Maan tapa vai kokoomuksen kikkailua?

Edellistä väittämää on – vuosien takaisiin vaalirahasotkuihin viitaten – toistellut kirjassaan keskustan entinen puoluesihteeri ja itsekin vaalirahasuhmuroinnissa ryvettynyt Jarmo “Kelmi” Korhonen ja jälkimmäistä väitettä julkisuudessa pyrkinyt pontevasti torjumaan ja selittelemään ensisijaisesti kansanedustaja Ben Zyskowicz, joka toimi vuoden 2006 presidentinvaaleissa Sauli Niinistön ja kokoomuksen osalta rahoitusvastaavana.

Sen verran tuore tuo Korhosen “Maan tapa” -kirja on, että se ei ole ollut tämän kirjoittajan luettavissa ja tähänastinen käsitykseni aiheesta onkin alkanut muotoutua lähes yksinomaan julkisuudessa ja muutenkin mediassa olleiden – jopa paljastuksiksi väitettyjen – tietojen pohjalta. Loppuosa näkemyksistäni on omia muistikuvia noista 2000-luvun alkuvuosien tapahtumista, joita tälläkin palstalla jossain määrin aikoinaan tuli käsiteltyä.

Ensimmäinen kysymys, jonka aihe on herättänyt kuuluu: Voisiko savua olla ilman tulta? Vaalirahasotkuja on vuosien saatossa selvitelty monissa yhteyksissä ja Korhosen ohella ryvettyneitä on toki myös muita. Varsin nimekkäitäkin henkilöitä on esiintynyt teeman ympärillä ja joillekin on “kunnian kukko” laulanut varsin mollisävyisesti.

Se, mistä Korhonen kokoomusta syyttää, ei ole nykytilanteessa aivan relevanttia. Mikäli olen ymmärtänyt – ja sen totesi eräässä alkuviikon A-studion lähetyksessä myös valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen – kyseisissä tapahtumissa, siis ne, mistä Korhonen kirjassaan kertoo, ei ole mitään, mikä kiinnostaisi syyttäjää. Se tarkoittaa, että huolimatta siitä, että kokoomuksen toimet 2006 presidentinvaalien vaalirahoituksen yhteydessä saattavat olla kyseenalaisia nykylain näkökulmasta, ne täyttivät tuolloin voimassa olevan lainsäädännön kirjaimen. Tekivätkö ne sitä myös lain hengen suhteen, se jääköön jokaisen arvioitavaksi.

Niin kutsuttuja “porsaan reikiä” siis lakipykälissä lienee ollut. Onko oikein etsiä ja käyttää niitä hyväkseen? Onko nimettöminä tehtyjä, Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaan tarkoitettuja rahalahjoituksia käytetty paikkaamaan kokoomuksen taloutta? Nämä ovat asioita, joita voi toki arvioida paitsi lainmukaisuuden, mutta luonnollisesti myös moraalin kannalta.

Jarmo “Kelmi” Korhosen ulostuloa ja motiiveja voi ihmetellä. Keskusta puolueena toki oli varsin voimakkaasti taannoisten vaalirahasuhmurointien keskiössä. Kehittyvien maakuntien Suomi, keskustan puoluetoimisto ja sen henkilökunta sekä Korhosen työhuone vilahtelivat varsin taajaan tuonaikaisten uutisten aiheina. Tietysti Arto Merisalo liikemieskavereineen esiintyivät noina aikoina myös median mielenkiinnon kohteina. Keskustan kannatuksen romahtaminen 13 prosentin tuntumaan ja Korhosen lähtöpassit puoluesihteerin tehtävistä olivat luonnollsesti, mitä ilmeisimmin, noiden ja niitä seuranneiden vuosien ja vaalirahasekoilun syytä.

Moni haluaisi varmaan jo unohtaa Korhosen esiin vetämät tapahtumat. Aika näyttää saako vanhojen kaivelemisella muuta aikaan, kuin tikkua silmäänsä.