LUETUN YMMÄRTÄMISESTÄ

Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa toki tiedetään, kuinka suuri merkitys on lukutaidolla ja eritoten, luetun ymmärtämisellä. Jos lukihäiriöinen tai sanasokeutta poteva henkilö kirjoittaa ja tuottaa tekstiä, hänellä itsellään lienee kohtalaisen hyvä käsitys siitä, mitä on ollut tarkoitus kertoa, vaikka kirjoitusvirheitä syntyisikin. Toisenlainen ongelma syntyy siitä, jos – muuten oikein kirjoitettu – teksti, on niin vaikeaselkoista, että luetun ymmärtämisessä on vaikeuksia.
Viime viikkoina on tullut toteennäytetyksi, että kansaamme edustaa melkoinen joukko lukihäiriöisiä ihmisiä. Kaikkein huolestuttavinta on se, että luetun ymmärtämättömyys koskee itse hyväksyttyä tekstiä. Toinen vaihtoehto on se, että säätäessään vaalirahoitusta koskevaa lakia, kansanedustajat – lakiin pujahtaneista ”kirjoitusvirheistä” huolimatta – tiesivät mitä tarkoittivat, kun lain hyväksyivät ja toimivat sitten tuon tietämyksen perusteella.
Kutakuinkin kaikki tietävät, että lakiteksti saattaa joskus olla hyvinkin kiemuraista ja vaikeasti ymmärrettävää. Laki vaalirahoituksesta poikkeaa kuitenkin edukseen. Kansalaisille (ja osalle kansanedustajiakin) sen ymmärtämisessä ei ole ollut mitään vaikeuksia. Lain hengestä, sen kirjaimesta ja tarkoituksesta pääsee varsin hyvin selville pelkällä kansakoulupohjaisella lukutaidolla. Siksi kansanedustajat – väittäessään itse säätämäänsä vaalirahoituslakia epäselväksi ja tulkinnanvaraiseksi – asettavat itsensä varsin kyseenalaiseen valoon. Etenkin, kun kansanedustajiksi on tarkoitus valikoitua – ei niinkään kansa pienoiskoossa, vaan – kansakunnan parhaimmisto. Muiden muassa tällaisin argumenteinhan taannoin perusteltiin edustajien roimia palkkiokorotuksia.
Haluaisin uskoa, että väittämällä ymmärtäneensä väärin vaalirahoituslain hengen ja tarkoituksen, niin ministereiltä kuin kansanedustajiltakin, pilkottaisi ketunhäntä kainalosta ja he puheillaan vain välttelisivät joutumasta kiinni suoranaisesta valehtelusta. Yhteisten asioiden hoitaminen ei kuitenkaan ole niinkään uskon, vaan näyttäsi olevan paremminkin ”Toivon” asioita. Siksi on lähdettävä siitä, että kansanedustajien vakuuttelut omasta typeryydestään ja lukutaidottomuudestaan pitävät paikkansa ihan oikeasti. Ollaan todella vakavien asioiden äärellä, jos valtakunnan lainsäätäjät eivät osaa lukea, eivätkä ymmärrä, mitä ovat säätäneet. Vähintään yhtä arveluttavaa ja vielä vaarallisempaa on se, että kansamme edustajat kokevat saamansa laillisenkin vaalirahoituksen edellyttävän vastapalvelusta sellaisen maksajalle ja haluavat tarkoituksella salata rahoituslähteet – jopa maineensa menettämisen uhalla.