Yhteiskunta

Tavoistani poiketen

Myönnän auliisti, että viime vuoden jälkipuoliskon ajan tasavallassa vaikuttanut kolmen ässän koplaksikin, usein kutsumani hallituskoalitio ei ole toimikautensa aikana saanut tämän kirjoittajalta juurikaan ymmärrystä, saati kehuja. Kun palstanpitäjän toimenkuvaan kuuluu mielipiteen ilmaisun välityksellä ottaa kantaa erilaisiin ilmiöihin, lienee kohtalaisen ymmärrettävää, että myötäkarvaan silittely ei – ainakaan useimmiten – ole se tapa, jolla asioita tulee ilmaistuksi. Sekin tietenkin on mahdollista, että joskus tilanteet saattavat vaihdella ja Piruparaltakin – huolimatta lähtökohtaisesta antipatiasta hallitusta kohtaan – saattaa ymmärrystä hallitukselle ja sen kannanotoille löytyä.

Se, mikä tässä nimenomaisessa tapauksessa edellä mainitun reaktion on aiheuttanut, johtuu hallituksen suhtautumisesta niin kutsuttuihin katupartioihin ja nimenomaan sellaisiin ilmiöihin, että kansalaisaktiivisuudeksikin kutsutun katupartioinnin eteen liitetään sana rasistinen. Eli ainakin oman ymmärrykseni mukaan mainittujen katupartioiden toiminnan motiivina on jotain aivan muuta kuin katuturvallisuuden parantamiseen liittyvät vaikuttimet.

Hallituksen taholta alkuun hieman ristiriitaisetkin lausunnot ovat tätä kirjoitettaessa siinä määrin yhdenmukaistuneet, että paikallislehden palstanpitäjä voi yhtyä näkemykseen, että kukaan ei voi ottaa oikeutta omiin käsiinsä ja järjestyksen ylläpito ja valvonta ovat ennen kaikkea ja yksiselitteisesti ainoastaan viranomaistehtäviä, joita ei ole edes mahdollista delegoida millekään katupartioille tai muillekaan vastaaville joukkioille.

Niin tärkeää kun vapaa ja turvallinen liikkuminen kaduilla onkin, ei tarvitse olla erityisen vilkas mielikuvitus, kyetäkseen kuvittelemaan, minkälainen lynkkausmieliala siitä syntyisi kun tai jos tällaiset rasistiset katupartiot yhyttäisivät vaikkapa jonkun turvapaikanhakijoiden ryhmän ahdistelemasta suomalaisnaisia. Niin ilkeältä ja täysin tuomittavalta kuulostavaa, kuin mainittu ahdistelu onkin, sitä ei voi lähteä torjumaan lähtökohtaisesti sillä ajatuksella, että pääasia on mäiskiä kuonoon kyseisiä ahdistelijoita. Siitä syystä – siis tavoistani poiketen – kannatan hallituksen linjaa siitä, että ainoastaan viranomaiset voivat olla se taho, joiden tehtävä on huolehtia suomalaisesta katuturvallisuudesta.

Comments Off on Tavoistani poiketen