Rakas vihollinen

Äskeisenä viikonloppuna kisattiin jälleen kerran historiallinen yleisurheilumaaottelu Suomen ja Ruotsin välillä. Yleisurheilumaaottelut, kahden ja joskus useammankin maan kesken, olivat aikaisemmin tavanomainen tapa mitellä maiden paremmuudesta yleisurheilun saralla. Ja vaikka tämän kirjoittajalla on omissa kokemuksissaan ja yleissivistyksessään Suomi – Ruotsi maaotteluiden mentävä aukko, muistan kerran, eli vuonna 1961, olleeni Helsingin Olympiastadionilla katsomassa Suomi – Länsi-Saksa yleisurheilumaaottelua.

Ensimmäinen yleisurheilumaaottelu Suomen ja Ruotsin välillä järjestettiin vuonna 1925. Silloin kisasivat keskenään ainoastaan miehet. Naiset tulivat mukaan vuonna 1951 ja sekä tyttöjen, että poikien joukkueet ovat olleet mukana jo pitkään. Maaottelu, jota Ruotsissa kutsutaan nimellä Finnkampen, lienee nykyisin ainoa, vain kahden maan välillä säännöllisesti järjestettävä yleisurheilukisa, jossa kilpailevat molempien maiden parhaimmisto.

Vaikka kahden naapurin ja rakkaan vihollisen kesken kilpailu on paitsi kovaa, yleensä myös reilua, eikä periksi hevillä anneta, ei verissä päin kisaaminenkaan ole pelkkä fraasi, vaan alkuaikojen maaottelukuvioihin sisältyi runsaasti myös dramatiikkaa. Vuoden 1931 maaottelussa 800 metrin juoksu päättyi käsirysyyn, jonka seurauksena suomalaiset boikotoivat useita seuraavia kisoja. Se tosin ei ollut osallistumisboikotin ainoa syy. Suomalaiset olivat katkeria myös ruotsalaiselle Sigfrid Edströmille joka Kansainvälisen olympiakomitean varapresidenttinä oli ollut vaikuttamassa siihen, että Paavo Nurmi julistettiin ammattilaiseksi, eikä näin ollen saanut osallistua vuoden 1932 kesäolympialaisiin. Osallistumisboikotin tästä osa-alueesta vastasi silloinen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkonen, jonka mielestä Nurmen ammattilaiseksi julistaminen johtui ruotsalaisten kateudesta.

Suomi – Ruotsi maaottelulla on aivan oma sijansa suomalasiurheilijoiden ja mitä ilmeisimmin myös ruotsalaisten vuosittaisessa kilpailukalenterissa. Se on loppukesän kilpailu, johon osallistujat jaksavat valmistautua ja latautua niin fyysisesti, mutta ennen kaikkea henkisesti. Rakkaan vihollisen nujertaminen tuntuu olevan kunnia-asia suurelle joukolle urheilijoita Pohjanlahden molemmin puolin. Eikä liene sattumaa, että juuri Suomen ja Ruotsin välisissä maaotteluissa urheilijat – vielä kilpailukauden lopussakin – kykenevät latautumaan usein jopa omiin ennätyksiinsä tai ainakin kauden parhaisiin suorituksiin. Ja kohtalaisen harvoja ovat kai tilanteet, että urheilijoille olisi Suomi – Ruotsi maaottelussa käynyt suoranaisia floppeja tai urheilusuoritusten totaalisia pieleenmenoja, joita jopa olympialaisissa on joskus nähty. Suomi – Ruotsi yleisurheilumaaottelut ovat aina osoittaneet, että yhteishenki ei ole täysin tuntematon käsite yksilöurheilussakaan.