Yhteiskunta,  Eurooppa

Asiat ja niiden tuntijat

Äskettäin (9.5,) kun liput liehuivat saloissa ja vietettiin niin kutsuttua Eurooppa-päivää, jonka yhteydessä juhlistettiin myös Suomen 20 vuotta kestänyttä EU-jäsenyyttä. Jäsenyydestä sinänsä on olemassa monta erilaista mielipidettä, enkä tässä yhteydessä ota niihin sen enempää kantaa. Suomen EU-jäsenyyteen on sen alusta asti kuulunut kuitenkin piirre, joka on ollut varsin leimallinen Suomen asemaan Euroopan unionissa. En osaa sanoa, johtuuko kohtalaisen yleisenä pidetty olettamus suomalaisten Venäjä-tuntemuksesta muiden maiden kuvitelmista vai siitä, että olemme yksiselitteisesti ilmoittaneet sellainen olevamme. Vai voisiko peräti olla niin, että otaksuma Suomen Venäjä-osaamisesta ja -tuntemuksesta olisi toiminut aikoinaan jopa jonkinlaisena suosituksena EU-jäsenyydellemme. Oli miten oli? Aika usein tuo Venäjä-kortti kuitenkin esiintyy eri yhteyksissä.

Aivan toinen asia on se, millä tuota mainittua Venäjä-tuntemusta perustellaan. Joidenkin mielestä sen lähtökohdat sijoittuvat Neuvostoliiton aikaan ja Suomen hyviin kauppa- ja muihinkin suhteisiin itäisen naapurinsa kanssa. Voidaan tietysti myös kysyä: Kuinka pitkälle nykyisestä Venäjästä ja entisestä Neuvostoliitosta voidaan keskustella samana asiana? Ja etenkin siitä kenellä kyseitä Venäjä-tietoutta on ja mihin se perustuu? Suomesta, kuten varmaan muistakin maista, löytynee runsaasti ihan aitoa, oikeaa ja perusteltua Venäjä-tutkimusta, jonka asianmukaisuutta ei ole aihetta epäillä. Julkisuudessa median tietolähteinä ja tiedon analysoijina usein toimineet henkilöt ovat tietämyksensä ja osaamisensa osoittaneet.

Jonkinlaiseksi kummajaiseksi tai jopa ongelmaksi on osoittautunut suomalaiskansallinen taipumus samaistua lähes kaikkeen, missä joku muu suomalainen pärjää tai menestyy. Hannes Kolehmainen, Paavo Nurmi ja Lasse Viren saivat suomalaiset uskomaan, että jokainen meistä on armoitettu urheilija ja juoksun taitaja. Nokian menestys siivitti kutakuinkin jokaisesta suomalaisesta nykyteknologian ja IT-alan asiantuntijan. Menestyvät ralli- ja Formulakuljettajat ovat saaneet uskoteltua – ainakin suomalaisille nuorille miehille – että nämä ovat synnynnäisiä kilpa-autonkuljettajia Jumalan armosta. Puhumattakaan niistä vanhemmista, jotka uskovat poikiensa omaavan perimässään syntymälahjan hankkia jääkiekosta miljoonaomaisuudet omaksi ja vanhempiensa vanhuudenturvaksi.

Mitä näillä asioilla on tekemistä Venäjän ja Venäjä-tuntemuksen kanssa? Ei periaatteessa muuta, kuin se, että samalla tavalla kun suomalaiset samaistuvat muihinkin menestyjiinsä, he tuntuvat samaistuvan Venäjä-osaajiin. Jos tai kun lueskelee kannanottoja ja mielipidekirjoituksia, esiintyvät aihetta käsittelevät julkitulot sosiaalisessa mediassa tai virallisimmissa tiedotusvälineissä, Venäjä-tuntemusta tuntuu riittävän jokaisella ”kynänpyörittäjällä”, oli kysymys sitten Ukrainan tapahtumista tai vaikkapa Suomen Nato-suhteista.

Comments Off on Asiat ja niiden tuntijat