On hienoa taas olla suomalainen!?

Kuten havaitaan, otsikon oivallus on hieman kyseenalaistettu. Jos haluaa, siinä voi, ja saa nähdä myös tiettyä sarkasmia. Sunnuntaina päättyneet yleisurheilun EM-kisat olivat jälleen oiva osoitus suomalaisten odotuksista urheilijoitaan kohtaan. Tälle katajaiselle kansalle kun ei näytä edelleenkään kelpaavan arvokisasaavutukseksi urheilijoilta mitkään muut meriitit kuin voitto. No, kultamitalin puuttuessa suomalaiset joutuvat tietysti lohduttautumaan himmeimmilläkin mitaleilla ja hätätilassa pahinta pettymystä saatetaan lievittää jopa pistesijoja kehumalla, mutta tyytyväisyys ja todellinen hyväksyntä ja synninpäästö annetaan ainoastaan voiton saavuttaneille.

Ymmärsin – vaikka asiantuntija en olekaan – että nyt päättyneissä EM-kisoissa moni suomalainen nuoremman polven urheilija teki suoranaista historiaa selviämällä alkukilpailuista eteenpäin ja useat aina loppukilpailuihin asti. Siitä huolimatta koko viikko tuntui olevan yhtä sunnuntain keihäskisan ja naisten estejuoksun odottamista. Niissä kun mitaliodotukset olivat kaikkein vahvimmat. Keihäänheitto on, siinä aikojen saatossa saavutettujen menestysten vuoksi, ollut tietysti aina suomalaisten lempilaji ja kun kahdestatoista loppukilpailuun selvinneestä urheilijasta neljäsosa oli suomalaisia, odotukset olivat sitä luokkaa, että mitalijahdista saattaisi syntyä kisan suomalaisosallistujien kesken niin sanotusti jäsentenvälinen. Ja hetken aikaa tilanne olikin kutkuttava, kun suomalaisilla oli kilpailussa kolmoisjohto. No, tilanne muuttui ja tšekkiheittäjä tunki itsensä toiseksi ja sotki suomalaisten kolmoisvoittohaaveet. Ja sekös tuntui suomalaisia harmittavan. Siitä huolimatta, että saavutettu kokonaistulos – ensimmäinen, kolmas ja neljäs sija – oli yksi arvokisojen parhaista koskaan saavutetusta. Eli siihen kaikkein ”hienoimpana suomalaisena” olemiseen, johon penkkiurheileva kansamme olisi ollut tyytyväinen, pääsi lipsahtamaan se tšekkiheittäjän kokoinen painajainen pilaamaan kokonaisvaikutelmaa.

Niin paljon, kun koko kisaviikon ajan median ja suomalaisselostajien toimesta oli hehkutettu Sandra Erikssonin mahdollisuuksia jopa kultamitaliin naisten estejuoksussa, oli se pettymystä huokuva epäystävällisyys, jonka urheilijan epäonnistuminen aikaansai selostajien yleisölle välittämässä viestissä, suorastaan surkeaa.

Ainoa, joka päättyneisiin EM-kisoihin lienee kohtuullisen tyytyväinen on se, ilmeisen virallinen taho, joka oli esittänyt saavutusodotuksiksi kaksi mitalia ja muutaman pistesijan. Se tavoite tuli kaikesta huolimatta saavutettua, joka tarkoittanee, että jossain on opittu olemaan suhteellisen realisteja, joka ei – ainakaan aiemmin – ole yleensä ollut tavoitteiden asettelussa kovin yleistä.