Joulukeljumit

Joulukeljumia 2010

Kerrottakoon aluksi, että tämän kirjoittajan, toisin sanoen toisen polven syntymäpakanan – Piruparan isoisä – erosi kirkosta vuonna 1922 eli heti, kun se ensimmäisen uskonnonvapauslain voimaantullessa oli mahdollista. Jo sen perusteella hän, mitä todennäköisimmin, kääntyisi haudassaan, jos lähes 50 vuoden haudassa olon jälkeen jotain käännettävää vielä olisi, mikäli nimittäin tietäisi, mikä tyttärenpoikaa vuonna 2010 joulukeljuttaa.

Ehkä epäilykset Piruparan uskoon hurahtamisesta heräävät muillakin, kun jumalaton pakana alkaa kysellä koulujen ja päiväkotien perinteisten, joulujuhlissa esitettyjen joululaulujen ja joulukuvaelmien perään. Väärin! Ei tässä uskon asialla olla, vaan kysymys on jälleen kerran jonkinlaisesta suomettumisilmiön sivujuonteesta. Suomalaiset kun ovat olevinaan niin vieraskoreita, jota tällä kertaa kutsuvat suvaitsevaisuudeksi, että sen varjolla ovat valmiita luopumaan omista vanhoista jouluperinteistään. Siitä seuraa rähmällään oloksi kutsuttu episodi, kun koulujen ja päiväkotien johtajat kilvan kumartavat kohti Mekkaa, etteivät vahingossakaan ärsyttäisi eri tavalla uskovia. Valinta siis on yksittäisillä kouluilla, eikä tasavallan virallinen kanta – eduskunnan perustuslakivaliokunnan ottama – kiellä perinteisten joulujuhlien järjestämistä. Ohjeistus vaikutti jopa hyvinkin joustavalta. Ja valinta on tietysti lasten vanhemmilla. He valvovat ja heidän asiansa on päättää, osallistuuko heidän jälkikasvunsa ja minkälaisiin juhliin.

Jos tällä tiellä jatketaan, hieman karrikoiden voidaan ennustaa, että ei mene kauan, kun suomalaiset äärimmäisessä suvaitsevaisuudessaan luopuva pian joulupöydän perinteisestä pääherkusta kinkusta. Perusteluna tietenkin, etteivät loukkaisi ihmisiä, joille jo sianlihan olemassaolo, sen syömisestä puhumattakaan, on pahimman luokan synti.

Edesmennyt äitini – siis se ensimmäisen polven syntymäpakana – kertoi kerran elämässään olleensa joulukirkossa. Tämän tarinan alussa mainittu isoisäni eli äitini isä, joka siis ensimmäisten joukossa aikoinaan erosi kirkosta, oli 1930-luvun alussa vienyt tyttäriänsä joulukirkkoon. Tilanne oli ilmeisen vastenmielinen uskonnottomalle vapaa-ajattelijalle. Mutta ymmärrys siitä, että joulukirkossa käynti kerran elämässä kuuluu suomalaisen jouluperinteeseen ja näin ollen myös yleissivistykseen, ehkä hieman auttoi. Tarina kertoo edelleen, että perinteitä kunnioittaakseen, isoisä toki nousi seisomaan, kun kirkollinen seremonia sitä edellytti, mutta ei ristinyt käsiään eikä painanut päätään. Ehkä se haudassa kääntyminen ei niin todennäköistä olisikaan. Tässä kun kysellään jouluperinteen, ei uskonnonharjoittamisen perään.

Piruparka toivottaa hyvää ja rauhallista joulua kinkkuineen ja muine perinteineen.

Comments Off on Joulukeljumia 2010