SUHTEET

Kun kaksi kolmasosaa elämästään on elänyt ajassa, jolloin tasavallan itäisten naapurisuhteiden tilaa arvioitiin monimutkaisin liturgisin kommunikeoin ja YYA-sopimusta ylistävin sanakääntein, ei voi olla vertaamatta nykyaikaa tuohon aiempaan ja myös siihen, miten muista naapuruussuhteista kerrotaan.

  On tietysti niin, että virallisten valtiovierailujen yhteydessä, valtioiden välisistä suhteista tiedotettaessa, kaavaan kuuluu tietty protokolla sekä sen mukainen ja sisällöltään usein tyhjä ja mitäänsanomaton kielenkäyttö. Korjatkoon joku, jos olen täysin hakoteillä, mutta en pääse ajatuksesta, että nimenomaan Venäjä-suhteiden osalta, tuossa tiedottamisessa on jotain vanhaa, neuvostoaikaisesta liturgiasta tuttua kaavaa, jossa ylistävien sanojen osuus korostuu tyhjien tynnyreiden kolinana.

  Kun muista naapurimaista, Ruotsista, Norjasta tai Virosta ja kauempaakin, käy virallisia valtiovieraita, niin näiden ja suomalaisten tapaamisista ja maiden välisistä suhteista tiedottaminen tuntuu paljon yksinkertaisemmalta ja mutkattomammalta.

  Toki muutostakin on tapahtunut. Takavuosina tuskin edes Kekkosella olisi ollut kanttia julistaa silloiselle neuvostojohdolle, että ”ei näin voi jatkua”, kuten tasavallan presidentti Halonen kertoi tiedotustilaisuudessa sanoneensa naapurikollegalleen Dmitri Medvedeville, heidän keskustellessaan Tšetšenian ihmisoikeustilanteesta.

  Johtuiko Halosen lausahdus, hänen tunnetusti erittäin kriittisestä suhtautumisestaan ihmisoikeusrikkomuksiin, vai oliko ilmaisu tarkoin harkittu? Ensisijaisesti oletus taipuu edellisen kannalle, mutta kukapa tietää?

  Puutullit ja rekkajonot ovat olleet ne kaksi asiaa ylitse muiden, jotka viime vuosina ovat julkisuuteen tulleina kysymyksinä nakertaneet tai ainakin kivenä kengässä hieman hiertäneet, muuten hyviksi julistettuja naapuruussuhteita. Maailmanlaajuinen taantuma, jonka syöverit myös Venäjä on joutunut kokemaan, on haihduttanut rekkajonot valtakuntien väliseltä rajalta, kuin sen kuuluisan pierun Saharaan. Näyttäisi myös siltä, etteivät puutullitkaan olisi enää niin tärkeä asia Venäjälle, kuin olivat, vaikkapa vielä vuosi sitten. Mainitun taantuman seurausta sekin, vaikka joistain kommenteista saattaisi päätellä, että naapuri on hyvästä ja jalomielisestä tahdostaan sekä suomalaisen paperiteollisuuden kurimusta helpottaakseen, luopumassa puutullivaatimuksistaan.

  Sanomattakin on selvää, että kohteliaisuus ja siihen liittyvä tahdikkuus kuuluvat käytöstapoihin, olivat naapurisuhteet mitkä hyvänsä. Kun ne nyt kuitenkin ovat kutakuinkin ongelmattomat, herää kysymys, vaatiiko sen toteaminen edelleen hurskastelua ja suurieleistä liturgiaa?