Naarmu tefloniin
Sinä aikana, eli vuodesta 2001, kun Piruparka on ylläpitänyt palstaansa, tasavallan pääministerin tehtäviä on hoitanut viisi eri henkilöä. Heistä palstanpitäjän kannalta antoisin, etten sanoisi herkullisin, on ollut ehdottomasti Matti Vanhanen. Hän, noista viidestä, hoiti tehtävää pisimpään, ja myös järjesti jutun juurta ja pakisemisen aiheita huomattavasti tiuhempaan tahtiin, kuin kollegansa. Jos joskus, kuten aika-ajoin aina tapahtuu, kolumnisti joutuu etsimään tarinantynkää kissojen ja koirien kanssa, Vanhasen toimikaudella saattoi luottaa siihen, että pääministeri tavalla tai toisella hoitaa asian.
En tiedä, kultaako aika muistot, mutta ei Paavo Lipponenkaan kehnosti hoitanut tehtäväänsä, jos asiaa katsoo palstanpitäjän näkökulmasta. Mieleen ovat jääneet erityisesti Lipposen ja keskustan Mauri Pekkarisen väliset – joskus tulikivenkatkuiset – debatit eduskunnan kyselytunnilla, joita tosin vain harvoin noihin aikoihin vielä televisioitiin. Vaikka sananvaihtoa seurasi (ainakin kerran) jopa julkinen anteeksipyyntö, katsoja ei voinut välttyä ajatukselta, että molemmat osapuolet jopa nauttivat retorisesta keskinäisestä kisailustaan.
Suomen ensimmäisen naispääministerin Anneli Jäätteenmäen aika maan hallituksen johdossa jäi niin lyhyeksi ja oli lähes alusta asti yhtä katastrofia, että siinä aihetta ja jutun juurta oli jopa liiankin kanssa. Kun kaikki tiedotusvälineet olivat viikkotolkulla päivittäin täynnä Jäätteenmäen tekemisiä ja sanomisia, ei siitä enää ole iloa kenellekään eikä ainakaan palstanpitäjälle.
Mari Kiviniemen pääministerikausi oli, sattuneesta syystä, sekin kovin lyhyt. Ei kuitenkaan niin lyhyt, ettei myös hän, aktiivisesti toimien, olisi saanut tavalla tai toisella tyrittyä tai törmäiltyä tarinan tynkää palstanpitäjällekin. Sen sijaan siloisuudessaan ja jopa virkamiesmäisyydessään hän muistutti enemmän nykyistä pääministeriä.
Nykyisenä pääministerinä Jyrki Katainen on kaikessa, niin tekemisissään ja sanomisissaan, kuin muussakin olemisessaan ollut yhtä steriiliä ja kaikkea inhimillisyyttä hylkivää, teflonilla pinnoitettua torjuntamekanismia. En väitä, että hän olisi vältellyt vastuutaan tai edes hankalia tilanteita, ollakseen tekemättä virheitä, mutta millään en pääse mielikuvasta, että varsin usein ikäviä tilanteita on selittämässä joku muu kuin pääministeri. Jotain kuitenkin on tapahtunut. En muista yhtään asiaa, josta pääministeri Katainen olisi kertaakaan aiemmin ollut niin innostunut, kuin Pekka Himasen persoonasta entisenä ihmelapsena ja filosofina. Tuo innostus aiheutti ehkä varomattomuutta. Joka tapauksessa tuo teflonin kyllästämä pinta on saanut ensimmäisen kolhunsa. Livahtiko tuosta teflonin pintaan syntyneestä naarmusta sisään epäluulon bakteeri, joka paljastaa myös Kataisen omat johtamisongelmat? Se jää nähtäväksi.