Yhteiskunta,  Muut pakinat

Työtä ja harrastuksia

Kohtalaisen pitkään ja perusteellisestikin suoritettujen pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että ihanteellisin tai ainakin järkevin tapa suhtautua työntekoon olisi se, jos olosuhteet antaisivat mahdollisuuden asennoitua siihen kuin harrastukseen. Se toki vain harvoin onnistuu, koska työn tekemisessä jo lähtökohdat ovat jotain aivan muuta, kuin ne ovat harrastusten suhteen, joiden pariin yleensä lähdetään viihtymään ja niihin saatetaan syventyä ja uppoutua jopa intohimoisen intensiivisesti.

Jotkut ovat toki löytäneet ammatin harrastuksensa tiimoilta tai perustaneet jopa yrityksen mielenkiintonsa kohteen ympärille, mutta kun harrastusten parissa yleensä viihdytään ja vietetään aikaa vapaaehtoisesti, työn lähtökohdat jo historiallisestikin ovat erilaiset. Kuten vaikkapa raamatullisessa sanonnassa ”otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaitseman”, kuvaavasti osoitetaan. Tai kuten joku on myös viisaasti todennut, että jos työn tekeminen hauskaa olisi, herrathan hommat hoitaisivat.

Päinvastoin, kuin harrastuksissa, joiden pariin mennään siis viihtymään ja viettämään laatuaikaa, työsuhteissa on usein jo lähtökohtaisesti tiukasti kysymys kaupanteosta eli ostamisen ja myymisen välisistä hintaneuvotteluista. Toinen tarvitsee työvoimaa ja on valmis siitä maksamaan. Toisella tuota työvoimaa on myytävänä. Kysynnän ja tarjonnan väliset suhteet ja osapuolten tarpeet ja niiden voimakkuudet määrittävät työsuoritteesta maksetun hinnan eli palkan suuruuden. Jos jompaakumpaa osapuolta jää kaivelemaan ”kauppaneuvottelujen” lopputulos, jo lähtökohdat työn teettämiselle, kuin myös sen tekemiselle, ovat kehnonlaiset.

Tunsin aikoinani suuressa tavarataloketjussa työskennelleen somistajan, joka oli niin innostunut työstään ja viihtyi siinä niin hyvin, että kertoi ihan tosissaan kuittaavansa tilinsä huonolla omallatunnolla. Toisin sanoen, rahan vastaanottaminen työstä, josta nautti niin suuresti, tuntui tyypistä väärältä. Myönnän pitäneeni asennetta tuolloin suorastaan perverssinä. Eihän kukaan voi työtään siinä määrin rakastaa, ettei viitsi pyytää siitä ansaitsemaansa korvausta. Mutta kuten alussa totesin, olen hieman muuttanut käsitystä. Toki työmies on aina palkkansa ansainnut, mutta jos sen ohella vielä työssään viihtyy ja jos ”kaupan päälle” tarjoutuu tilaisuus vielä ylläpitää niin kutsuttuja sosiaalisia suhteita ja muita nykyverkostoitumisen muotoja, jotka ovat jopa tietynlaisia trendi-ilmiöitä nekin, niin mikä ettei työhön olisi mahdollista suhtautua kuin harrastukseen.

Aivan eri asia on se, minkälaisia sosiaalisia suhteita tai muita harrastuskokemuksia nykyiset pätkätyöt tarjoavat tekijöilleen. Tuskin kovin kummoisia.

Comments Off on Työtä ja harrastuksia