Kotimainen Politiikka

Välttämättömyydestä hyve

Takavuosien demarijohtaja Rafael Paasio sanoi aikoinaan, että puolueessa ovat seinät leveällä ja katto korkealla. Eli tilaa keskustelulle ja mielipiteille pitäisi löytyä. Hän tuskin kuitenkaan tarkoitti, että jos taskussa on demareiden jäsenkirja ja ajatukset ovat kuin patamustan porvarin, että asialle ei pitäisi tehdä mitään.

Puolueloikkauksia toki tapahtuu aina silloin tällöin ja viime päivien – jopa valtakunnan tasoinen – uutinen on ollut se, että julkidemarina pitkään esiintynyt Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen on löytänyt poliittisen kotinsa kokoomuksesta. Näin sivusta asiaa ja aihetta seuranneena on voinut ihmetellä vain sitä, kuinka tilanteen havaitseminen on asianomaiselta voinut viedä näinkin pitkän aikaa, kun ulkopuolisen silmin ja Vartiaisen mielipiteitä kuunnelleena tuon kodin sijainnista ei ole ollut mitään epäselvyyttä vuosikausiin.

Vartiainen teki siis välttämättömyydestä hyveen ja valitsi melkoisen julkisuuskohun saattelemana kokoomuksen ja uskon, että häntä ei pahemmin demareiden taholta pyydelty jäämään. Sen verran ärsyttäviä ja kaukana demariperiaatteista Vartiaisen lausunnot ja ulostulot ovat viime vuosina olleet.

Lienee luonnollista, että Juhana Vartiaisen mielipiteet huomattiin myös kokoomuksessa. Ehkä puolueloikkausta jopa hieman avitettiin siltä taholta – mene ja tiedä? Joka tapauksessa kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb oli niin innoissaan Vartiaisen saamisesta kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi, että ei, omien sanojensa mukaan, valtavalta innoltaan ollut saanut edes nukutuksi. Kuin tilauksesta kokoomusjohdosta ilmoitettiin, että Juhana Vartiaisella on tiedossa ilmeisen merkittävä rooli puheenjohtaja Stubbin ”oikeana kätenä”. Eli sekin kertoo, että kysymyksessä ei ollut mikään äkkinäinen päähänpisto, vaan suunnitelmat olivat varsin pitkälle valmiina.

Mitään sen virallisempaa tietoa ei tämän kirjoittajalla tietenkään ole, mutta näppituntuma on se, että Juhana Vartiaista kokoomusmielipiteineen ei tulla ikävöimään demareiden taholla. Eli – kuten aiemmin tuli todettua – sen verran ikäviä ja patamustan porvarin ihmisen unohtavia asioita tuo jonkinlaisena talousguruna pidetty kummajainen on duunarin kannalta esittänyt, että lähtö kokoomukseen oli ainoa oikea ratkaisu. Demarit takuuvarmasti voittivat Vartiaisen julkisessa puolueloikkauksessa ja ehkä jopa kokoomus, vaikka sen ”työväenpuolueimago” saikin kolauksen. No, eipä tuota imagoa enää Stubbin aikana muutenkaan ole ylläpidetty. Hyvä niin. Aika näyttää, jatkuuko Vartiaisen rooli myös kokoomuksessa besser-wisserimäisten lausuntojen antoautomaattina. Päivänokosia työpaikalla Vartiainen tuskin kuitenkaan lopettaa edes kokoomuksen jäsenenä ja mahdollisena kansanedustajana. Mutta se on sitten jo toisen jutun aihe.

Comments Off on Välttämättömyydestä hyve