Kielenkäytön kulttuuria

Perussuomalaisten tuoreen kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen kielenkäyttö puhuttaa. Monissa yhteyksissä on todettu, että ei sovi suomalaisen kielenkäytön kulttuuriin puhua ”neekeriukoista”, kuten Hakkarainen toistamiseen on tehnyt. No, jonkinlaista kulttuuria se lienee hieman huonompikin kulttuuri. Se on kai sitä alakulttuuria.

Oli miten epäkorrektia käytöstä tahansa, Hakkaraisen käyttämät ilmaisut eivät ole jättäneet ketään kylmäksi. Ja selvää on myös se, että kukaan ei ole jäänyt epätietoiseksi, mistä Hakkaraisen lausunnoissa on ollut, kysymys ja mitä hänellä on ollut tarkoitus sanoa. Tiettävästi asian ja aiheen tiimoilta kommentteja ovat esittäneet ja niistä irtisanoutuneet niin tasavallan presidentti, kuin hallitusneuvottelijatkin, muista vaatimattomimmista tahoista puhumattakaan.

Jos ja kun, Hakkaraisen ajatukset ja mietteet ovat niitä, joita hän on julkituonut, niin minkälainen olisi ollut korrektimpi tapa ilmaista ne? ”Neekeriukkojen” sijaan, hän olisi tietenkin voinut puhua toreilla seisoskelevista tummahipiäisistä miehistä tai vain mustista ukoista. (Tummaihoinen tai musta, kun ovat ne viralliset ilmaisut, joilla entisiä ”neekereitä” suomenkielellä saa kutsua) Olisiko se ollut parempi vaihtoehto? Todennäköisesti ainakin mustat ukot olisivat monen mielestä, olleet liikaa? Toisaalta pelkästään miehistä tai ukoista puhuminen yleisesti, olisi ollut väärin. Jos kerran tarkoitetaan vain tiettyjä miehiä tai ukkoja. Kai heidät on voitava jollain tavalla erottaa kaikkien muiden miesten ja ukkojen joukosta.

Muutenhan Hakkaraisen lausunnossa ei ollut mitään maan tavasta poikkeavaa. Varsin monet, arvovaltaisetkin, tahot pohtivat ja miettivät päänsä puhki erilaisia työllistämis- ja työllistymismahdollisuuksia. Hakkarainenhan vain jatkoi omalta osaltaan tuota samaa pohdintaa ja totesi, että sosiaaliturvaa parempana vaihtoehtona, nuo mainitut miehet tai ukot – olivatpa he sitten tummahipiäisiä tai mustia tai mitä muita hyvänsä – voitaisiin työllistää vaikkapa metsätöissä tai ainakin risusavotoissa, samoissa räntäsateisissa ja kylmissä olosuhteissa, missä hän itse ja monet muut suomalaiset ovat leipänsä ansainneet. Olisiko lausunto – ilman ”neekeriukko”-mainintaa – ollut siistimpi tai jotenkin enemmän kulturelli? Mene ja tiedä? Varmasti siinäkin olisi joku nähnyt viittauksen rasismiin tai vihakulttuuriin.

Toisin on silloin, kun keskustelun kohteena ovat suomalaiset ”sosiaalipummit”, joita leipäjonoissa seisomisesta voi nyky-Suomessa vapaasti herjata. Tällainen nimittely näyttää olevan Suomessa suoranaista kansanhuvia. Siinä ei tarvitse välittää amerikkalaisperäisen vieraskoreuden vaatimuksista.

Suomi meni siis jälleen kerran sekaisin sanasta ”neekeri”, jonka ainakin Piruparan sukupolvelle koulussa opetettiin tarkoittavan tummaihoista (yleensä afrikkalaista) ihmistä. Ilman pilkan tai ivan häivääkään. Olen myös pohtinut, onko vaikkapa intiaani-nimitys jotenkin herjaava. Se kun on myös samanlainen yleisnimitys tietylle ihmisryhmälle (rodusta ei uskalla puhua), vai olisiko kauniimpaa ruveta kutsumaan myös heitä – ihonväriin viitaten – punanahoiksi?