“Isänmaan toivot”

Kun pohdin otsikkoa, mieleen tuli, että viime aikoina käytyjen keskustelujen pohjalta yhtä hyvin voisi tarinan ylle merkitä tekstin “Isänmaan toivottomat”. Yksi syy alakuloiseen tai peräti masentavaan asenteeseen ovat luonnollisesti viime aikoina kovasti puhuttaneet koulutusmäärärahaleikkaukset. Eivät mainitut leikkaukset tietenkään jälkiä jättämättä tule jäämään, mutta ei ihan kaikkea uusien ikäluokkien ja sukupolvien vastoinkäymisiä, syrjäytymisuhkia ja väliinputoamisia voi laittaa kyseisten leikkausten syyksi tai edes järjestelmän piikkiin lainkaan.

Tämä tarina alkoi oikeastaan jo toistakymmentä vuotta sitten. Eräs – nyt jo edesmennyt – ystäväni toimi työnohjaajana nuorten niin kutsutussa työpajatoiminnassa. Kun uteliaana kyselin, mitä hänen toimenkuvaansa kuuluu, niin hän kertoi, että yleensä päivä alkaa sillä, että hän kiertää näiden ohjattaviensa kotona herättelemässä heitä sängystä töihin. Varsin ymmärtäväistä ja myötätuntoa osoittavaa toimintaa, mutta tuskin kovin viisasta. Niin sanotuilla vapailla työmarkkinoilla tuskin vastaavia herättelijöitä löytyy.

Suomalaisilla maasta muuttajilla eli siirtolaisilla on – yleisesti ottaen – ollut varsin hyvän työntekijän maine, ovatpa he vuosikymmenten saatossa työskennelleet Amerikassa, Australiassa tai vaikkapa Ruotsissa. Olettaisin sen johtuvan suomalaisesta työkulttuurista ja suhtautumisesta työn tekemiseen yleensä. Johtuuko suomalaisen työmoraalin lasku tai suoranainen romahtaminen 1990- luvun runsaista ja pitkäaikaisista työttömyysvuosista – mene ja tiedä? Joka tapauksessa moni työ ei oikein enää suomalaisille kelpaa ja mikäli olen ymmärtänyt – on nykynuorison taholta tullut luokitelluksi niin kutsutuksi paskaduuniksi.

Tarinan jatko sattui muutama päivä sitten ja antoi kipinän tämän tekstin kirjoittamiselle, kun keskustelin aiheesta erään tuttavan kanssa. Hän kertoi tapauksesta, joka oli sattunut eräässä marketissa, jonne peruskoulun oppimäärän suorittanut nuori mies oli saanut harjoittelijan paikan. Ensimmäisiin työtehtäviin oli kuulunut tavaroiden laittaminen hyllyihin, mutta kun työ ei oikein edistynyt ja harjoittelija näpräsi vaan puhelintaan, kauppias kehotti tekemään käskettyä työtä. Tähän tämä tuore harjoittelija totesi, että miks’ minä, eikö joku muu voi – vaikka sinä. No, herran pelkoa ei ollut, eikä tarina kerro, kuinka työsuhde jatkui, vai jatkuiko lainkaan.

Tässä minun asenteessani lienee vähän vanhan miehen lisää, mutta kun näin 68-vuotiaana eläkeläisenä seurailee näiden “isänmaan toivojen” edesottamuksia, tulee mieleen, että oman työurani aikana olen oman työn ohella tehnyt vuosikymmeniä vähintään yhtä, mutta usein jopa kahta samanaikaista työtä. Ja vielä nytkin, eläkeläisenä, aina aika-ajoin tulee – tämän palstanpitämisen lisäksi – työtarjouksia, joita ei koskaan ole ollut kanttia aliarvioida.