Rajanvedon vaikeus

Usein joudutaan eri tilanteissa pohtimaan, onko kaikki se kiellettyä, mikä ei ole määritelty sallituksi, vai voidaanko ajatella, että kaikki se on sallittua, jota ei erikseen ole säädetty kielletyksi.
 

  Korruptio on sana, jolla on ikävä kaiku ja joka Suomessa mielletään ja määritelläänkin valitettavan usein pelkäksi lahjonnaksi. Korruptio kuitenkin on huomattavasti monisäikeisempi ja paljon laajempi asia. Siitä huolimatta Suomea pidetään yhtenä maailma vähiten korruptoituneena maana, vaikkei suomessakaan täysin puhtain paperein olla selvitty, aina silloin tällöin esiin putkahtelee epäilyksiä, että korruptiota eri muodoissa saattaisi esiintyä vaikkapa erilaisten ”hyvä veli”- verkostojen puitteissa. Tai sitten joissain muissa yhteyksissä, missä yhden osapuolen edut ja toisen hyödyt sopivasti kohtaavat.
 

  Viime päivinä on mediaa puhuttanut Jyri Häkämiehen siirtyminen elinkeinoministerin tehtävistä Elinkeinoelämän keskusliiton uudeksi toimitusjohtajaksi. Yleisesti asiaa tarkastellen, aiemmin hankittu työkokemus vastaavista tehtävistä työpaikan vaihtotilanteissa huomioidaan ja lasketaan työnhakijalle eduksi. Ja Häkämiehen kokemuksella valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä ja elinkeinoministerinä on Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan tehtävissä takuuvarmasti käyttöä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on herännyt monilla tahoilla kuitenkin epäilys, että uuden työpaikan valikoitumiseen olisi jopa ainoana syynä ollut Häkämiehen hankkima kokemus noissa edellä mainituissa tehtävissä. Ongelman muodostaakin se, että suora siirtyminen elinkeinoministeriön viranomaistehtävistä elinkeinoelämän edunvalvontatehtäviin eli niin sanotuksi lobbariksi ilman karenssiaikaa, koetaan sisältävän ristiriitaisia elementtejä. Muiden muassa ministerinä ja korkeana vianomaisena Häkämiehen hallussa oleva, ehkä jopa salainen, sisäpiiritieto pelätään olevan, ellei nyt suoranaisessa vaarassa, niin jonkinlaisen hyväksikäyttöuhan alla kuitenkin.
 

  Mikään lakihan ei kiellä ministeriä tai muitakaan keskeisiä virkamiehiä siirtymästä tehtävästä toiseen, vaikka ilmeinen ristiriita kyseisestä tehtävänvaihdosta syntyisikin. Yksityisellä sektorilla sen sijaan on jopa sääntönä se, että keskeisiä liikesalaisuuksia tai muita vastaavia arkaluonteisia tietoja hallinnoivat henkilöt eivät ennen tietyn karenssiajan umpeutumista, saa hakeutua kilpailijan palvelukseen tai muihin tehtäviin, joissa voisivat hyväksikäyttää kyseisiä tietoja. Vaikka rajanveto on vaikeaa, samaa menettelytapaa pitäisi ehdottomasti harkita myös virkamiessektorilla, olivatpa kysymyksessä ministerit, valtiosihteerit tai muut salassa pidettävää virnaomaistietoa mahdollisesti hyödyntämään kykenevät henkilöt.