MITÄ JUHLITAAN?

Tasan 200 vuotta sitten, taistelut Venäjän ja Ruotsin välisessä sodassa – jota Suomen sodaksi kutsutaan – olivat vielä täydessä käynnissä. Tuon sodan seurauksena päättyi Suomen, noin 560 vuotta kestänyt aika Ruotsin valtakunnan alamaisuudessa ja suomalaisista tuli tsaarin alamaisia, osaksi Venäjän keisarikuntaa, runsaan sadan vuoden ajaksi.
Juhlatunnelmaa alkaa olla ilmassa, vaikkei ajankohta vielä ole edes käsillä. Historia muistuttaa kuitenkin itsestään, joten juhlia lienee odotettavissa. Jostain syystä tämän kirjoittajalle on jäänyt epäselväksi, mitä oikein juhlitaan? Onko juhlan aihe se, että vapauduttiin vuosisatoja kestäneestä Ruotsin kuninkaiden ikeestä, jonka kurimuksessa suomalaiset kelpasivat maksamaan veroja ja rahoittamaan kuninkaiden käymiä valloitussotia. No, kelpuutettiin heidät toki pyssynruoaksi noihin samoihin sotiin. Vai onko juhlan aiheena se, että Suomi senaikaisen suurvaltapolitiikan pienenä pelinappulana ajautui vuosien 1808 – 1809 sodan seurauksena Venäjän keisarilliseen huomaan?
Mikäli omaan, kansakoulusta saatuun yleissivistykseen ja samaisen opinahjon välittämään tietämykseen on luottamista, Piruparan hataroituva muistikuva on, että Suomen aika Ruotsin vallan alaisuudessa lasketaan alkaneeksi Birger Jaarlin, Suomeen tekemän sotaretken seurauksena 1200-luvun puolessa välissä, jolloin melkoinen osa Suomea ja sen vaurainta osaa, liitettiin pysyvästi Ruotsin valtakuntaan.
Olen joskus kuullut väitettävän, että tuolla valloituksellaan Birger Jaarli olisi pelastanut Suomen ja suomalaiset metsäläisyyden syöveristä sivistyksen pariin. Ehkä näin. Tai sitten ei. Jossitella saa, vaikkei se kovin fiksua olekaan. Totta kuitenkin on, että kovin taajaan tahtiin ei ilon ja juhlimisen aiheita – ainakaan suomalaiselle rahvaalle – tuo vuosituhannen puolikas Ruotsin alamaisuudessa suonut. Eli jos Birger Jaarlin väitetään pelastaneen suomalaiset metsäläisyyden syövereistä, kovin paljon ei kehitys kehittynyt yli viidessäsadassa vuodessa.
Runsaan sadan vuoden aikaa Suomen suuruhtinaskuntana ja Venäjän autonomisena osana, on aina kutsuttu suomalaisuuden heräämisen kulta-ajaksi. Tuolloin niin suomen kielen, suomalaisen sivistyksen ja kulttuurin kuin muunkin suomalaisuuden nousu kaikissa muodoissa, elivät suuren kukoistuksen aikaa. Sitä toki voisi juhlia, mutta ei sitä, että se tapahtui keisarin armosta.
Historia on historiaa, mutta kysyä sopii, mitä juhlimisen aihetta noissa 200 vuoden takaisissa tapahtumissa on. Ruotsin vallan alta Suomi tuskin koskaan olisi itsenäistynyt, eikä se helposti käynyt Venäjänkään alaisuudesta. Eläkäämme tätä päivää – siinäkin on tekemistä.