Kesänovellit

PAAVON LOMADUUNI

NOVELLI
Kirjoittanut Harri Hakala
PAAVON LOMADUUNI
– Hei, sanoi vaimo Paavolle, tänään on viimeinkin se päivä, kun pestään lattiat.
Paavo oli jossain vaiheessa, ehkä hetkellisessä mielenhäiriössä tullut luvanneeksi vaimolle kesälomansa aikana pestä lattiat, johon kuului myös vanhan lattiavahan poisto. Kesälomasta oli enää viikko jäljellä ja Paavo oli varsin kiitettävästi onnistunut välttelemään nyt puheena olevaa urakkaa. Itse asiassa hän oli mielessään jopa alkanut elätellä ajatusta, että selviäisi siitä kokonaan. Nyt komento tuli kuitenkin niin yllättäen, Paavon ollessa juuri aamukahvin ääressä, lehden takana perehtymässä edellisen päivän urheilutuloksiin, ettei mieleen heti tullut yhtään tarkoitukseen sopivaa veruketta päästä pälkähästä. Paavo huokaisi alistuneesti. Hän tiesi, että vaikka vaimo suuressa jalomielisyydessään esitti homman tehtäväksi monikkomuodossa, vaimon osuus siinä oli lähinnä työnjohdolliset tehtävät.
Paavon siirrellessä huonekaluja ja kerätessä mattoja kasaan, vaimo ilmoitti yksiselitteisesti:
– Tänne on saatava uudet matot, ainakin olohuoneeseen ja eteiseen.
Paavo ei vastannut, haki vain pölyimurin kaapista ja alkoi imuroida. Työ edistyi, ei mitenkään ripeästi, mutta edistyi kuitenkin. Oltiin niin pitkällä, että alkoi vanhan lattiavahan poisto. Paavo luki käyttöohjetta muovipullon kyljestä ja ilmoitti:
– Tämä täytyy levittää ja antaa vaikuttaa tunnin verran.
Huonekalut oli kannettu pois tieltä muihin tiloihin ja niin Paavolla oli hyvää tilaa levittää vahanpoistoaine. Kun työ oli tehty, hän istahti makuuhuoneessa olevan nojatuolin käsinojalle, sytytti savukkeen ja sanoi:
– Nyt ei muuta kun odotellaan.
Vaimo, joka jossain entisessä elämässään mitä suurimmalla todennäköisyydellä oli ollut jonkin kaleerilaivan orjapiiskurina, ei sietänyt katsella joutenoloa, kun työt olivat kesken, eikä kestänyt paria silmänräpäystä pidempään, kun hän keksi:
– Tässä odotellessa käydään ostamassa ne matot.
– Auto on huollossa, yritti Paavo vastustella.
– Linja-autoja kulkee kymmenen minuutin välein, niillä pääsee kulkemaan aivan hyvin, tokaisi vaimo.
Niin lähdettiin esikaupunkialueelta linja-autolla keskustaan katsastamaan mattoliikkeitä, joita oli useampiakin. Ei kuitenkaan aivan bussireitin varrella. Paavo varautui pitkään ja tuskalliseen kävelyyn helteisillä ja kuumuutta hehkuvilla asfalttikaduilla.
Ihmisen elämässä tapahtuu joskus yllätyksiä. Sellaisen Paavo koki kuljeskellessaan kädet taskussa ensimmäisen mattoliikkeen hyllyjen välissä. Hän kuuli vaimon äänen:
– Paavo hei, tule maksamaan, nämä me otetaan.
Paavo ei uskonut korviaan. Hetikö ensimmäisestä liikkeestä olisi löytynyt sopivat matot. Hän oli odottanut 3-4 kauppaa, joiden väliä sitten olisi sahattu edes ja takaisin vertailemassa näiden tuotteita keskenään ennen lopullista ostopäätöstä.
