Yhteiskunta,  Muut pakinat

Panamaa ja papereita

Aihepiiri joka Panama-papereina tunnetaan, on puhuttanut suomalaisia viimeksi kuluneen ajat varsin intensiivisesti. Niin tärkeää ja kaikkien edun mukaista kun kaikenlaisen veroparatiisikikkailun paljastaminen onkin, hieman on jäänyt palstanpitäjälle sellainen näppituntuma, että ihan tosissaan eivät ole sen enempää olleet Ylen MOT-ohjelman tutkivat journalistit, kuin aiheesta lausuntoja antaneet poliitikotkaan.

Nordea-pankin edesottamukset ovat olleet esillä ja sen hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlrosin koottuja selityksiä tai paremminkin niiden laatua on äimistelty. Myös teknologiakonserni Metson nimi on esiintynyt varsin kyseenalaisissa yhteyksissä ja selittelyitä siltäkin suunnalta on kuultu. Kovin paljon muuta eivät eri tahot ole aiheesta paljastusmielessä saanet reviteltyä, ellei sitten isä ja poika Rosbergin nimet ole tulleet jollekin yllätyksenä. Heidän veropakolaisuutensa ei kuitenkaan ole ollut mikään uutinen kymmeniin vuosiin, joten sillä hekumointi tuskin kiinnostaa enää ketään. Mitä jatkossa seuraa, se jää nähtäväksi.

Se lienee kuitenkin totta, että ainakin Nordean maine veroparatiisiyhtiöiden palveluntarjoajana on saanut varsin ryvettävän kolauksen. Nyt esillä ollut kyseenalainen julkisuus kyllä edesauttaa sitä, että pankin lattialle ei asiakkaiden jaloista ylimääräistä hiekkaa keräänny. Jotkut suomalaistahot kun ovat jo ilmoittaneet siirtävänsä asiakkuutensa Nordeasta johonkin muuhun pankkiin.

Mutta – kuten aiemmin tuli todettua – ihan tosissaan olemisen vaikutelmaa eivät aihepiiriin vihkiytyneet tahot ole itsestään antaneet. Yhdeksi syyksi on mainittu aineiston runsaus, jonka läpikäyminen vie aikaa ja joka saattaa, ainakin osittain, pitää paikkansa. Toisena syynä on epäilty, että paljastusten joukosta löytyisi sen verran isokenkäisiä ja vaikutusvaltaisia nimiä, että ammattitoimittajillakin housunpuntit alkavat tutista. Mene ja tiedä? Ehkä nämäkin asiat joskus selviävät. Se kuitenkin pitänee paikkansa, että varsin moni tämän päivän ongelma suomalaisessa kansantaloudessa ja yhteiskunnassa olisi huomattavasti paremmalla tolalla, jos kaikki verovelvolliset tahot pitäisivät huolen omista velvoitteistaan, eivätkä pyrkisi niistä kaikenmaailman veroparatiisikikkailuilla luistelemaan

Comments Off on Panamaa ja papereita