Yhteiskunta

Paikallista sopimista

Viimeaikoina runsaasti esillä olleen kilpailukyky- / yhteiskuntasopimuksen tiimoilla on puhuttu paljon paikallisesta sopimisesta. Ehkä näin eläkeläisellä aika kultaa muistoja, mutta on sitä palkoista ja muista työehdoista “sovittu” ennenkin paikallisesti.

Elettiin vuotta 1969. Keskiolut oli vapautunut saman vuoden alussa. Tämän kirjoittaja työskenteli erään panimon edustusliikkeen palveluksessa oluen ja virvoitusjuomien myyntitehtävissä. Työyhteisöön kuului neljä miestä ja kuorma-autot ja jokainen hoiti omat myyntipiirinsä varsin itsenäisesti. Myyntipiirit eivät kuitenkaan olleet keskenään samanarvoisia. Osa oli rakennettu puhtaasti olutasiakkaiden varaan ja jossain piirissä kaupaksi kävi runsaasti myös virvoitusjuomia. Koska oluen ja virvoitusjuomien myyntipalkkiot erosivat toisistaan, lähes krooninen keskustelunaihe oli se, kuinka palkkaus saataisiin sellaiseksi, että se kohtelisi tasapuolisesti kaikkia työntekijöitä.

En vielä tänä päivänäkään tiedä, olisiko jonkun ammattiliiton neuvottelemissa työehtosopimuksista löytynyt ratkaisua tilanteeseen, mutta sen muistan, kuinka hankalaa aiheesta oli keskustella paikallisen edustajan kanssa. Kun keskusteluyhteyttä ei oikein saatu, esitimme uhkavaatimuksen, että koko porukka liittyy jonkin ammattiliiton jäseneksi ja asiat saadaan järjestykseen. Työnantajan asenne oli yksiselitteinen. Jos liitytte ammattiliittoon, hän alkaa maksamaan ammattiliiton edellyttämää palkkaa, joka olisi pudottanut joka ukon ansiotasoa vähintään kolmanneksella tai joillain jopa enemmän. Kuten arvata saattaa, kovin innokkaasti ay-liike ei enää tuon jälkeen houkutellut.

Jossain vaiheessa nuo niin sanotut paikallisneuvottelut kuitenkin saatiin käyntiin. Paikallinen edustaja kutsui myyntimiehet kotiinsa. Saunottiin, syötiin ja nautittiin oman panimon tuotteita ja jokainen kutsuttiin vuorollaan kahdenkeskeisiin “palkkaneuvotteluihin” työantajan työhuoneeseen suljettujen ovien taakse. Muistelen päässeeni omissa “neuvotteluissani” kohtalaisen tyydyttävään ratkaisuun, mutta työnantaja lähes vannotti olemaan hiljaa siitä, mitä hän minulle maksaa, koska se oli hänen mukaansa huomattavasti enemmän, kun mitä muut saivat.

Pari päivää siinä työkaverit kyräilivät keskenään, mutta kuten arvata saattaa varsin pian siinä selvisi, että vaikka tuotekohtaiset myyntipalkkiot jokaisella hieman nousivatkin, varsinainen asia eli tasa-arvoinen palkkakehitys jäi toteutumatta.

Muodollisesti kysymys oli siis siitä, jota nykyisin kutsutaan paikalliseksi sopimiseksi. Käytännössä työnantaja oli päättänyt mitä hän maksaa ja edellytti työntekijöiltään jopa vaitioloa, että kaikki olisivat olettaneet “neuvotelleensa” itselleen muita paremman sopimuksen. Pelkään pahoin, että paikalliset työehtoneuvottelut ymmärretään nykyisinkin neuvottelupöydän eri puolilla eri tavalla ja että työantajapuoli näkee paikallisen sopimisen mahdollisuutena saneluratkaisujen tekemiseen.

Comments Off on Paikallista sopimista