Oudot jutut,  Muut pakinat

Se on taas niitä aikoja

Kun suomalainen vieraskoreus kukoistaa ja häpeää omia perinteitään ja omaa kulttuuriaan. Tähän ajankohtaan kuuluvat tonttulakit ja muu jouluinen tarpeisto, ovat monissa suomalaiskouluissa epätoivottua tai suorastaan pannaan julistettua rekvisiittaa. Muista traditionaalisista jouluun, liittyvistä leikeistä, lauluista ja muista seremonioista puhumattakaan, joissa saattaa vilahtaa näkyviin vanhaa suomalaista, koulujen kuusijuhlaperinnettä.  
 

Henkilökohtaisesti tämän kirjoittajalle – toisen polven syntymäpakanana – on yksi lysti, tarjoillaanko koulujen kuusijuhlat Jeesuksen ja jouluevankeliumin kera tai kokonaan ilman. Eikä Piruparan ketutus niistä luopumisesta johdukaan, vaan myötähäpeästä, joka syntyy siitä, että Suomessa kainostellaan omia perinteitä ja kulttuuria niin paljon, että niistä ollaan valmiita jopa luopumaan minkä tahansa tekosyyn perusteella.
 

Tekosyyn, joka perustuu pelkkään olettamukseen, muodostavat Suomeen tulleet, eri uskontoja edustavat maahanmuuttajat. Erityisesti Islam-uskoisia tunnutaan suomalaiskouluissa vierastettavan. Suomalaiset häpeävät omia perinteitään ja koulujen kuusijuhlatraditioita niin paljon, että ovat valmiit ne jopa lakkauttamaan, kun luullaan, että joku saattaisi hämmentyä suomalaisesta jouluperinteestä. Suomessa vallitsee uskonnonvapaus, joka antaa kaikille mahdollisuuden osallistua perinteisiin kuusijuhliin tai sitten jäädä niistä pois, jos siltä tuntuu.
 

Lapsenlapseni oli päiväkodissa ja aloitti myös koulunkäyntinsä Yhdistyneissä Arabiemiraateissa Dubaissa. Sekä päiväkodissa, että koulussa oli lapsia useista eri maista, kulttuureista ja monia uskontoja edustavista yhteisöistä. Niin koulussa, kuin päiväkodissakin tapoihin kuului viettää paitsi muslimien juhlia, joista tämän kirjoittajan mieleen on jäänyt Ramadanin jälkeinen Eid-al-Adha. Mutta myös kristittyjen joulu ja pääsiäinen olivat juhlan vieton aiheina eikä siellä unohdettu Buddhan syntymäpäivää tai hindujenkaan juhlia. Siis tämä maassa, jossa virallisesti harjoitetaan Islam-uskontoa ja jossa julkisesti kutsutaan ja velvoitetaan uskovia rukoushetkiin viisi kertaa päivässä. Eli siellä kunnioitettiin kaikkien uskontojen perinteitä. Sanomattakin lienee selvää, että jo jokaisen yleissivistykseen kuuluu se, että eri uskontoihin suhtaudutaan korrektisti eikä niihin kohdistuva pilanteko ja muu pilkkaaminen kuulu normaaleiden käytöstapojen piiriin. Sellainen aiheuttaa raivostumista rauhallisemmillakin tahoilla.
 

Tämän kirjoittajan korviin ei ole koskaan kantautunut tietoa, että Suomessa asuvien muslimien tai muidenkaan uskontojen taholta olisi ilmoitettu toiveita – saati vaatimuksia – että suomalaiskouluissa olisi luovuttava vanhasta kuusijuhlaperinteestä.

Comments Off on Se on taas niitä aikoja