Itkeäkö vai nauraa?

Kun tasavallan hallitus koko vaalikauden kestäneen tyhjäntoimittamisen jälkeen yrittää pääministerinsä suulla kertoa saavutuksistaan, on todella vaikea päättää, onko aihetta itkuun vai röhönauruun.

On sanottu, että kokoomusjohtoisen ja demariavusteisen hallituksen ainoa saavutus on ollut eläkeuudistus, jonka senkin neuvottelivat työmarkkinajärjestöt. Eli elvistelylle ei todellakaan ole sijaa. Kun Suomen olisi pitänyt valmistautua tulevaan talouskurimukseen, tasavallan hallitus on käyttäytynyt kuin toimitusministeriö. Esityksiä, jos niitä on tehty, ovat lähteneet huonosti valmisteltuina ja keskeneräisinä. Nyt kun eduskunta on kaikonnut vaalikentille ja hallitus ihan oikeastikin jatkaa työtään toimitusministeriönä, ilman eduskunnalle tehtäviä esityksiä, se vaalikauden mittaisen harjoittelun jälkeen sujunee varsin hyvin.

Kulunut vaalikausi on ollut melkoinen takaisku, etten sanoisi katastrofi, kykypuolueena itseään pitävälle kokoomukselle. Johtajuuden on sanottu olleen kateissa eikä mainituista kyvyistä ole muitakaan havaintoja, mutta eipä niistä muidenkaan kyvyistä juuri ole ollut aistimuksia. Demareiden tämänkertainen hallitustaival on ollut kuin suoraa ”seuraa johtajaa” – leikistä. Kokoomus on vienyt ja demarit vikisseet. Kummankin päähallituspuolueen ministereitä on vaihdeltu sitä mukaan, kun on löytynyt tarvetta palkita ihmisiä solidaarisuudesta puoluejohtoa kohtaan. Eikä Timo Soinin riimittely, että Katainen otti hatkat ja Urpilainen sai potkut, enää edes naurata. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja hallituksen saamattomuus jatkui – jos mahdollista – vieläkin ponnettomampana.

Hieman hävettää myöntää, mutta ensimmäisen kerran yli 45 vuoteen mielessä on käynyt, että auttaako tätä tasavaltaamme edes se, että vaihdetaan päätöksentekijöiden naamoja. Siitä huolimatta, että keskusta johtaa mielipidetiedusteluita, Piruparan pitkäaikaisessa muistissa ovat edelleen niin kepun vaalirahasotkut, kuin Matti Vanhasen toilailut eli se, että kokoomus ja demarit ovat töpeksineet, ei välttämättä sada keskustan laariin.

Kukapa olisi uskonut, että sellainenkin tragikoominen näytelmä Suomen eduskunnassa joskus nähtäisiin, että tasavallan hallitus on kilvan kaatamassa omia esityksiään. No, nyt sekin on nähty. Eivätkä kyyneleet ivallisen naurun seasta todellakaan ole kaukana. Kun Kekkonen nimitteli aikakautensa päättäjiä aikoinaan ”saatanan tunareiksi”, olisi todella mielenkiintoista tietää, minkälaisia adjektiiveja hän löytäisi kuvaamaan viime vaalikauden poliitikkoja.