AATTEET JA ARVOT

Vuosikymmeniä kestäneen tarkkailun tuloksena, kuin myös viimeaikaisista tapahtumista vakuuttuneena, lienee asiallisempaa – kuin aatteista ja arvoista – puhuakin niiden puutteesta.
Vasemmalla laidalla takavuosina kaikuneet julistukset solidaarisuudesta, yhteishengestä ja joukkovoimasta, ovat saaneet väistyä yksilökeskeisyyden ja oman edun tavoittelun tieltä.
Toki tietyissä tilaisuuksissa vielä ”Työväen marssi” soi ja ”Internationaali” raikaa, ja niin sanotun vasemmiston johtohenkilöt ovat joutuneet opettelemaan laulujen sanat ulkoa siltä varalta, että tilaisuus televisioitaisiin. Muusta aatteen palosta ei ole tietoakaan.
Kovin korkeassa kurssissa eivät ole oikeankaan laidan aatteet ja arvomaailma. Kokoomuksen takavuosina vaalimat koti, uskonto ja isänmaa ovat jo kauan olleet menneen talven lumia. Paidanvaihtopaikaksi muuttuneella niin sanotulla kodilla ei nykymaailmassa juuri muuta virka olekaan. Uskonnon yksityisti itselleen jo ajat sitten huomattavasti maallisempien kristillisdemokraattien edeltäjä, kristillinen liitto, joiden vaalivalvojaisissa vietettyihin rukous- ja virrenveisuukäytäntöihin ei edes kokoomus kyennyt vastaamaan tai pistämään paremmaksi. Isänmaa-käsite on hämärtynyt kaikkein eniten, kun kokoomuksen selkärangan aikoinaan muodostaneiden teollisuuspatruunoiden jälkeläiset ovat rahanahneudessaan jo vuosia rahdanneet suomalaisen työn perusedellytyksiä halvan työvoiman maihin. Koko isänmaallisuus-sanasta näyttää muodostuneen itsensä irvikuva, se kun näyttä olevan synonyymi sanalle Nato, jonka mielistelystä näyttää muodostuneen isänmallisuuden korkein arvo ja tavoite.
Kaikkein tiukimmaksi aatteidensa ja arvojensa puolustajaksi olisi vielä takavuosina saattanut olettaa ruotsalaista kansanpuoluetta, joka valtaisien säätiöomaisuuksiensa turvin yritti varjella sukupuuttoon kuolemassa olevaa kannattajakuntaansa. Nyt sekin on henkitoreissaan ja olemassaolonsa viimeisillä rippeillä joutunut nöyrtymään ja määrittelemällä itsensä suomalaiseksi kansanpuolueeksi.
Kauimmaksi omista, aatemaailmansa lähtökohdista näyttää kaikonneen keskusta. Vähäväkisen maaseutuväestön edunvalvojasta ja asiallista aluepolitiikkaa valvovasta vahtikoirasta on muodostunut vallantäyteisen, lähes Messiaaksi itsensä julistaneen Vanhasen johdolla, kummallinen sekoitus pääministerin yksityiselämää ja tasavallan korkean tason päätöksentekoa. Aina ei kansan keskuudessa olla selvillä kummasta kulloinkin on kysymys.
Näyttääkin siltä, että jos Vennamon ajatukset nostetaan aatteiden kategoriaan, perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jolla historian saatossa, aatteet ja arvot ovat pysyneet ennallaan.