”…vaikka voissa paistais!”

Voissa paistaminen on yksi ruoan valmistustapa, jolla ansioitunut kokki kykenee hieman kehnommastakin raaka-aineesta valmistamaan maukkaan ja maistuvan aterian. Siitä huolimatta vanha suomalainen sananlasku väittää, että edes voissa paistaminen ei muuttaisi itärajan takaa lähtöisin olevia ihmisiä.

Niin viisaita ja paikkansa pitäviä kun sananlaskut usein ovatkin, tämän kirjoittaja ei ole vakuuttunut, että mainittu sanonta tässä nimenomaisessa tapauksessa – ainakaan kaikilta osin – pitäisi paikkansa. Sen verran omaan tuttava- ja jopa ystäväpiiriin on vuosien saatossa kuulunut kyseisen kansakunnan edustajia, että tiedän kaikkien heidän sijoittamisensa samaan muottiin olevan epäoikeudenmukaista.

Sen sijaan naapurimaan johtaja-aines vaikuttaisi hyvinkin samasta puusta veistetyltä. Ei ole niin väliä, onko heitä kutsuttu Venäjänmaan tsaariksi, Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi tai yksinkertaisesti vaan Venäjän presidentiksi, toimet ja käyttäytyminen ovat kuitenkin kutakuinkin samanlaista yksinvaltiuden ilmentymää.

Ottamatta kantaa näiden despoottien sisäpoliittisiin edesottamuksiin, totean vain, että ulkopoliittisissa toimissa suurvalta-aseman korostaminen on ollut aina kaikkein keskeisin vaikutin ja motivaatio näiden johtajien toiminnalle. Siinä tehtyjä sopimuksia, annettuja lupauksia tai edes voimassa olevia ja vahvistettuja valtakunnan rajoja ei ole kunnioitettu tai edes yritetty noudattaa. Ihan vaan oman aikamme historiasta tulevat tietenkin mieleen Unkarin kansannousu 1956 ja Tsekkoslovakian miehitys 1968 sekä tapahtumat Georgiassa muutama vuosi sitten ja tietenkin nyt ajankohtaiset Ukrainan ja Krimin alueella sattuneet selkkaukset.

Mainitunlaiset puuttumiset toisten valtioiden sisäisiin asioihin eivät tietenkään ole olleet venäläisten yksinoikeus. Myös Yhdysvallat on käyttänyt suurvalta-asemaansa kutakuinkin samoihin tarkoituksiin. Toisen maailmansodan jälkeen voidaan listata kymmeniä kohteita joihin Yhdysvallat on tehnyt interventioita milloin suojellakseen itseään ja (omien vakuuttelujensa mukaan) jopa koko maailmaa kansainväliseltä kommunismilta, milloin maahantunkeutumista on perusteltu terrorismin torjumisena tai jollain muulla muka perustellulla syyllä.

Pienet maat – Suomi mukana muiden joukossa – luottavat lupauksiin ja tehtyihin kirjallisiin sopimuksiin. Siitäkin huolimatta, että esimerkkejä niiden pätemättömyydestä löytyy pilvin pimein. Ison maan naapurina olemme toisen maailmansodan jälkeen selvinneet kohtalaisen vähin kolhuin. Toki muistutuksia asemastamme suurvallan naapurina on aika-ajoin esitetty. Meneillään olevat Ukraina / Krim –tapahtumat ja mahdolliset muut vastaavat antavat kuitenkin ajattelemisen aihetta ja muistuttavat jälleen kerran, että ainakin johtajatasolla ”ryssä on ryssä vaikka voissa paistais!”