“Mielipidevaikuttaja”

Muistelen yhden kerran elämässäni joutuneeni niin kutsutun katugallupin “uhriksi”. Kovin hyvin en tuota lähes 40 vuotta vanhaa, syntymäkotikaupungissani tapahtunutta tilannetta muista, mutta sellainen mielikuva siitä on jäänyt, että kyselyn aiheena oli kertoa mielipide useita päiviä jatkuneista sateisista ilmoista. Vastaukseeni taisi sisältyä huomautus vajavaisista vaikutusmahdollisuuksista vallitseviin sääoloihin ja kehotus asianmukaiseen pukeutumiseen olemassa olevaan säätyyppiin nähden.

Olin tuossa katugallupissa siis kutakuinkin vastaavanlainen mielipidevaikuttaja siihen maailmanaikaan vallitseviin sääilmiöihin, kun kadunmies (-nainen) on tänä päivänä kokoomuksen tai jonkun muun puolueen puheenjohtajavalinnan suhteen, ellei sitten satu olemaan po. puolueen puoluekokousedustaja. Siitä huolimatta kadunmiestasoisia mielipiteitä puheenjohtajavalintoihin nähden kysellään ja niitä kerrotaan ihan kyselemättäkin eri yhteyksissä ja tilanteissa. Sosiaalinen media on ehkä kyseisenlaisten mielipideilmaisujen keskeisintä esiintymisaluetta.

On erinomaisen hieno asia, että suomalaisilla on ja heillä saa olla mielipiteitä, koskivatpa ne sitten vallitsevia sääolosuhteita tai tasavallassa ja sen hallituksessa vaikuttavan puolueen puheenjohtajaa ja tämän henkilöä. Vapaus omaan mielipiteeseen ja sen julkituomiseen on oikeus, jota ei läheskään kaikilla muualla maailmassa ole. Oikeus myös valtaapitävien kriittiseenkin arviointiin ja arvosteluun on suomalaisille ollut lähes aina jollain tapaa itsestäänselvyys. Toki niitäkin aikoja, tässä tasavaltamme lähes satavuotisessa historiassa on ollut, että mielipiteenvapautta on valtaapitävien toimesta varsin rajuinkin ottein rajoitettu.

En tiedä, kuinka yleistä on ollut, että valtion päämiehet ovat harrastaneet mielipidekirjoittelua lehdistössä, paitsi tietenkin Suomen Urho Kekkonen. Tunnetuimpia Kekkosen käyttämiä kirjoittajanimimerkkejä olivat kaiketi Pekka Peitsi ja Liimatainen. Muitakin “alter egoja” hänellä toki oli. Nykyisinhän myös valtaapitävät esiintyvät edellä mainitussa sosiaalisessa mediassakin varsin runsaasti. Jotkut asiat ja aihepiirit ovat twiitattuina ja facebookin ym. välityksellä kansakunnan ja kansalaisten tiedossa jo ennen kun kukaan on ehtinyt edes miettiä virallista tiedotetta tai lehdistötilaisuuden järjestämistä.

Niin vapaamielinen, kun suomalainen mielipideilmasto onkin, sukset ovat olleet aika-ajoin ristissä valtaapitävien ja heistä kirjoittavien kesken. Täysin auvoinen suhde taitaisi olla jopa luonnoton. Sanotaanhan lehdistöä myös vallan vahtikoiraksi, jonka tehtäväkin on olla kriittinen ja se myös julkituoda.