Miksi se on niin vaikeaa?

Tunnustaa väriä ja ilmoittautua oman aatteensa kannattajaksi! Kirjoitin muutama päivä sitten tällä samalla palstalla, että ehdoton suosikkini kokoomuksen puheenjohtajaksi – ainakin tähän mennessä esillä olleista mahdollisista ehdokkaista – on Jan Vapavuori. Perustelin kantaani Vapavuoren rehdillä oikeistolaisuudella. Taisin olla väärässä. Kun Vapaavuori pari päivää sitten ensimmäisenä ilmoittautui kokoomuksen puheenjohtajakisaan, hän lehtitietojen mukaan, määritteli itsensä ”sivistysporvariksi” ja kokoomuksen ”kansanliikkeeksi”. Ehkä siinä on pieni ero Kataisen määritelmään, jossa nähtiin kokoomus työväenpuolueena ja Sauli Niinistö työväen presidenttiehdokkaana ja jossain vaiheessa taidettiin kaivaa jopa vanhan Neuvostoliiton työkalupakista – sieltä sirpin ja vasaran vierestä – lapio ja maalisuti kuvaamaan kokoomuksen työläisstatusta. Eikä Kataista näyttänyt arveluttavan sekään, kun lähti viemään kokoomusta ay-liikkeen reviirille hoitelemaan Sari Sairaanhoitajan palkka-asioita, tosin varsin heikolla menestyksellä. Siitä huolimatta Vapaavuori karsasti ajatusta kuulua poliittiseen oikeistoon, jolla hänen mielestään lyödään leimoja nykypoliitikoihin. Tämän kirjoittaja ei vaan ymmärrä, miksi sitä omaa oikeistoalaisuuttaan täytyy peitellä tai jopa hävetä?

Yhtään parempi ei ole tilanne puoluekentän vasemmalla laidallakaan. Kun Jutta Urpilainen aikanaan valittiin demareiden puheenjohtajaksi, hän ensitöikseen nimesi, yli satavuotiset perinteet ja sosialidemokraattiset arvot omaavan työväenpuoleen keskustavasemmistolaiseksi puolueeksi. En tiedä johtuuko puhtaasta apinoinnista, mutta viime vuosina aika moni sosialidemokraattinen paikallisyhdistys on muuttanut virallisen nimensä ja poistanut siitä ”työväenyhdistys” -nimen. En usko olevani kovinkaan väärässä, jos sanon, että ainakin osa demareiden 15,5 prosentin nykyisestä kannatuksesta on seurausta noista toimista.

Kun demarit ovat menettäneet kannattajiaan tunkemalla itseään poliittiseen keskustaan, kokoomus on oikeistolaisuutensa kieltämisestä osin jopa hyötynyt. Kokoomusta on aina pidetty taloudellisesti hyvinvoivien ja jopa ”herraskaisten” ihmisten puolueena ja pyrkyä kyseiseen kultapossukerhoon on syntynyt, kun imagon tasoa on hieman lievennetty. Kuinka rehellistä se on – siihen en ota kantaa. Vanha sanonta, että pelkkä herran ulosteeseen astuminen ei tee kenestäkään herraa, pitää edelleen paikkansa, vaikka kuinka hienolta tuntuisi kuulua samaan kultapossukerhoon herrain kanssa.

Usein on väitetty, että suomalaisista puolueista on vaikea löytää eroja. Se pitänee – ainakin osittain – paikkansa. Eivätkä puolueet itse ole siihen vähiten syyllisiä. Äänestäjiä kalastellessaan ne – jopa viralliset ohjelmansa kieltäen – sortuvat uskottelemaan äänestäjille pelkkää potaskaa.