Kun matot oli maksettu, he lähtivät kulkemaan noin kilometrin matkaa kohti bussipysäkkiä, Paavolla olallaan iso ja raskas olohuoneen mattokäärö, vaimon kantaessa pienempää eteisen mattoa. Paavo salli itselleen pienen vahingonilon, havaitessaan vaimon varsin usein vaihtavan mattokääröä kainalosta toiseen. Paavon silmiin sattui vajaan 50 metrin päässä oleva olut-pubin mainoskyltti. Yrittänyttä ei laiteta, tuumi Paavo ja heidän saapuessaan pubin kohdalle hän sanoi:
– Eiköhän tällaisella helteellä ja tällaisen urakan lomassa ole ansaittu yhdet huurteiset.
Tällä kertaa sopuisa ja harmoninen perheidylli kukoisti. He olivat liikuttavan yksimielisiä janojuoman tarpeellisuudesta.
Mattokääröt jätettiin vahtimestarille ja hetken kuluttua heillä oli edessään kylmyyttä hohkaavat vaahtopäiset tuopilliset. Hetken kuluttua oli toiset ja kolmansia tuotaessa Paavon aivoissa syntyi kuningasajatus.
– Mitähän, jos hoidettaisiin nuo matot taksilla kotiin. Ei tuolla pätsissä niitä kukan jaksa raahata.
Liekö huurteisilla osuutta asiaan, se ei selvinnyt Paavolle, eikä hän siitä juuri välittänytkään. Joka tapauksessa vaimo suostui oitis ehdotukseen. Vahtimestaria pyydettiin tilaamaan taksi, eikä tuopit olleet ehtineet huveta vielä puoleenkaan, kun taksi jo saapui.
– Helkkari, sanoi Paavo, tulipa nopeasti, nyt siellä taksamittari nakuttaa tyhjän panttina auton odotellessa.
Kuten Paavo oli ajatellutkin, vaimo otti heti ohjat käsiinsä ja ilmoitti:
– Ja mehän ei tyhjästä makseta. Laitetaan matot taksiin, maksetaan etukäteen ja taksi vie ne meidän oven taakse.
Näin tehtiin ja ongelma tuli näin ratkaistuksi. Paavo ja vaimo saattoivat jälleen keskittyä henkevään mielipiteen vaihtoon kylmien juomien säestyksellä.
Tyhjät tuopit vaihtuivat täysiin useamman kerran ja aikaa kului. Jossain vaiheessa vaimo kuitenkin muisti keskeneräisen lattianpesun ja sitä oli lähdettävä jatkamaan. Tullessaan kotiin he havaitsivat, että likoamaan jätetty vahanpoistoaine oli auttamatta kuivunut lattian pintaa. Paavon oluen kirkastamat aivot oivalsivat kuitenkin pian, että oli tapahtunut haihtumisilmiö ja asia korjaantuisi sillä kun kuivuneelle lattialle lisättäisiin vettä. Vaimo kehui Paavoa “omaksi pieneksi kemian proffakseen” ja tästä innostuneena Paavo haki kylpyhuoneesta sangollisen vettä ja tyhjensi sen huonekaluista vapaalle olohuoneen lattialle.
– No niin, sanoi Paavo, Sinipiika kouraan ja töihin. Hän riisui vaatteensa, jätti vain uimahousut jalkaansa ja alkoi ahertaa.
– Voi Paavo kulta kun sinä olet niin ihanan tarmokas, kujersi vaimo ja tästähän Paavon puhti vain kasvoi ja hän alkoi hangata lattiaa oikein olan takaa.
Vesi kuitenkin vähitellen liotti vahanpoistoainetta ja lattia muuttui petollisen liukkaaksi. Ja sitten se sattui. Paavon jalat lipesivät liukkaalla, veden sekaisella vahanpoistoaineella kyllästetyllä lattialla. Hän ei ehtinyt tajuta mitä tapahtui. Jalat olivat ilmassa ja lattia iskeytyi takaraivoon. Hetkeksi kaikki pimeni. Seuraava huomio, jonka Paavo rekisteröi, oli kuulohavainto. Kesti tuokion ennen kuin hän tunnisti sen kirkumiseksi, joka oli lähtöisin vaimon äänijänteistä.
– Helkkariako siinä huudat, tiuskaisi Paavo, nousten vaivalloisesti istumaan. Vaimo ei saanut järjellistä sanaa suustaan, näytti vain sormellaan Paavon selän taakse. Vilkaistuaan sormen osoittamaan suutaan, Paavo huomasi lattialla kaiken aikaa laajenevan verilammikon. Hän koetti kädellään takaraivoaan ja kämmen värjäytyi punaiseksi.
