuteen teknologiaan suhtautuneen, mutta penkkiurheiluun hurahtaneen isäni hankkimaan ensimmäisen television.

Sen jälkeen olympialaisia on ollut ja mennyt. Münchenin kisojen yhteydessä 1972 tapahtunut terrori-isku muistutti mieleen, että urheilua – eikä edes olympiaurheilua, voi eristää ja sulkea pois muusta yhteiskunnasta. Poliittisista lähtökohdista järjestettyjä boikotteja on toimeenpantu myös olympialaisten varjolla. Mieleen ovat jäänet Moskova 1980 ja Los Angeles 1984. Myös se on faktaa, että suomalaisten olympialaisista saama ”mitalisaalis” pienenee joka kerta. Mutta koska olympialaisissa jaetut kultamitalit ovat olleet kokonaan kultaa? Vai ovatko koskaan olleet?

Comments Off on Se on taas sitä