Tuntuipa tutulta

Kun valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas tässä äskettäin, eräässä ajankohtaisohjelmassa, esitti pohdittavaksi kohteita, joista saattaisi löytyä leikkaamisen varaa, hän yhtenä esimerkkinä mainitsi niin sanotut lähialueyhteistyöhön käytettävät miljoonat. Kun Piruparka kuunteli tuota näkemystä, mieleen häivähti jonkinlainen déjà-vu – kokemus. Eli tunne, että nämähän ovat tuttuja, jo aiemmin koettuja pohdintoja.

Asiasta oli otettava selvää ja sieltähän se löytyi, arkistojen kätköistä kolumni, joka oli julkaistu tällä samalla paikalla 29.8.2008 otsikolla ”Kallis naapuri”. Kirjoitin silloin muiden muassa seuraavaa:
”Maa, joka luonnonvaroiltaan lienee maailman rikkain ja jolla on varaa harjoittaa kyseenalaisia sotatoimia Kaukasiassa, lypsää luoteiselta naapuriltaan puhdasta rahaa. Rahoille on kehitelty maksuperusteeksi neuvostoaikaiselta liturgialta kuulostava lausehirvitys: Suomen ja Venäjän välisestä lähialueyhteistyöstä aiheutuneet kustannukset.”

Olin sitä mieltä, että summalle, joka vuositasolla liikkuu 20 000 000 euron tuntumassa, löytyisi muutakin käyttöä. Hyväksyin myös – kuten hyväksyn edelleen – sellaiset hankkeet, joissa osallistutaan sen kaltaisiin toimiin kuten Pietarin jätevesipäästöjen vähentäminen. Tai toimiin, joiden tavoitteena on esimerkiksi maamme itärajan tuntumassa sijaitsevien ydinvoimaloiden turvallisuuden kehittäminen. Silloin puhutaan perustelluista lähialueyhteistyöprojekteista. Mutta missään tapauksessa Venäjää ei öljyineen, maakaasuineen ja muine luonnonrikkauksineen voi kutsua kehitysmaaksi, joka voi edellyttää Suomen osallistuvan kymmeniin mitä erilaisimpiin hankkeisiin, mainitun lähialueyhteistyön nimissä.

Sailas oli oikeassa myös siinä, että monista väliaikaisista ja ylimenokaudeksi suunnitelluista lähialueyhteistyöhankkeista, on muodostunut pysyviä rahoituskohteita. Noiden projektien väliaikaisuus on jatkunut useissa tapauksissa jo parikymmentä vuotta ja niihin ilmeisesti varataan rahaa valtion budjettiin täysin automaattisesti, ilman mitään perusteluja.

Tuntematta asioiden yksityiskohtia, olettaisin, että lähialueyhteistyöksi kutsutut avustus- ja rahoituskohteet rajan takana on listattu ja määritelty Venäjällä. Kun kaksi vuotta sitten elokuussa päätin tekstini vanhaan viisauteen: ”Tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se joka maksaa”, sikäläisen Venäjä – Suomi-seuran varapuheenjohtaja Aleksander Belov kiskaisi herneen nenäänsä ja sai – omien sanojensa mukaan – lohtua ainakin Ilkka Herliniltä. Mielenkiintoista onkin seurata, minkälaista lohdun tarvetta valtiosihteeri Sailaksen näkemykset saavat aikaan.