Keisarin vaatteet

Kuuluisan sadunkertojan, H.C. Andersenin tunnettu satu keisarin uusista vaatteista on Euroopan ja nimenomaan Kreikan velkakriisin myötä herännyt uusiin ulottuvuuksiin tai saavuttanut suoranaisen renessanssin.

Kuten kaikki sadut, myös tämä kertomus sisältää opetuksen. Tarina opettaa paitsi sen, kuinka ensiarvoista ja tärkeää on kyseenalaistaminen, myös sen, miten vaikea kenenkään on myöntää virheitään, suoranaisesta tyhmyydestä puhumattakaan.

Pari huijariräätäliä huiputtaa niin keisaria, kuin koko tämän hovia näkymättömistä kankaista ommelluilla, keisarin uusilla vaatteilla. Jostain kumman syystä kenellekään ei tule mieleenkään, että kysymys saattaisi olla puhtaasta petkutuksesta, vaikka ilmeinen totuus seisoo siinä silmien edessä, alastomana esiintyvän keisarin muodossa. Kaikki haluavat esiintyä asiantuntijoina ja kehua keisarin uusia ja hienoja vaatteita. Totuudenpuhujan asema ei huijariräätäleiden maailmassa ole kaksinen. Totuuden paljastajaksi tarvittiin pikkupoika, joka ”lapsellisuuttaan” sanoi ääneen sen, minkä jokainen saattoi omilla silmillään havaita.

Satu päättyy yleensä tuohon pikkupojan tekemään havaintoon. Muistan joskus nähneeni tarinasta kuvitetun version, jossa keisari nolona peittelee alastonta kehoaan, alamaisten naureskellessa ympärillä. Todellisuudessa tarina kuitenkin jatkuu ja pikkupojan näkemästä totuudesta huolimatta ja keisari jatkaa näkymättömien vaatteidensa esittelyä hamaan katkeraan loppuun asti. Joka tietenkin osoittaa, että ei myöskään keisarilta – tai ehkä nimenomaan juuri häneltä – ei riitä rohkeutta myöntää tulleensa huijatuksi ja tunnustaa omaa typeryyttään, vaan kulkee valitsemansa tien katkeraan loppuun saakka.

Sadun opetukset hieman pelottavat. Suomalaisten nahkoihin on viime aikoina pyritty sovittelemaan sadun totuudenpuhujan eli pikkupojan roolia, joka omilla toimillaan pyrkii herättelemään hyväuskoisia, huijauksen uhreja. Mutta, jos niin käy, kuin sadussa, huonosti taitaa käydä. Myöntämättä omaa tyhmyyttään ja jatkamalla edelleen mitään kyseenalaistamatonta, jääräpäistä linjaansa, Eurooppa ja eurooppalaiset kulkevat keisarin tavoin valitsemallaan tiellä kohti sen surkeaa ja katkeraa loppua.

Nyt pitäisi tietenkin esittää kysymys: Keitä ovat nämä ”huijariräätälit”, joiden intresseissä on huiputtaa niin eurooppalaisia päättäjiä, kuin tavallisia ihmisiäkin keisarin uusilla, näkymättömillä vaatteilla ja uskottelemalla, että maksamalla ja takaamalla itsensä kipeiksi, asiat järjestyvät. Hyvästä kysymyksestä huolimatta, vastaukset taitavat olla harvassa.

Aika monille alkaa Euroopassa oma tyhmyys valjeta. Osa haluaa – Suomen tavoin – turvata saatavansa. Mutta valitettavasti, myös yllättävän moni tuntuu tahtovan jatkaa valitsemallaan tuhon tiellä ja viedä mukanaan myös hieman fiksummin asioiden oikean laidan oivaltavat maat.