Muut pakinat

Sukuko pahin? 2

Sain alkuviikosta julkaistusta tekstistäni sen verran palautetta, jossa epäiltiin tai oletettiin tarinan jääneen keskeneräiseksi, joten palaan aiheeseen tämän 2-osan merkeissä.

Kuten aiemmin totesin, sukututkimuksessa ani harvoin törmää ennalta tuntemattomiin aatelisiin tai peräti kuninkaallisiin. Jos suvun esi-isistä siniverisiä löytyy, niistä lienee usein sen verran jo ennakkoon perimätietoa, että täysin yllätyksenä sellaisten esiin pulpahtaminen ei taida tapahtua. Omia sukutarinoita lueskellessani selvisi, että jokin sukuni haara on tullut Ruotsin kuninkaan toimesta aateloiduksi. Ansiot, joihin kyseinen tapahtuma on perustunut, ei ole minun tiedossani, enkä itse kuulu kyseiseen sukuhaaraan. Toisin sanoen, vaikka yhteisestä kantaisästä polveudummekin, kaikkia mainittu aateluus ei tietenkään koske.

Kuninkaallisia esi-isiä ei sukujuurissani esiinny enkä niihin ole törmännyt, vaikka pienen “kuninkaallisen” episodin suvusta voisi löytää äidinpuoleisen sukuni kantaisän ja nykyisen asuinkuntani Loviisan historiasta. Kun Ruotsin kuningas Adolf Fredrik vieraili Suomessa1752 ja kuningas antoi vaimonsa kuningatar Lovisa Ulrikan nimen Degerbyn nimeä aiemmin kantaneelle kaupungille, hän jatkoi matkaansa muuhun Suomeen tutustuen. Saapuessaan Pohjanmaalle, tuo edellä mainittu Piruparan kantaisä liittyi kuninkaan seurueeseen. Se, miksi pohjalaisisännälle tällainen komennus annettiin, ei ole sen tarkemmin tämän kirjoittajan tiedossa. Yksi valistunut arvaus syyksi saattaisi olla se, että kyseinen kantaisä oli alunperin syntyisin Etelä-Ruotsista ja siis äidinkieleltään ruotsinkielinen ja hän oli alunperin saapunut Suomeen erään upseerin sotilaspalvelijana niin kutsutun Ison Vihan aikana.

Piruparan suvusta löytyy toki yhteyksiä myös nykyaikana toimineisiin poliitikoihin. Ainakin kaksi heistä on ollut jopa presidenttiehdokkaana. Ja yhteyksiä löytyy edellä mainitun kantaisän puolison kautta myös Jaakko Ilkkaan eli yhteiskunnallisia vaikuttajia esiintyy, vaikka varsinainen siniverisyys loistaa lähinnä poissaolollaan.

On kai ensi sijassa makuasia tai mielipidekysymys, mikä suvuissa ja sukulaisissa on sitä pahinta, jota vanha sanonta väittää sukuihin liittyvän. Varmasti Klaus Fleming piti Jaakko Ilkkaa lähes kaiken pahan ilmentymänä, mutta monille hän oli sankari ja esikuva. Toisaalta siniverisyyden “puute” esi-isissä ei ole pahemmin häirinnyt tämän kirjoittajan tähänastista elämää, joten otsikoiden kysymysmerkit ovat aiheellisia. Eli ei se suku – ihan aina kuitenkaan – ole se pahin asia maailmassa.

Comments Off on Sukuko pahin? 2