Joulukeljumit

JOULUKELJUMIA 2008

Taas vierähti vuosi ja on joulukeljumin aika. En tiedä, missä vaiheessa alkaa vaikuttaa itsensä toistamiselta tai peräti jankuttamiselta, jos samat asiat keljuttavat vuodesta toiseen. Mutta minkäs teet, kun kaikesta edistyksestä huolimatta elämme, ainakin säätilojen suhteen, mitä suurimmassa määrin luonnon armoilla. Ja näyttää jopa siltä, että luonto leikittelee ja vanhoista kunnon joulusäistä ei enää ole tietoakaan.
Ei ole kulunut muutamaa viikkoa enempää, kun – parin aiemman vuoden tapaan – luonto järjesti lumimyräkän jo reilusti ennen joulua ja sen seurauksena maahan saatiin kymmenien senttien paksuinen lumipeite. Hyväuskoisempi olisi saattanut olettaa, että lumimäärä, jonka seasta ihmiset saivat etsiä autojaan, riittäisi hulppeasti jouluun asti. Toisin kuitenkin kävi. Edellä mainittujen, parin vuoden mukanaan tuoma kokemus oli muistissa ja herätti vahvoja epäilyksiä. Ja niinhän siinä kävi, että muutamia aurauksen synnyttämiä penkkoja lukuun ottamatta, runsaiden vesisateiden huuhtomana, koko paksu lumipeite hävisi olemattomiin.
Tämä talvinen lumettomuus kuuluu tietenkin niihin asioihin, joista joutuu fatalistisesti toteamaan, että ei ylivoimalle mitään mahda. Surkeampaa on se, että käsitteet alkavat muuttua. Kun tätä kirjoittaessani taivaalta tippuu märkää, vedensekaista räntää, joka muodostaa teiden ja katujen pinnoille väriltään ensin vaaleahkoa, mutta pian likaisen ruskeaksi muuttuvaa loskaa, ihmiset iloitsevat, että taidetaan sittenkin saada valkoinen joulu. Toki on todettava, että ovathan ne räntä ja loska omalta osaltaan – samoin kun lumi ja jääkin – veden erilaisia olomuotoja, mutta ei se silti sitä tarkoita, että kaikki, mitä taivaalta tippuu, on myötävaikuttamassa joulutunnelman syntymiseen.
Tässä vuosien saatossa Piruparkaa on ”joulukeljuttanut” milloin tanskalaisen joulukinkun pannan julistaminen ja vaatimukset kotimaisen kinkun syönnistä, milloin roskalaatikoiden täyttyminen postlaatikkoon tulvivasta mainospostista jo reilusti ennen joulua. Pari vuotta sitten keljutti keskieurooppalaisten kristillisten piirien pyrkimys kieltää Joulupukin esiintyminen jopa lainsäädännön avulla eikä pienimpiä joulukeljutuksen aiheita ollut sekään, kun epäilin erilaisten joulukeräysten tuoton koostuvan antamisen ilon sijaan ostamisen ilosta. Eli lahjoittamalla rahaa tai tavaraa erilaisiin keräyskiin, ihmiset ostavat itselleen mielenrauhaa jouluksi naamioimalla sen antamisen iloksi.
Aika näyttää vieläkö jatkossa joulukeljuttaa. Tämän joulun osalta Piruparka kiittää lukijoita saamastaan palautteesta ja toivottaa kaikille oikein Rauhallista Joulua.

Comments Off on JOULUKELJUMIA 2008