– Hae nyt pyyheliina tai jotain, sanoi Paavo
Vaimo ei liikahtanutkaan, tuijotti vain Paavoa silmät selällään.
– Helkkarin helkkari, Paavo manasi ja lähti konttaamaan kohti kylpyhuonetta, jättäen jälkeensä punaisen vanan.
Kylpyhuoneessa Paavo nousi seisomaan lavuaarista tukea hakien. Vilkaistuaan peiliin häntä katsoi vastaan irvokas näky. Hartiat ja suuri osa kasvoista oli veren peitossa. Ei Paavo verta kauhistunut, mutta mieleen tuli väkisinkin ajatus halki menneestä takaraivosta. Mistä muusta tuollainen verimäärä voisi olla lähtöisin. Hän kietaisi naulasta ottamansa pyyheliinan turbaaniksi päänsä ympärille ja huusi vaimolle:
– Soita ambulanssi.
Osoittaen huomattavaa palautumiskykyä äskeisestä järkytyksestään, vaimo kykeni muistamaan hätänumeron ja osoitteen samoin kuin sen mitä oli tapahtunut.
Ambulanssin tulo kesti vajaat 15 minuuttia ja sinä aikana pyyheliinaturbaani vaihdettiin isompaan ja paksumpaan. Vaimon elinvoima alkoi palailla ja hän pakkasi Paavon vaatteita muovikassiin
Sireenit soiden Paavoa kuljetettiin sairaalaan. Hänet toimitettiin suoraan operointihuoneeseen ja kaksi viehättävää sairaanhoitajaa alkoi puhdistaa hänen takaraivoaan parturoida hiuksia ompelemisen tieltä. Operointipöydällä mahallaan maaten Paavo katseli ympärillään hääriviä sairaanhoitajia.
– Kaikista säästötoimista huolimatta, sairaalan talouspäälliköltä lienee yksi olennainen säästökohde unohtunut, hän sanoi.
– Mikähän se olisi, kysyi toinen hoitajista.
– Olen varma, sanoi Paavo, että jos jokaisen sairaanhoitajan työpuvun helmaa lyhennettäisiin parillakymmenellä sentillä, sillä saavutettaisiin melkoiset säästöt.
– Vai niin, tokaisi vanhemmista hoitajista. Nuorempaa tuppasi naurattamaan.
Lääkäri ompeli Paavon takaraivon, sanoi laittaneensa yksitoista tikkiä. Hoitajat sitoivat pään pakettiin ja puhdistivat enimmät veret pois.
Paavo pukeutui ja lähti kulkemaan sairaalan edessä olevalle taksiasemalle. Hän ilmoitti kanta-pubinsa osoitteen. Taksinkuljettaja katseli huvittuneen näköisenä, mutta ei puhunut mitään.
Pubin vahtimestari remahti nauramaan Paavon astuessa sisään.
– Mitä sulle on tapahtunut, hän sai naurunsa lomasta kysyttyä.
– Painiottelu Sinipiian kanssa, vastasi Paavo ja marssi pubiin sisälle.
Hänen kävellessään tiskille, alkoi varsinainen naurukonsertti. Myyntitiskin takana olevasta peilistä Paavo sitten näki naureskelun aiheen.
– Voi helkkari, hän sanoi ääneen.
Viehättävät sairaanhoitajat olivat sen lisäksi, että olivat paketoineet hänen päänsä, sitoneet sideharsosta valtaisan rusetin paketin päälle.
– Se niistä sairaalan säästötoimista, ajatteli Paavo, pitäisi pitää suuta soukemmalla.
Ilta kului ja rusetin synnyttämä hilpeys kuivui pian kasaan kun se oli irrotettu. Puolen yön paikkeilla Paavo hiipi kotiin, hän huomasi verijäljet poistetuiksi ja lattiat pestyiksi.
– Ei ihan selvitty lomaduunista, hän tuumi, mutta melkein. Hän riisui vaatteensa ja kaivautui peiton alle vaimon viereen.

Comments Off on PAAVON LOMADUUNI